Evästeet

 

18.12.

JOULUNA SYNTYY IANKAIKKINEN VALO

Pimeys on laskeutunut päiviimme. Päivänvalo on kuin harmaa raita kahden mustan välissä. Kesän lämpö ja aurinko ovat vain muisto. Välillä tuntuu siltä, että pimeys oikein kietoutuu ympärille kuin näkymätön kalvo. Se tukahduttaa ja ahdistaa.

Ja juuri tähän vuoden pimeimpään aikaan vietämme suurta Valon juhlaa. Vietämme Jumalan Pojan syntymäjuhlaa. Pimeyttä puhkovat tuhannet tuikut ja kynttilät. Niiden valo luo toivoa pimeän keskelle. Pidän erityisesti elävän tulen valosta. Se hengittää ja sen valo on kutsuvan lämmin. Kynttilän liekin valossa askel vaimenee ja puhe hiljenee jotenkin ihan luontaisesti.  Joulukuisen räntäsateen ja moninaisten askareiden keskellä olen kynttilän liekin ääressä kuin keitaalla autiomaan keskellä.

Kynttilän liekki on kristillisessä uskossamme Jeesuksen symboli. Hän sanoo: ”Minä olen maailman valo. Se joka seuraa minua ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12). Pimeään maailmaan syntyy Jouluna iankaikkinen valo. Se valo ei ole riippuvainen vuoden kierrosta. Se valo syntyy seimeen ja jokaiseen sydämeen, joka haluaa ottaa sen vastaan.  Joulukuisessa hämyssä saamme raottaa ovea Jouluaamun valon ihmeeseen: Jumala syntyy ihmiseksi. Iankaikkinen syntyy maailmaan elääkseen ihmisen elämän ihmisten rinnalla. Hän kutsuu oman valonsa yhteyteen kaikkia, jotka kaipaavat elämäänsä elävää ja lämmittävää valoa.  Näin Joulun syntymäihme voi tapahtua jokaisena vuoden päivänä: Jeesus syntyy sydämeen ja valaisee sen ja samalla koko elämän. Juuri tästä elämän valon syttymisestä kaiken pimeän keskelle on Joulussa kysymys. Pimeys väistyy sydämestä ja Joulun valo loistaa kirkkaana sydämen tähtitaivaalla.  Siksi saan toivottaa juuri sinulle: Siunattua Vapahtajamme Syntymäjuhlaa!

Ann-Maarit Joenperä

kirkkoherra, TT, Mäntyharjun seurakunta

 

4.12.

”VIISAUS ON SOTA-ASEITA PAREMPI”

Itsenäisyyspäivän Vanhan testamentin lukukappaleessa (Saarn. 9:13–18) kerrotaan vertaus pienestä kaupungista, joka joutui suuren sotajoukon piirittämäksi. Kaupungin köyhää, mutta viisasta miestä ei haluttu kuunnella, vaikka tällä olisi ollut ratkaisu voiton saavuttamiseksi. Viisauden ylönkatsominen ja muotoon katsominen voi koitua tappioksi.

Me suomalaiset olemme pieni kansa ja paikkamme on idän ja lännen välissä. Jokainen on yhdenvertainen ja jokaisella on mahdollisuus palvella isänmaata sillä taidolla ja viisaudella, jonka on Luojalta saanut. Moni sankari on noussut köyhästä taustasta. Maanpuolustuksen asia on yhteinen, eikä siinä tunneta luokkajakoa. Kekseliäs neuvo oikeaan aikaan on pelastanut pienen kansan, joka on joutunut historiansa aikana suurvallan hyökkäyksen kohteeksi. Jokaisella on oma tehtävänsä ja hyvin hoidetun työn tuloksena syntyy yhteinen vahvuus ottaa vastaan myös kohtalon hetket.

Jouduimme suurvallan hyökkäyksen kohteeksi toisen maailmansodan myrskyissä. Taisteluissa puutteellinen, mutta neuvokas armeija piti pintansa ja kotirintamalla aherrettiin puolustuksemme hyväksi. Turvamme ei ollut vain aseissa ja päättäväisyydessä. Jumala oli linnamme. Elimme todeksi pienen kansan selviytymistarinan ja saimme pitää länsimaisen vapautemme ja itsenäisyytemme. Tästä kiitos sotiemme sukupolvelle ja Korkeimman Kaitselmukselle.

Maailma elää myllerryksessä. Joudumme toteamaan, että viisaus ei aina kuulu suurten hallitsijoiden suusta. ”On parempi kuunnella viisaan hiljaisia sanoja kuin houkkien johtajan huutoa.” Maailman tilanne tuo huolta tulevaisuudesta ja rauhan voitosta. Pelkäämme pahinta, toivomme parasta. Valmistaudumme molempiin. Rukouksessa kannamme maamme ja kansamme Kaikkivaltiaalle.

Tämän joulun alla kansojen hallitsijat pitävät neuvoa rauhasta. Suostumus rauhaan edellyttää aina sodan osapuolten halua päättää sota, sekä suostumusta reiluihin rauhanehtoihin ja yhteistä sitoutumista niihin. Rukoilemme maailman johtajille viisautta ja rauhaa rakentavaa mieltä.

Harri Hautala, Pertunmaan pappi

 

27.11.2025

JOULUN ODOTUSTA

Ensimmäisenä adventtina syttyy ensimmäinen kynttilä neljästä adventtikynttilästä. Adventista alkaa uusi kirkkovuosi sekä aletaan odottamaan ja valmistautumaan jouluun, Jeesuksen syntymäjuhlaan. Silloin aukeaa ensimmäinen luukku adventtikalenterista ja toisille se merkitsee lupaa sytyttää jouluvalot ja laitella joulukoristeita sekä kuunnella, laulaa ja soittaa joululauluja mielin määrin. Jouluruuatkin alkavat tavalla tai toisella näkymään enemmissä määrin keittiössä.

Ensimmäisen adventin Raamatun kertomus kertoo siitä, miten Jeesus tuli Jerusalemiin nöyränä, aasilla ratsastaen, ei maallisten valtiaiden tavoin. Ensimmäisen adventin evankeliumit liittävät adventin ja joulun palmusunnuntaihin ja pääsiäisen tapahtumiin. Kirkkovuoden pääsiäiskeskeisyys tulee näin esille alusta saakka: Pääsiäinen oli lähellä ja ihmiset valmistautuivat sukulaistensa ja ystäviensä kanssa pääsiäisen viettoon, juhlimaan iloista juhlaa. Siihen aikaan pääsiäisenä muisteltiin, miten Mooses oli johdattanut kansansa vapauteen. Jeesus oli matkalla Jerusalemiin opetuslapsineen ja lähestyessään Betfagen Öljymäkeä, Jeesus lähetti kaksi opetuslastaan edeltä ja sanoi ” Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä, mutta palauttaa ne pian.” Opetuslapset tekivät niin kuin Jeesus käski ja toivat aasin ja varsan Jeesuksen luokse. He laittoivat aasin selkään vaatteita ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli paljon ja he levittivät vaatteita ja palmuista katkottuja oksia tielle. Jeesuksen edellä ja takana kulkevat ihmiset huusivat: - Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!

Hoosianna laululla tervehdimme Jeesusta kuninkaanamme ja iloitsemme siitä, että hän on tullut ja vapauttanut meidät yhteyteen Jumalan ja toistemme kanssa. Hoosianna, Daavidin Poika, kiitetty olkoon hän! Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna, hoosianna, hoosianna, hoosianna! Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen. Mukavaa ja rauhallista joulun odotusaikaa.

Suvi Uotinen, Lastenohjaaja

Mäntyharjun seurakunta/Pertunmaan kappeliseurakunta

13.11.2025

Kerran kuussa keskiviikko iltapäivänä minä ja diakoni Sarianne pidämme kaikille avointa yhteislauluhetkeä. Meillä on ollut ajatuksena, että valitsemme aina yhden hengellisen laulukirjan, josta sillä kertaa paikalla olevat osallistujat saavat esittää toivelauluja. Hauskinta tässä on se, että itselleni monet laulut ovat olleet täysin tuntemattomia, joita on toivottu, mutta onneksi Sarianne on osannut lähes kaikki kappaleet pianolla soittaa. Monet laulut ovat tulleet myös tutuiksi näiden laulukertojen myötä, ja minusta on ihanaa oppia uusia lauluja. Useimmissa lauluissa on kauniit ja koskettavat sanat. Onneksi välillä osuu tutumpiakin lauluja joukkoon, etten aina ole joukon ainut, joka ei osaa toivottuja lauluja. Kuitenkin nämä laulukerrat ovat aina olleet mukavia ja yllättävän monta laulua tunnissa ehtii laulaa.

Viime kerralla, kun laulelimme, niin eräs osallistuja toivoi lopuksi virttä 509 ”Herra elämääni”. Tämä on myös yksi minun lempi virsiäni. Aina kun tätä laulaa, niin miettii virren sanoja. Neljään säkeistöön on tiivistetty hyvät ohjeet, miten kohdella muita ihmisiä. Pystynkö toimimaan niin, että voisin olla enemmän iloksi ja avuksi muille ihmisille kuin kulkea heidän ohitseen huomaamatta apua tarvitsevia. Entä onko käytökseni sellaista, että ennemmin yritän kannustaa muita ja nostaa heitä ylöspäin kuin latistaa ja vähätellä heitä. Niinpä todella toivon, että Herra ohjaa sydäntäni ja askeleitani, että saisin elämässä enemmän hyvää aikaiseksi kuin tuhoa.

Tämä syksy on muutenkin ollut täynnä mielenkiintoisia kohtaamisia ja asioita. Tänään sain yllättäen muratin hoitoon, toivottavasti saan sen pysymään hengissä. Tällä viikolla ihminen kenen vointia olen pitkään miettinyt, oli yhteydessä ja hänellä tuntui myös asiat olevan hyvin. Löysin myös lukio aikaisen ystäväni Facebookista ja sain kerrottua hänelle, että olin onnekas, kun minulla oli sellainen ystävä lukiossa. Monia muitakin kohtaamisia on syksyn aikana ollut, jotka ovat saaneet minut iloiseksi ja lämmittäneet mieltä. Luulen, ettei mikään näistä ole sattumaa, vaan nämä kohtaamiset ovat olleet johdatusta. Silloin kun olen ollut epävarma siitä, onko tekemisilläni mitään merkitystä, niin uskon, että Jumala on silloin lähettänyt näitä ihmisiä luokseni piristämään päivääni tai sanomaan muutaman rohkaisevan sanan. Kiitos näistä jokaisesta kohtaamisesta. Toivottavasti myös sinulla on joskus tunne siitä, että joku kohtaaminen on ollut hyvä ja sinua kannustava. Sitä ainakin Jumala meiltä toivoisi toinen toisillemme. Toivon myös, että syksyn pimeydessä näkyy valon pilkahduksia. Siunausta sinun syksyysi.

Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja

 

6.11.2025

HARTAUSKIRJOITUS ISÄNPÄIVÄKSI

Tulevana sunnuntaina vietämme isänpäivää. Onnea kaikille isille! Muistetaan kuitenkin myös heitä, jotka eivät ole toiveistaan huolimatta saaneet olla isä. Lapsettomuuden suru on suuri miehillekin, siitä vain puhutaan ihan liian vähän. Aivan kuin miehet eivät voisi kokea surua lapsettomuudesta samalla tavalla kuin naiset. On myös miehiä, jotka ovat isiä, mutta syystä tai toisesta eivät voi olla lastensa kanssa. Suru voi silloinkin olla suuri.

Isän rooli on vuosien saatossa muuttunut. Ehkä hyvä niin, nykyään isät saavat olla enemmän läsnä ja osallistua perheen elämään. Ennen se oli enemmänkin niin, että isä teki töitä, tienasi perheelle leivän pöytään ja siinä kaikki. Tärkeä tehtävä sekin, mutta iloitsen siitä, että nykyään isien rooli on muuttunut.

Minun lapsuudenperheessäni isä jäi hyvin varhaisessa vaiheessa sairaseläkkeelle, ja äitini on tehnyt pitkän työuran ennen eläkkeelle jäämistään. Perinteiset roolit olivat meillä päinvastoin kuin useimmissa kodeissa. Meillä me lapset olemme saaneet lähteä kouluun isän herättämänä, ja kotiin palatessa isä oli kotona. Siitä on jäänyt paljon hyviä muistoja.

Eräs tuntemani mies kasvoi käytännössä isättömänä. Isän elämään ei lapsi mahtunut. Lapsi kasvoi nuoreksi, eikä ollut isänsä kanssa missään tekemisissä. Kerran nuori istui linja-autossa. Hänen viereensä istahti hänen oma isänsä. Mutta isä ei tunnistanut lastaan, ei tiennyt istuvansa poikansa vieressä. Poika ei sanonut mitään, mutta varmasti mielessä oli monenlaisia ajatuksia. Nykyään poika on itse isä. Ja mitä mainioin isä onkin. Hän ei jatkanut oppimaansa mallia, vaan loi oman tavan olla isä. Iloiten seuraan hänen matkaansa isyyden tiellä.

Jumalasta puhutaan Taivaan isänä. Jumala ei unohda meitä, ja tunnistaa meidät vielä pitkän erossaolonkin jälkeen. Jumala tahtoo olla meidän elämässämme läsnä. Kuitenkin hän antaa meille vapauden elää oman näköistä elämää. Mutta kun elämä on meitä heitellyt, niin Jumala ottaa meidät avosylin vastaan. Vaikka kuinka tuhlaajapoikina ja tyttöinä maailmalla kulkisimme, on Isän Jumalan syli aina avoinna meille. Se on lohdullista tietää. Jumalan luokse voimme aina palata. Me kaikki olemme Jumalalle rakkaita.

Heli Riittinen, nuorisotyönohjaaja, Pertunmaan kappeliseurakunta

 

23.10.2025

TIENVIITAT JA RAKKAUDEN KAKSOISKÄSKY

Kun ajan täällä Pertunmaan ja Mäntyharjun seudulla, niin nautin maalaismaisemien katselusta. On metsiä, järviä, jokia ja peltomaisemia. On rakennettua taajamaa ja rakentamatonta aluetta. On erilaisia teitä, jotka vievät paikasta toiseen. On koteja, maataloja, on rakennuksia tapaamisiin ja kauppoja. Joskus on tietöitä, on liikennemerkkejä ja tienviittoja.

Viime sunnuntai oli 19. Sunnuntai helluntaista ja aiheena oli Jeesuksen opettama rakkauden kaksoiskäsky. Kyselijät halusivat koetella Jeesusta ja kysyivät, mikä on tärkein käskyistä. Jeesus vastasi, että tärkeintä on rakastaa Jumalaa yli kaiken koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Edelleen Jeesus jatkoi, että yhtä tärkeä käsky on rakastaa lähimmäistä kuin itseään.

Minusta kaksoiskäsky kuulostaa toisaalta hyvin juhlalliselta ja toisaalta siinä ollaan aivan arkisen elämän ytimessä. Ihmisen on tärkeää kääntyä Jumalan puoleen ja sen jälkeen toisten ihmisten. On tärkeää ensin kuunnella Jumalaa ja itseään ja sitten käydä elämän ongelmien, haasteiden ja tehtävien ääreen. Jumalan puoleen kääntyminen antaa luottamuksen tunnetta, rauhallisella mielellä näköala säilyy laajana ja lähimmäisten eteen haluaa tehdä parhaansa.

Ajaessa ja tienviittoja katsellessa minulle on tullut mieleen kuva tehtävästäni seurakunnan työntekijänä toisia ihmisiä kohtaan. On kuin minun kuuluisi heiluttaa kahta kylttiä, joista toisessa lukee Jumala ja toisessa Lähimmäinen. Tässä, tässä Jumala on ja tuolla, tuolla on se Lähimmäinen. Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistä.

Lopuksi lainaus virrestä 393: Vakaana Herran teitä vaella ainiaan ja kaikki huolet heitä Jumalan hallintaan. Kun vanhurskautta Herran käyt tavoittelemaan, muu hyvä kaikki kerran sinulle siunataan.

Ihania syyshetkiä kaikille toivottaen

Veera Heino

MuM/kanttori

Mäntyharjun seurakunta, Pertunmaa

 

16.10.2025

VANHETESSA

Yhteisöllisyys, yhdessä oleminen ja kokemusten jakaminen ovat tärkeitä hyvinvointimme kannalta, varsinkin ikääntyessä. Onni ja onnellisuuden kokemus voimistuu, kun jaamme asioita toisten kanssa. Monet ikäihmiset kokevat elämässään yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteita. Myös yhteiskunnan digitalisoituminen tuo haasteita monen elämään. Näihin tulisi järjestää ikäihmisille riittävästi tukea ja ohjausta, sekä luoda vapaaehtoistoimintaa, joka lievittäisi yksinäisyyttä. Jokainen meistä vanhenee, joten vanhuuden arvoa ja ikääntymisen merkitystä tulisi tuoda enemmän esille nykymaailmassa. Ikääntyneillä on paljon annettavaa tälle yhteiskunnalle ja jälkipolville. Elämänkokemuksen jakaminen on hyvä ja tärkeä tuki nuoremmille. Raamatussa Sananlaskujen kirjassa sanotaan: “Harmaat hapset ovat kunniaseppele.” (16:31).

Vanhetessa on tärkeää päästä sovintoon oman menneisyytensä kanssa ja kokea Jumalan myötätuntoa omassa elämässä. Asioiden muistelu ja surujen sureminen, luo uusia näkökulmia elämään. Monet lapsuusaikana koetut asiat palaavat mieleen kirkkaina, vaikka lähimuisti välillä temppuilee, eikä aina muista kuluneen päivän asioita. Se mikä on elänyt lapsuudessa, elää yllättäen vanhuudessa, tuoden toivoa ja iloa.

Ikääntyminen on luopumista ja ihmisen vanhetessa on usein keskiössä ruumiillisuus ja ruumiin kunnon heikkeneminen. Saarnaaja kuvaa (12:1-2), ihmisen vanhenemista: “Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä, ennen kuin auringon valo, kuu ja tähdet himmenevät ja sadetta seuraavat yhä uudet pilvet.”

Jumalan käsivarret kantavat meitä silloinkin, kun yksinäisyys ja sairaudet rajoittavat elämää. Taivaallinen Isämme kantaa meitä ihmisiä samalla tavalla kuin äiti tai isä kantavat lastaan. Raamatussa on tästä turvallinen lupaus: “Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret.”(5.Moos.33:27).  Jumalan käsivarsien varassa saa elää arvokasta elämää. Elämänne on arvokasta, koska Jumala on sen lahjaksi antanut.

diakonissa Annukka Salmivaara

 

25.9.2025

KIITOLLISUUDEN VOIMA – Mäntyharjun kirkon kupeesta

Tälle viikolle annetussa evankeliumitekstissä Jeesus kohtaa matkallaan kymmenen spitaalista miestä (Luuk.17:11–19). He pysyttelevät etäällä, huutavat avunpyyntönsä: ”Jeesus, mestari, armahda meitä!” Jeesus ei kosketa heitä, ei lausu parantavaa sanaa – hän käskee heitä menemään näyttämään itsensä papeille. Vasta matkalla he paranevat. Yksi heistä, samarialainen, palaa takaisin, kiittää ja ylistää Jumalaa.

Miksi vain yksi palaa kiittämään? Entä ne yhdeksän – unohtuiko kiitos kiireessä, vai oliko parantuminen heille itsestäänselvyys?

Kiitollisuus ei ole vain kohteliaisuutta. Se on sydämen asenne, joka tunnistaa hyvän ja sen lähteen. Kiitollinen ihminen näkee elämän lahjana, ei saavutuksena. Samarialainen ei ollut juutalainen, ei kuulunut ”sisäpiiriin”, mutta juuri hän ymmärsi, mistä apu tuli – ja palasi kiittämään.

Meidänkin elämämme Mäntyharjulla on täynnä hetkiä, joissa Jumala toimii – joskus hiljaa, joskus yllättäen. Parantumisia, sovintoja, uusia alkuja. Mutta palaammeko me kiittämään? Vai jäämmekö kiinni arjen kiireeseen, unohtaen sen, mikä on lahjaa?

Kiitos ei muuta Jumalaa, mutta se muuttaa meitä. Kiitollisuus avaa sydämen, tuo rauhaa ja iloa. Se muistuttaa, että emme ole yksin – että Jumala kulkee kanssamme, myös silloin kun emme häntä näe.

Tänään voimme pysähtyä ja kysyä: mistä voisin kiittää? Ehkä juuri siitä, että saan olla tässä, hengittää, elää, rakastaa. Ja ehkä voin sanoa: ”Kiitos, Jumala. Sinä olet ollut hyvä minulle.”

Ann-Maarit Joenperä, kirkkoherra, TT

 

 

18.9.25

RAUHAN TIEN TIENVIITTOJA

Aina ajankohtainen lähimmäisyys on aiheena myös tämän viikon evankeliumitekstissä (Luuk.10:25-37). Matteuksen nämä jakeet sisältävät tuttuja ja keskeisiä opetussanoja: ensin rakkauden kaksoiskäskyn, ja sitten Jeesuksen vertauksen laupiaasta samarialaisesta, jonka israelilainen lainopettaja, saa – hänkin - kuulla.

Kun miettii tätä jo vanhan testamentista 5.Moos. löytyvää käskyä täydestä , koko sydämen rakkaudesta Jumalaan ja myös muita ihmisiä, lähimmäisiä kohtaan, kuulee ihanteen. Ihanteen, johon ihminen hetkittäin yhä uudelleen voi tarttua, ja saa suuntautua, mutta ei kykene pitämään kurssiaan tiellään, ei pääse kovin pitkälle, eikä perille, vaikka tie tai katu on oikein hyväkuntoinen. Missä siis pusikko ja puomi, kivikko esteenä? -Kulkupeli, tässä tapauksessa siis oma mieli, sielu, ihmisen ymmärrys ja voimat – ne jättävät alati ja yhäti toivomisen varaa.

Silti tämä sisäänpäin katsominen, mielen tilaan, sielun vointiin ja asennepuoleen, on pienelle ihmiselle suuren Jumalan, ja maailman ja sen ihmisten mielenliikkeiden moninaisuuden keskellä asia jota ei pidä lähteä ohittamaan. Voisi lautapelin termein sanoa: tärkeä lähtöruutu. Sitten heitän kyllä noppaa, joka päivä - ja mennään askel tai muutama eteenpäin, paitsi jos pitää vastoinkäymisten hetkellä palata vähän matkaa taaksepäin, katsella sisäänpäinkin taas. Ja liikumme taas, ainakin näennäisesti, näin luulemme, toivomme, joskus pelkäämmekin.

Maistellaanpa sanaa mielentila, siinä hetken häivähtää mieli ja tila. Ja kuulemme ja tunnemme itsemme rakkauden kaksoiskäskyn kautta aika pieniksi ihmisiksi – mutta sitten se jatko, jossa ei voida jäädä itseen. Elämä on yhteinen, ihmisiä ja muita luotuja elää lähellä ja kaukana. Jeesus kehottaa Laupiaan samarialaisen esimerkin kautta katsomaan millaisia ne muut, ja me itse, olemme. Mitä ihmiset tekevät, ja välttävät tekemästä, vaikka pitäisi. Kertomuksen pappi ja leeviläinen kulkevat väistäen ohi vaatteettomaksi ryöstetystä ja haavoitetusta miehestä. Ja päinvastoin: mitä vähäpätöinen, halveksittukin samarialainen sen sijaan tekee: näkee paljonkin vaivaa ollakseen lähimmäinen onnettomuuden kohtaamalle, hänelle tuntemattomalle ihmiselle. Jeesus venyttää lähimmäisyyden kauas, lainopettajan ajatusmaailman rajoja reippain käsin siirrellen ja aukoen. Samarialainen jopa lupaa maksaa myöhemmin vielä majatalon isännälle palatessaan – vielä lisää! Samarialainen on kuin Taivaan Isä; jolla on tahto – antaa; Lisää hyvää alati riittäisi, jokaiseen päivään. Mutta Ihmiset kulkevat liian usein ohi.

Maailmanpoliittinen tilanne Lähi-Idässä saisi tälle alkaneelle syksylle odottamattoman hyviä uusia käänteitä, jos tämä Jeesuksen kehotus kanssaihmisyyteen elettäisiin suurella ihmisjoukolla todeksi. Ei enää olisi sotaa Gazassa. -Annetaan rauha muille, ja itsellekin. Se, ettei ihminen ole siihen tähän mennessä pystynyt, ei saa olla perustelu sille, ettei pidä yrittää lievittää kärsimystä, ja etsiä rauhan tietä. Onhan meille jo Luukkaan hyvissä sanoissa tämä tällekin päivälle ja viikolle kerrottu.

Erik Liljeström, srk-pastori

 

 

11.9.2025

KAKSI KIRKKOA

Kesä on kääntynyt syksyyn ja myös kesälomat on pidetty ja arkinen aherrus alkanut. Toisaalta on mukava, että arki on taas alkanut, mutta samalla kuitenkin haikailee kesän, loman ja valon perään, kun illat pimenee kovalla vauhdilla. Onneksi lomalta jäi mukavia muistoja, joita voi pimenevinä iltoina mietiskellä.

Usein lomalla, jos olen jossain reissussa, tykkään poiketa kirkoissa, jos se on vain mahdollista. Kesällä varsinkin Suomessa on helppo löytää tiekirkkoja ja pysähtyä ihastelemaan kirkon arkkitehtuuria ja taidetta sekä joskus myös samalla saa katsauksen paikkakunnan tai Suomen historiaan. Tämän kesän mielenkiintoisimmat kirkot, joissa vierailin, olivat Askaisten ja Seilin kirkot. Askaisten kirkko oli täynnä historiaa. Kirkon rakennutti Herman Fleming ja kirkossa on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia tuolta ajalta. Hautausmaalta löytyy mm. Mannerheimien sukuhauta, jonne tosin Marsalkka Mannerheimiä ei ole haudattu, vaan hänet haudattiin Hietaniemen hautausmaalle, kuten suurin osa Suomen presidenteistä.

Seilin saaren kirkko taas on Askaisten kirkon vastakohta. Jos Askaisten kirkossa oli paljon katseltavaa, on Seilin kirkko hyvin pelkistetty ja kaikki pinnat saarnastuolia lukuun ottamatta ovat maalaamattomia puu pintoja. Kuitenkin Seili sen koko alueen ja kirkon historia ovat jotain sellaista mitä nykyaikana on edes vaikea kuvitella. Seilin saarelle alettiin 1600- ja 1700-luvuilla sijoittaa spitaalisia ja mielisairaita. He elivät saarella eristyksissä muusta maailmasta ja toivoa saarelta poistumisesta ei ollut sen jälkeen, kun sinne kerran jouduit. Tämä sairaalamaailma näkyy myös Seilin kirkossa. Siellä on omat sisäänkäynnit ja tilat spitaalisille ja terveille. Alueen erottaa kaide/aita ja kuten terveiden puolella myös sairaiden puolella on oma pieni alttari. Tämä sairaiden alue ja sisäänkäynti on nykyisin suljettu.

Seilin kirkon alttaritaulu ”Myrsky Genesaretinjärvellä” on maalannut Helge Stén. Hän teki pitkiä purjehduksia saaristoon ja sai inspiraatiota maalauksiinsa ja kirjoituksiinsa purjehdusretkiltä. Tämä seuraava mietelmä on hänen kirjoittamansa Purje ja Moottori lehden joulunumeroon vuonna 1956: ”Venemies tietää, että taistelussa luonnonvoimia vastaan tarvitaan paitsi välineistön ehdottoman viimeisteltyä kuntoa, myös uskoa omaan taitoon ja tahtoon. Edelleen hän tietää, että silloin, kun oma taito ei enää voi auttaa, on kuitenkin yksi Suuri, joka voi aina auttaa. Hän asetti aikoinaan myrskyn, hän käveli aaltojen yli Genesaretinjärvellä, hän voitti pelon ja ahdistuksen ja Hän antoi ihmiskunnalle lahjaksi uskon ikuisuuteen, pelastukseen ja hyvän voittoon.”

Helgen mietelmän myötä toivotan sinulle siunattua syksyä.

Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja

 

4.9.2025

KUUROT HÄN SAA KUULEMAAN

Ensi sunnuntain aihe johdattaa meidät näkemään Jeesuksessa ihmeellisen parantajamme. Jeesus teki julkisen toimintansa aikana tunnustekoja, joihin kuuluivat parantamisihmeet. Evankeliumitekstissä (Mark. 7:31–37) Jeesus parantaa kuuron miehen, joka puhui epäselvästi. Onko tämä aihe kaukainen meille, joiden korvat kuulevat ja puhumme selvästi?

Paranemisihmeen todistajat saivat nähdä profeetta Jesaja ilmoituksen toteutuvan: ”Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.” (Jes 35:5-6) Herra on saapunut pelastamaan kansansa; parantamaan heidät synnin ja epäuskon sairaudesta, tekemään särkyneet ehjiksi, tuomaan toivon toivottomille ja lohdun murheellisille.

Ihminen on luonnollisessa tilassaan kuuro Jumalan puheelle, vaikka Jumala puhuttelee ihmiskuntaa monin tavoin. Elämän kaikki muu hälinä täyttää mielen. Monen silmät ovat estyneet näkemästä Luojan käsialaa. Suu karttaa sanomasta sanaa uskosta. Suurin ihme onkin se, että Jeesus avaa Jumalan sanalle kuurot korvat kuulemaan evankeliumin viestin. Kun sielu saa kuulla anteeksiantamuksen ja rauhan viestiä, silloin myös suu alkaa puhua selkeää rukousta ja sanoittaa Jumalan hyviä tekoja. Suloisten lupausten omistaminen avaa mykän kielen ylistysvirteen, kiittämään Jeesusta, parantajaamme.

Harri Hautala, Pertunmaan pappi

 

21.8.2025

YKSI HEILAHDUS KERRALLAAN

Elokuu on saapunut kuin varkain, vasta äskenhän sitä oli toukokuu ja kesä vasta alussa. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä nopeammin tuntuu kesä aina menevän ohitse. Nyt koulut ovat alkaneet, ja moni aikuinen on palannut lomilta takaisin työn ääreen. Arkeen palaaminen voi osittain kyllä olla helpotus. Tuttu ja turvallinen elämä sujuu päivä kerrallaan kuin vanhasta tottumuksesta.

Olin kesällä Pyhä Unplugged musiikkitapahtumassa Pyhätunturilla. Siellä kuuntelin musiikkia niin Aittakurussa luonnon keskellä, kuin hotellin ravintolassa. Yksi upeista kokemuksista oli, kun sain olla konsertissa Kairosmajan revontulikappelissa. Suomen eturivin muusikot soittivat muun muassa gospelmusiikkia. Kuunnellessa sai liikuttua, nauraa ja nauttia.

Yhtenä lauluna oli virsi 338, Päivä vain ja hetki kerrallansa. Ennen virttä kuulimme tarinan virren takaa. Tarina kertoo seinäkellosta, joka lakkasi käymästä. Heiluri oli lakannut heilumasta, koska se oli laskenut joutuvansa vuorokaudessa heilahtamaan edestakaisin lukuisia kertoja. Tämä jatkui vuorokaudesta toiseen, viikosta toiseen, vuodesta toiseen. Heilumisen määrä tuntui mahdottomalta urakalta, joten heiluri meni lakkoon. Kellotaulu ehdotti heilurille, että se heilahtaa aluksi vain kuusi kertaa. Näin tapahtui. Mutta heiluri selittikin, ettei kuusi kertaa tunnu pahalta, vaan se, että pitää heilahtaa miljoonia kertoja. Kellotaulu huomautti, ettei heiluminen itsessään tainnut tuntua pahalta, vaan ajatus työn määrästä. Kellotaulu muistutti, että vaikka välillä heiluri ajatteleekin miljoonia kertoja, jolloin sen on heiluttava, niin työ on tehtävä kuitenkin heilahdus kerrallaan. Enempää ei heilurilta vaadita. Heilahdus kerrallaan riittää.

Näin kesän ja lomien jälkeen meillä voi olla tuon heilurin kaltainen olo. Lukematon määrä töitä ja tehtäviä, seuraavat lomat jossain kaukaisuudessa, ja pimeä syksykin on tulossa. Ajatuskin saattaa uuvuttaa. Mutta entä jos mekin opettelemme ajattelemaan kellotaulun ehdottamalla tavalla, yksi heilahdus kerrallaan. Kun paloittelee isoilta tai vaikeilta tuntuvat asiat pienempiin paloihin, tuntuu urakka ehkä helpommalta? Kello ei kysy, mitä huominen tuo tullessaan. Se ei palaa eiliseen. Se kutsuu meitä tähän hetkeen. Päivä vain, ja hetki kerrallansa. Ottakaamme oppia kellosta. Me voimme luottaa Jumalaan, että hän pitää meistä huolen. Jumala on itse luvannut pitää meistä huolta, ja auttaa meitä hädän hetkellä. Jos joskus taakka tuntuu liian raskaalta kantaa, niin Isän Jumalan kämmenellä on hyvä levähtää.

Heli Riittinen, Nuorisotyönohjaaja, Pertunmaan Kappeliseurakunta

 

14.8.2025

AJATUKSIA VEDEN ÄÄRELLÄ

Heinäkuun loppu lähestyy, monen viikon loma takana ja viimeinen lomapäivä menossa, aurinko paistaa pilviverhon takaa lämmittäen sopivasti, ilma on ehkä hieman painostava, mutta ei liikaa.

Järven tyynellä pinnalla uiskentelee sorsa kahden poikasensa kanssa. Alun perin poikasia on kuulemma ollut kolme, mutta luonto ilmeisesti ottanut omansa. Sorsat ovat hyvin kesyjä, ne eivät välitä taapero ikäisestä lapsestani joka kummitätinsä kanssa leikkii vesileikkejä, vaan uiskentelevat aivan lähelle ja jatkavat siitä matkaa. Veden pinnan alla uiskentelee pieniä kaloja, joista muutama uskaltaa tulla puraisemaan jalasta, puraisu tuntuu vain pieneltä tökkäisyltä, oikeastaan aika kivalta.

Miten lapsi nauttiikaan vedestä, onhan vesi tietenkin ollut iso osa lapsen elämää kohdussa kasvaessaan, siihen on tottunut. Miten aitoa ja viatonta kaikki onkaan siinä veden äärellä. Vesi, yksi elämän perusehto, rauhoittaa, ravitsee, puhdistaa, pitää elämää yllä jne. mutta myös voi aiheuttaa vahinkoa, vesi on vähän kuin tuli, hyvä renki, mutta huono isäntä. Mielessä pyörii edellisen viikon uutiset lapsista, jotka olivat hukkua, mutta heidät saatiin onneksi pelastettua.

Ensimmäisenä veteen liittyen Raamatusta tulee mieleen ahkera mies ja hänen perheensä, joka pelastui eläinten kanssa vedenpaisumukselta rakentamalla arkin. Nooan arkkikertomuksessa vesi puhdisti maailmasta pahan pois, se oli pahalle huono asia, mutta maailmalle puhdistava ja hyvä asia. Raamatun monessa kertomuksessa mainitaan vesi. Miten vesi muuttuu eräissä juhlissa viiniksi ja eräässä toisessa kertomuksessa merivesi hukuttaa Faaraon miehet heidän jahdatessaan Moosesta ja mukana pakenevia ihmisiä. Raamatusta löytyy kertomusta myrskystä jne.

Veteen liittyy monenlaisia tunteita, jo edesmennyt tätini kertoi joskus, miten vesi ja järvi aiheutti tietyissä tilanteissa vielä vuosikymmeniä myöhemminkin pelkoa ja kauhua. Hän siis oli parikymppisenä lähtenyt soutuveneellä kolmen saman ikäisen miehen kanssa järvelle, tarkoitus oli viettää viikonloppu isommalla porukalla toisella puolella järveä ja yllättäen olikin noussut syysmyrsky ja heidän veneensä oli kaatunut. Miehistä kaksi kuoli, tätini sekä kolmas mies selvisivät, mutta joutuivat taistelemaan elämästä toden teolla ennen avun tuloa. Tätini osasi kertoa kumisaappaita myöten todella taitavasti ja elävästi siitä illasta, näin mielessäni sen kaiken ja ihan kuin olisin katsonut samalla elokuvaa siitä kaikesta.

Vedellä on monet puolet, toisaalta se voi aiheuttaa pelkoa, surua, kauhua ja vahinkoa sekä luoda turvattomuutta, mutta toisaalta se rauhoittaa, luo iloa, virkistää, puhdistaa ja ravitsee sekä luo turvaa.

Suvi Uotinen, Lastenohjaaja

 

7.8.2025

LUOJAN KAUNEIN AJATUS

Kauan ennen kuin tänne synnyit, sinut tunsi jo Jumala. Oli päiväsi pilvisinkin Hänen tiedossansa, joka ainoa päiväsi jo ennen syntymääsi. Olet kuva rakkaudesta, Luojan kaunein ajatus.

Ajatuksista Luojan synnyit, tarkoituksen sait elämään. Joka hetkesi Hän on luonut, tuntee myös matkan pään. Hän on kaikessa kanssasi ja kantaa taakkojasi. Olet ihme, taivaan lapsi Luojan kaunein ajatus. (NSV 2010)

Toivon, että nämä Nuoren Seurakunnan Veisukirjan laulun sanat voisivat olla totta elämässäsi tänä jo viimeiselle kolmannekselle kääntyneenä kesänä. Toivon, että voisit kesälläkin pitää itsestäsi, armahtaa itsesi liiallisilta päämääriltä, itsekritiikiltä. Toivon, että voisit olla itsellesi lempeä ja anteeksiantava.  Tämä maailma on kylmä ja armoton paikka elää. Miksi vielä sen päälle olla itse itselleen kylmä ja armoton? Toivon, että voisit antaa potkut ankaralle sisäiselle tuomarillesi. Miksi turhaan lisätä taakkaa taakan päälle?

Et tarvitse sisäistä tuomariasi, koska sinut on jo kerran tuomittu. Sinun tuomiosi oli vapauttava ja sait armon tuomion sijasta. Eräs toinen kärsi tuomiosi. Hän, Taivaallinen Isämme rakastaa sinua niin paljon, että kärsi itse sen tuomion, mikä olisi kuulunut sinulle. Olet Luojan kaunein ajatus. Ole myös itse itsellesi kaunein ajatus. Saat elää vapaana Jumalan lapsena. Saat tuntea olevasi rakastettu. Siksi toivon, että voisit myös itse rakastaa itseäsi. Olet ainutkertainen, arvokas ja korvaamaton.

Vaikka maailmassa ei olisi ketään toista ihmistä kuin sinä, Jumala olisi silti kuollut puolestasi ja kärsinyt sen tuomion, joka olisi ollut sinun. Miksi siis olla itselle ankara? Miksi olla itselle tuomari? Toivon, että tänä kauniina kesänä joka kerta, kun löydät itsesi soimaamasta itseäsi, tuomitsemasta itseäsi, hylkäämästä unelmasi ja toiveesi, muistaisit nämä sanat: olet Luojan kaunein ajatus. Sinä todella olet sitä.

Ann-Maarit Joenperä

kirkkoherra, TT, Mäntyharjun seurakunta

 

31.7.2025

“RAKKAUDEN LAKI”

Kesähelteet ovat hellineet niin, ettei lämmön takia ole tarvinnut lähteä ulkomaille.

Milloin tulee seuraava sade, kukapa tietää. Kuitenkin mielessä on ajatus, että Suomen kesä, no se ei kestä kovin kauaa. Vanhan kansan sananlaskun mukaan “kylmä kivi”, on jo heitetty viilentämään järvien vettä.

Minua ovat kesän aikana virvoittaneet psalmit, Raamatun Vanhan testamentin puolelta löytyvät laulut. Olen riittävän vanha niitä lueskelemaan. Psalmin jae “Kaikki ihmiset tulevat sinun luoksesi, sinun, joka kuulet rukoukset”, on tänä kesänä minun kohdallani ollut totta erityisesti psalmien tutkimisen kautta.

Viime pyhän aiheena oli rakkauden laki. Evankeliumit kertovat miten Jeesus muistutti kymmenestä käskystä ja kertoi vuorisaarnassaan, että Jumalan valtakunnan, rakkauden valtakunnan toteutuminen vaatii vielä enemmän kuin kymmenen käskyn tietämistä ja ymmärtämistä.

Jeesus ohjeistaa rakastamaan vihollisia. Itse olen ajatellut, että jos vihollisiaan pystyy rakastamaan, niin silloin ne eivät oikeastaan ole enää vihollisia ja silloin voi olla pelottomalla mielellä.

Jeesus ohjeistaa rukoilemaan niiden puolesta, jotka puhuvat toisesta pahaa. Rukouksesta voi olla apua pahan puhujia vastaan. Ehkä rukouksessa voi saada aavistuksen, mistä pahan puhuminen voisi johtua.

Rakkautta on monenlaista, erilaisten roolien kautta välittyvää.

Siunaa, pyhä Jumala, meitä jokaista, ja vie turhat esteet rakkauden tieltä.

Veera Heino

Kanttori/MuM, Mäntyharjun seurakunta/Pertunmaan kappeliseurakunta

 

24.7.2025

LOMALAISEN AJATUKSIA LOMASTA

Kun heinäkuussa palasin kesälomalta töihin, minusta tuntuu, että sain oikeasti levättyä. Usein kesä on mennyt remontoidessa tai juhlia järjestäessä. Tällä kertaa aikataulu oli kevyempi, ja se jätti aikaa myös ajattelulle.

Kesä on monelle odotettu hengähdyksen hetki, ja saamme aikaa irrottautua arjen kiireistä. Silti monella meistä loma tuo mukanaan uudenlaisen paineen: nyt pitäisi nauttia! Pitäisi matkustaa, remontoida, grillata, viettää laatuaikaa – ja tehdä kaikki tämä hyväntuulisena ja kiitollisena. Facebook ja Instagram täyttyvät kuvista järvimaisemista ja retkieväistä. Niiden rinnalla oma olo voi tuntua lattealta.

Entä jos ei ole jaksanut tai halunnut tehdä mitään erityistä? Jos kesäpäivät ovat kuluneet sisällä lepäillen tai vain oman pihan rauhaa katsellen? Helposti mieleen hiipii ajatus: "En ole käyttänyt loma-aikaani oikein. Olen ollut laiska. En ole tehnyt tarpeeksi."

Tällainen huonommuuden tunne kumpuaa usein vertailusta. Seuraamme toistemme elämiä kuin näyteikkunoita, ja unohdamme, että kulissien takana jokaisella on oma tavallinen arki. Unohdamme, että lepo itsessään on arvokasta.

"Seitsemäntenä päivänä Jumala sai luomistyönsä päätökseen. Hän lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstään, jota oli tehnyt. Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska sinä päivänä hän lepäsi kaikesta luomistyöstään." Moos. 2:2–3

Näinhän se on. Jos Jumalakin lepäsi, ja vieläpä siunasi tämän tärkeän päivän, meidän ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa levosta. Voimme pysähtyä ilman aikatauluja ja muistaa, että meidän ei tarvitse suorittaa lepoa. Minun, tai kenenkään meistä ei kannata pelätä, ettei olisi "lomaillut oikein". Minulle levon tunne syntyi siitä, että tänä kesänä en suunnitellut liikaa. Menin fiiliksen ja oman jaksamisen mukaan. Lepo on lahja, jonka myös Jumala pyhitti osaksi arkeamme.

Minna Pennanen

Diakoni, Mäntyharjun seurakunta

 

3.7.2025

HÄN JOTA JUMALA AUTTOI

Raamatussa on kertomus Lasaruksesta. Lasarus oli köyhä ja sairas mies, joka makasi rääsyissä rikkaan miehen portin pielessä, katsoen kuinka porteista kannettiin valtavasti ruokaa sisään jokapäiväisiä juhlia varten. Köyhä kerjäläinen oli nälissään, mutta palaakaan ruoasta ei annettu hänelle. Lasaruksen elämä oli vaikea, mutta silti hän jaksoi uskoa, että Jumala on hyvä ja rakastaa häntä. Hän oli useasti rukoillut apua Jumalalta vaikeaan tilanteeseensa, saamatta vastausta. Kuitenkin hän luotti, että kyllä Jumala vielä auttaa häntä. Tämän uskon perusteella Lasarus pääsi lopulta taivaaseen.

Rikkaalle miehelle ei käynyt kertomuksessa yhtä hyvin. Rikas mies nimittäin joutui kuollessaan tuonelan tuskiin. Miksi? Eihän hän ollut varastanut eikä tappanut, vaan elänyt kuin muutkin ihmiset. Monen mielestä rikkaalla miehellä oli ollut kadehdittavan hyvä elämä. Hänen ei tarvinnut tehdä töitä, eikä huolehtia huomisesta ja huvituksia oli riittänyt. Mutta kadotukseen voi joutua myös niiden hyvien tekojen tähden, jotka jäävät tekemättä. Jeesus sanoo toisessa vertauksessaan näin: ”Kaiken minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.” (Matt. 25:45). Jos rikas mies olisi auttanut porttinsa pielessä makaavaa kerjäläistä, olisi tilanne nyt toinen.

Jäin miettimään tuota kertomusta. Voimmeko me välttää sen, ettei meille kävisi niin huonosti kuin kertomuksen rikkaalle miehelle. Kuka on sinun elämäsi Lasarus? Onko hän joku tuntemasi sairas tai yksinäinen ihminen, ja miten voisit auttaa häntä?

Entä elämmekö nykyisin niin hyvää elämää, että luulemme ettemme, tarvitse siinä enää hyvän Jumalan apua? Uskossa oleva ihminen näkee oman syntisyytensä ja rukoilee anteeksiantamusta, mutta ihminen, joka ei usko, ei edes tarvitse anteeksiantamuksen armoa, joka vie meidät taivaaseen. Ehkäpä elämäsi nykyiset murheet on annettu elämääsi juuri sitä varten, että kääntyisit Jumalan puoleen ja rukoilisit häneltä niihin apua. Luottaen, että kyllä Jumala vielä auttaa.

diakonissa Annukka Salmivaara

 

19.6.2025

JUHANNUSPYHÄ – VALON LUONNONJUHLA

Luemme uunituoretta paikallislehteämme – todennäköisesti – Juhannusta, ”keskikesän juhlaa” edeltävällä viikolla. Pyhän kolminaisuuden sunnuntai aiheellaan ”Salattu Jumala” aloitti viikon, joka päättyy kesäpäivän seisaukseen 21.6. lauantaina, Juhannuspäivänä. Jos Juhannusviikonlopun sunnuntaikin lasketaan samaan viikkoon kuin lauantai, niin kuin nykyaikaisiin tapoihimme toki useimmiten kuuluu, saamme kolminaisuuden päivän evankeliumin fariseus Nikodemoksen, sekä Johannes Kastajan, nimien lisäksi kuulla kerrottavan kirkoissamme köyhän ja sairaan Lasaruksen elämästä, ja tämän nimeen tulevasta hyvästä osasta.

Juhannuspyhä – valon luonnonjuhla, valon voitonjuhla pimeyden valloista, ja satokaudesta iloitseva, vuosisatainen, pohjoinen kansanjuhla. Meillä kokkoja, Ahvenanmaalla ja Ruotsissa  tanssia juhannussalon ympärillä. Virossa, Latviassa ja Norjassa vietetään kuulemma edelleenkin Juhannusta 24.6. , Johannes Kastajan päivänä, josta kristillinen juhannuksen vietto saa meilläkin aiheensa, vaikka meillä on naapurimaamme Ruotsin tapaan siirrytty monina vuosina viettämään Juhannusta jo paria päivää aiemmin, edeltävänä viikonloppuna.

Johanneksesta naapurikirkkomme ortodoksit käyttävät nimeä Pyhä Johannes Edeltäjä. Johannes syntyi perimätiedon mukaan puoli vuotta ennen Jeesusta, jota vietämme tietysti joulun lapsena, ja hänen syntymäänsä Vapahtajan syntymäjuhlana. Siis: Johannes, vesien äärellä, jo Juhannuksena, kastamassa kansaa. Mielessäni alkoikin liikahdella erilaisia sanapareja, kun mietin näitä edeltämiseen liittyviä, ensin-ja- sitten -järjestyksiä; keksisikö nykyaikainen nuorehko suomalainen ”melekoonen hakkeri” näistä kirjoitelmistani käyttäjätunnuksen JA salasanan, Johannes Kastajan paljastuttua edelliseksi? Jos valo ripeästi syttyy, voi hänkin hyvinkin pian päästä juhlimaan, Juhannusta. Ja näin voi hän ja moni muukin myös tehdä suosituissa juhannusseuroissamme Lankaniemen leirikeskuksessa, jossa seurat alkavat Nuotioniemessä, juhannusaattona klo 18, ja seuroja edeltää tarjoamisia kahvitteluin, sekä mahdollinen löyly, eli juhannussauna ja -uinti. Siis: sekä uutta, että  ikiaikaista tulossa -Vielä kun itsekin saisin otettua nämä molemmat samaan onkeen; käyttäjätunnus oli: kahvit… ja… ja…

Erik Liljeström

srk-pastori, Mäntyharjun srk

 

12.06.2025

INHIMILLISEN JÄRJEN TIETO JA SYDÄMEN USKO

Olemme suomalaisina tunnettuja pragmaattisuudestamme eli toimimme käytännönläheisesti ja tosiasioihin perustuen, kun todellinen tarve vaatii. Inhimillinen järkemme on siihen oiva työkalu. Se on välttämätön kaikissa ihmisen arkeen ja elämiseen liittyvissä kysymyksissä. Se myös erottaa ihmisen eläimistä ja muusta luomakunnasta.

Tulevan kolminaisuuden sunnuntain evankeliumiteksti kertoo Nikodemuksesta, joka oli farisealainen ja suuren neuvoston jäsen. Hän oli Mooseksen lain opettaja, arvostettu viisaudessaan ja eli päällepäin hyvin esimerkillistä elämää, jota ihmiset pitivät suuressa arvossa. Hän lähestyi Jeesusta salaa yöllä, sillä toiset suuren neuvoston jäsenet pyrkivät löytämään syyn sille, että Jeesus saataisiin jollakin keinolla pois villitsemästä kansaa.

Nikodemus antoi Jeesukselle tunnustuksen, että Hän on Jumalan lähettämä opettaja, koska kukaan ei voisi tehdä sellaisia ihmetekoja ilman Jumalan läsnäoloa. Nikodemus saattoi odottaa, että Jeesus vastavuoroisesti tunnustaisi hänet hurskaaksi mieheksi. Sen sijaan Jeesus osoittaa, kuinka Nikodemuksen omiin tekoihin ja oman inhimillisen järjen vaikuttamaan viisauteen perustuva omavanhurskaus oli viemässä kadotukseen: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.”(Joh.3:3) Tätä Nikodemus ei ymmärtänyt, vaikka tunsi hyvin Mooseksen lain, koska häneltä puuttui sydämen usko. On siis eri asia ymmärryksen kautta uskoa kuin uskon kautta ymmärtää.

Luther kirjoittaa kirkkopostillassaan: ”Vaan tämä uudestisyntyminen, joka tekee Jumalan lapseksi eli vanhurskaaksi Jumalan edessä, on aivan toinen asia. Se ilmestyy ihmisen sydämessä, eikä ihmisten omasta toimesta, sillä se kaikki on lihaa, eikä saata Jumalan valtakuntaa nähdä. Vaan se tapahtuu evankeliumin sanan voimasta, joka silloin osoittaa ja ilmoittaa sydämelle sekä Jumalan vihan ihmisiä vastaan parannukseksi, että Jumalan armon välimiehen Kristuksen kautta omantunnon lohdutukseksi ja rauhaksi Jumalan edessä.”  

Luther siis kuvaa, kuinka Pyhän Hengen vaikutuksesta saarnattu Jumalan sanan saarna paljastaa kuulijan sydämessä hänen syntisyytensä. Samalla, jos sydämessä syntyy pelko ja hätä synnin tähden, niin ihmiselle tulee tarve uskoa omalle kohdallensa evankeliumin lohdutus. Tämän lohdutuksen voi kuulla Hänen seurakunnastaan tänäkin päivänä. Tätä Luther selventää myöhemmin: ” Tämä usko on se, joka käsittää nämä: syntien anteeksiantamuksen ja perintöoikeuden iankaikkiseen elämään, ja sen kautta pääsee ihminen autuaaksi, niin kuin Kristus sanoo: sinun uskosi auttoi sinua.”

Jani Saarenranta

Mäntyharjun srk:n ja Pertunmaan kappelisrk:n kesäteologi

 

22.5.2025

IKÄVÄSTÄ, YHTEYDESTÄ JA ISOVANHEMMUUDESTA

Viime sunnuntaina vietettiin kirkoissamme 3. sunnuntaita pääsiäisestä. Päivän psalmin antifonin eli alkulauseen teksti kehottaa “juhlikaa”, jubilate. Pyhäpäivän otsikko on kuitenkin vakavamman kuuloinen “Jumalan kansan koti-ikävä”. Kristittyinä meillä on taivaankoti odottamassa ja tieto taivaan kodista voi tuoda rauhaa ja maltillisuutta, sekä toisaalta energiaa ja iloa jokapäiväiseen toimintaan.

Lyhyesti haluan tässä mainita yhden taivas hetken, joka voi olla joskus käytössä oleva rutiini omassa kodissa. Se on ruokarukous tai ruokavirsi. Meillä Suomessa usein käytetty virren teksti on pohjoismainen rukous, joka kuuluu: “Nyt silmäin alla Jeesuksen olemme tulleet yhtehen. Sä Herra kaikki ravitset siis siunaa pöydän antimet”.

Koska viime sunnuntaina vietettiin myös Äitienpäivää niin siihen liittyen toteutan erään unelmani.

Vuosikausia sitten minulle tuli ajatus, että haluaisin joskus kirjoittaa isovanhemmuudesta. Silloin olin jatkuvasti läsnä tilaisuuksissa, joissa kokoontui iäkkäitä ihmisiä. Ajan myötä kolme asiaa tuntui kuin kirkastuvan minulle.

Ensimmäiseksi ajatus siitä, että ihmiselämässä isovanhemman ja lapsenlapsen yhteys voi olla yksi isovanhemman parhaimmista ihmissuhteista. Niin voi olla. Miksipä emme toivoisi tätä vaikka usein lapsenlapsi on se, jonka täytyy aikanaan luopua isovanhemmasta.

Toinen ajatus oli yhteydestä isovanhemman ja lapsenlapsen välillä. Sen arvo ja erilaisuus toisiin suhteisiin verrattuna on erilainen iän suoman etäisyyden, objektiivisuuden vuoksi. Isovanhempi voi suoda viisautta ja läsnäoloa, johon vanhemmalla ei välttämättä ole samanlaista mahdollisuutta.

Kolmas ajatus oli se, että kaikilla ihmisillä, jotka vaikuttavat isovanhemmilta ei olekaan lapsia tai lapsenlapsia. Sukupolvessamme olemme kaikki joka tapauksessa iäkkäämpiä ihmisiä nuoremmillemme.

Keväisesti siunaten ja terveisin

Veera Heino

MuM/Kanttori, Mäntyharjun seurakunta

 

8.5.2025

PSALMEISSA KOKO ELÄMÄN KIRJO

Psalmissa 27 sanotaan: ”Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?” Pystytkö sinä luottamaan tähän.

”Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?” Psalmien kirjassa on paljon puhuttelevia kohtia. Ne puhuttelevat meitä eri elämäntilanteissa.

Olet ehkä joskus voinut kokea että Jumala ei kuule rukouksiasi, tai on tavoittamattomissa niinkuin tämä psalmin kirjoittajakin kirjoittaa: ”Älä kätke minulta kasvojasi! Älä vihastu, älä torju palvelijaasi, sinä olet aina ollut minun apuni. Älä nytkään jätä minua, älä hylkää, sinä Jumalani, sinä auttajani! Kuule minun rukoukseni, kun huudan sinua avuksi.”

Kun luet psalmeja mietiskellen ja pohdiskellen, saatat löytää muutamalta riviltä sen hetkiset elämäntuntosi. Psalmit alkavat elämään mukana elämässäsi.

Elämä on tuonut eteen myös varmasti tilanteita, jolloin olet saanut kokea että Jumala on kuullut rukouksesi ja vastannut avunpyyntöihisi. Silloin on aika ylistää ja kiittää: ”Kiitetty olkoon Herra! Hän on kuullut avunpyyntöni. Herra on minun voimani ja kilpeni, häneen minä luotan. Minä sain avun, ja minun sydämeni riemuitsee, minä laulan ja ylistän Herraa.”(Ps.28:6-7). Voimme luottaa siihen että Jumala on kanssamme ahdistuksissamme ja Jumala ymmärtää tuskaamme.

Rukous: Rakas Jumala, sinä otat kantaaksesi sen mikä meitä painaa, autat meitä levottomuudessa, kohti luottamusta.

Varjosta, kohti elävän veden kirkkautta.

Sinun tiesi käyvät yli ymmärryksen, mutta sinä tunnet minun tieni.

Johdata meitä kohti sinun valtakuntaasi ja anna meidän heijastaa sinun kasvojesi valoa lähimmäisillemme. Aamen.

Annukka Salmivaara, diakonissa

 

3.4.2025

ON KUMMA HETKI - KUN TUNTUU, ETTÄ ELÄMÄ VOITTAA

Tälle paastonajan viikolle osuu ehkä joillekin yllättäenkin - ruokaa yllin kyllin: evankeliumi Joh.6 kertoo Jeesuksen tekemästä ruokkimisihmeestä Genesaretin järven rannalla. Viisituhatta miestä, luultavasti tuhansia naisia, sekä  iso joukko lapsiakin, saa kalaa ja ohraleipää syödäkseen. Johannes kertoo ; ”…ja kaikki saavat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.” (Joh.6:11-12)

Viidestä ohraleivästä ja kahdesta kalasta, nuoren pojan mukanaan tuomista eväistä, Jeesus antaa Jumalan ihmeen tapahtua tätä siunaamaansa ruokaa jaettaessa: vielä kaksitoista korillista jää ylikin. Voisi ajatella, että tähteeksikin jää koko korillinen jokaiselle Israelin paimentolaiskansan heimolle, jota kukin ”niistä kahdestatoista” edustaa, ja joita apostoleiksi myöhemmin kutsutaan. Ruokaa riittävästi, yllin kyllin, Jumalan lähellä ja huolenpidossa.

Ei ole oikein mahdollista, saatikka helppoa, elää hetkessä, luottaen vain Jumalan hyvääkin parempaan ja riittävään toimintaan joka ikinen päivä. Ihminen huolehtii ja murehtii, ihminen myös huomaa ja ilahtuu. Vähättelemme varmuuden vuoksikin, tai pelaamme aikaa ja emmimme, ennakoimme, olemme ainakin nettimaailmassa toistuvasti liian luottavaisia, miksei siis ”oikeastikin” – siis: olemme ihmisiä.

Meille nämä Taivaan Isän eväät kuitenkin jaettiin – Mitä muinaisuudesta tuikkivat tähtitarhat ja niiden kaukaiset etäisten galaksien magnetaarit tekisivätkään ohraleivällä ja kypsennetyllä kalalla? Taivas on, voisi sanoa, maadoitettu, pienivatsaisen ihmisjoukon keskelle, Jeesus nasaretilaisen, ja seuraajiensa ympärille. Aika on tämä hetki. Tässä viipyilevässä hetkessä Jumalan hyvyys ja ikuisuus asuu.

Johannes havahtuu, ottaa pensselin, kastaa sen musteeseen - ja päättää ajattoman hetken. -Kertoen evankeliumiaan, sanoittaen liikkeitä vähitellen eteenpäin: ihmisten jäädessä vielä keskenään kylläisinä miettimään, josko Jeesuksesta voisi jotenkin tehdä kansalle kuningasta, jotain pysyvää asemaa tälle hyväntekijälle – Jeesus puolestaan vetäytyy jo hiljaisena yksinäisyyteen, vuorelle, ”taas”. Emme saa tietää tällä kertaa tästä muuta.

Ei kansa todella tiennyt minkä ja kenet se oli kohdannut, ei liioin mahdollisuuksiaan. Ei tämä kansa, tai väkijoukko, taida silti olla kovin erilainen kuin me - täällä Etelä-Savossa, aika lähellä Taivaan porttia. Mutta odotamme pääsiäistä, ja osaamme myös vähän jo huokaillen odottaa tässä maailmanajassa - tulevaa kärsimysnäytelmää. Sotilaita, aseita, väkivaltaa.

Missä hyvyys tekee, ehkäpä huomenna, aivan  yllättäviä? -Sitä seutua ja niitä tapoja ihmiset suurin joukoin tänäkin keväänä todella kaipaavat, ympäri maailmaa. Voi kun tapahtuisi – ihme. Jumalan antama, hyvä ja kaunis, ja aivan todellinen.

Erik Liljeström, srk-pastori

 

20.3.2025

TERVEISIÄ DIAKONIATYÖSTÄ

Tänä keväänä meillä oli diakoniatyössä jälleen rippikouluopetusta aiheesta mitä on diakonia. Oli hienoa saada kertoa rippikoululaisille työmme sisällöstä ja arjesta. Diakonia tulee lähelle jokaista ihmistä; jokainen voi tehdä diakoniaa omalla paikallaan. Diakonia on elämän asenne, joka nousee Jeesuksen opetuksista ja esimerkistä.

Diakoniatyön arki on moninaista. Kohtaamme erilaisia ihmisiä erilaisissa tilanteissa. Tapaamme osan ihmisistä toimistolla päivystysaikana, osan kohtaamme jossakin kokoavan toiminnan parissa ja suuren osan ihmisistä kohtaamme kotikäynneillä.

Osa asiakkaista tulee tapaamaan meitä taloudellisten huolien kanssa. Yhteiskunnan kova taloudellinen linjaus näkyy työssämme lisääntyneitä taloudellisen avun tarvitsijoina. Joka viikkoisessa hävikkiruoan jaossa käy tällä hetkellä noin 60 ihmistä noutamassa ruokakassin.

Suru on usein työmme keskiössä. Uusi sururyhmä aloittaakin toimintansa maaliskuussa. Surevan kohtaaminen on diakonityön ydintä. Se on välittämistä ja elämän jakamista lähimmäisen kanssa, rinnalla kulkemista ja sielunhoitoa. Surevan kanssa mietimme kristillisen uskon ja elämän peruskysymyksiä sekä niitä toivon näkökulmia, joita usko antaa.

Diakoniatyö on myös organisointia ja vapaaehtoisten ohjaamista. Meillä on Mäntyharjulla jo vakiintunut tapa järjestää joulun alla keräys vähävaraisten avustamiseksi hävikkiruoan kautta. Organisoimme myös yhteisvastuukeräystä ja monia yksittäisiä tapahtumia.

Vapaaehtoiset ovat diakoniatyömme suuri voimavara. Viime syksynä järjestettyyn lähimmäispalvelun koulutukseen osallistui kymmenkunta vapaaehtoista. Nämä lähimmäiset ja monet muut vapaaehtoiset tekevät arvokasta työtä ikäihmisten parissa käyden säännöllisesti kotikäynneillä heidän luonaan. Myös hävikkiruoan jako toteutuu vapaaehtoisten voimin. Meillä on erittäin sitoutuneita vapaaehtoisia, jotka viikosta toiseen toimivat omalla paikallaan. Suuri kiitos siitä heille!

Työhömme kuuluu myös osallisuus kirkon henkisen huollon järjestämiseen ja ylläpitämiseen. Seurakunnat pitävät yllä Henkisen huollon (HeHu) valmiusryhmiä, jotka toimivat osana yhteiskunnan psykososiaalisen tuen kokonaisuutta onnettomuus- ja kriisitilanteissa. Tämä tehtävä sisältää jatkuvan valmiudessa olon ja päivystyspuhelimen ylläpidon kriisitilanteiden varalle.

Suuri huolenaiheemme diakoniatyössä on se, miten tavoitamme ne ihmiset, jotka eniten tarvitsevat apuamme. Teemme tiivistä yhteistyötä mm. kotipalvelun, palveluohjaajan ja sosiaalitoimen kanssa saavuttaaksemme ne ihmiset, jotka kärsivät yksinäisyydestä tai muulla tavoin tarvitsevat apuamme.

 

13.3.2025

LASKIAINEN LASKETAAN, PAASTON AIKA ALKAA

Tänään kun kirjoitan tätä tekstiä, on tuhkakeskiviikko. Eilen vietettiin laskiaistiistaita ja muutaman ihmisen kanssa tuli puhetta laskiaisen viettoon liittyvistä tavoista. Mäen laskeminen on kuulunut ja monilla kuuluu edelleen laskiaisen perinteisiin. Nykyisin vain hieman vähälumiset talvet hankaloittavat mäen laskemista. Tänä vuonnakin näin netissä kuvia, joissa laskiaisena ei paljoa lunta näkynyt. Entisaikaan mäenlaskuun liittyi myös erilaisia huutoja, joilla toivottiin hyvää sato vuotta itselle ja naapurille ei ehkä sitten niin hyvää. ”Pitkät pellavat meidän kylään, tippurat tappurat toiseen kylään”.

Luultavasti suurin osa suomalaisista syö laskiaispullia laskiaisena ja kenties myös hernekeittoa, joka on perinteinen laskiaisen ruoka. Eräs kenen kanssa keskustelin näistä tavoista, kertoi, että heille oli koulussa opetettu laskiaisen hernekeiton syönnistä, että pitää olla ihan hiljaa tai muuten hyttyset syövät kesällä. Tästä muut eivät olleet kuulleet ja hieman jäimme pohtimaan, oliko tämä opettajalle hyvä keino vain saada lapset hiljaiseksi edes yhden ruokailun ajaksi. Nyt kun tätä kirjoitusta aloin kirjoittamaan, niin netissä kerrottiin näin tästä hiljaisuudesta: ”Laskiaisena ei saa puhua saunanlauteilla. Muuten hyttyset syövät kesällä”.

Laskiaisessa ovat yhdistyneet niin kirkolliset kuin pakanallisetkin perinteet. Laskiaista on kirkollisen perinteen mukaan vietetty seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Tämän ilonpidon ja herkuttelun jälkeen on laskeuduttu paastoon, joka kestää 40 päivää tuhkakeskiviikosta lankalauantaihin saakka. Jos nyt innostut laskemaan, kuinka monta päivää tuolle välille osuu, niin saat oletettavasti luvuksi 46. Kuitenkin paastonajan sunnuntait ja palmusunnuntai eivät ole paastopäiviä ja niitä ei lasketa mukaan. Tämä 40 päivää muistuttaa Jeesuksen paastosta autiomaassa ennen hänen julkisen toimintansa alkamista. Paaston tarkoitus olisi myös valmistaa meitä pääsiäisen viettoon, auttaa meitä tekemään parannusta itsessämme ja välittämään enemmän lähimmäisistämme.

Nyt kun elämme tätä paaston aikaa, niin oletko sinä miettinyt, voisitko jostain paastota? Nykyisin monet miettivät paastoa sosiaalisesta mediasta tai ylipäänsä kaikesta turhasta kännykällä tai tietokoneella istumisesta. Se mielestäni onkin järkevää. Silloin ehkä keskittyy enemmän siihen hetkeen ja kanssa ihmisiin, eikä mieti pitäisikö puhelimella taas tehdä jotain. Paastosit tai et, niin oikein hyvää pääsiäisen odotusta sinulle ja siunausta kevääseesi.

Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja

 

6.3.2025

AIKA KULUU

Yöpöydälläni on vanhanmallinen herätyskello; sellainen pyöreä viisareineen ja numerotauluineen. Se raksuttaa hiljaisella äänellä ja sekuntiviisari liikahtaa eteenpäin tasaisin väliajoin. Jostain syystä jään tänä iltana kuuntelemaan kellon tasaista raksutusta ja katselemaan sekuntiviisarin vääjäämätöntä etenemistä kellotaulussa. Tuo hiljalleen etenevä sekuntiviisari ja tasainen raksutus tekevät kulumassa olevasta ajasta konkreettisesti näkyvän ja kuuluvan. Näen ajan kuluvan ja kuulen ajan kuluvan. Ja yhtäkkiä oivallan selkeämmin kuin pitkään aikaan, että aika todellakin kulkee jatkuvasti eteenpäin. Sitä ei voi pysäyttää. Vaikka ihmiskunta on ratkaissut geenien salaisuuden ja lähettänyt luotaimia Marsiin, aikaa ei kukaan pysty vangitsemaan. Se kulkee omaa vankkumatonta ja muuttumatonta rataansa eteenpäin.

Kokemus ajan kulumisesta on kuitenkin aina yksilöllinen. Moni elää ruuhkavuosia ja kamppailee minuuttien riittämisen kanssa. Toisaalla elää ihminen, jolle aika käy ylivoimaisen pitkäksi eivätkä tunnit kulu riittävän nopeasti. Vaikka minuutit ja tunnit ovat kaikille yhtä pitkiä, kokemus ajan kulumisesta voi vaihtua suuresti.

Ja ihminen on siitä erityinen olento, että hän on tietoinen oman aikansa rajallisuudesta. Kun seuraan yöpöydälläni olevan herätyskellon sekuntiviisarin verkkaista etenemistä oivallan, että jokainen viisarin nytkähdys on pois kulunutta aikaa. Sellaista aikaa, jota en voi koskaan saada takaisin tai elää uudelleen. Siksi aika on kallisarvoista. Se todellakin kuluu, eikä mennyt palaa koskaan.

On pakko kysyä itseltään, miten käytän minulle täällä maailmassa annetun ajan. En voi etukäteen tietää, milloin oma aikani loppuu. Se tietää vain Luoja, joka on luonut minut. Mutta minulla on tämä aika ja toivottavasti myös tulevaa aikaa riittävästi.  Ja välillä on hyvä havahtua sen tosiasian äärellä, että aika on kallisarvoinen lahja, vaikka sitten katselemalla ja kuuntelemalla herätyskelloa yöpöydällä.

Virressä 408 veisataan: ” Joutukaa, sielut, on aikamme kallis, vuotemme virtana vierivät pois. Jeesus ei syntisen sortua sallis, kaikille armosta autuuden sois. Oi valitkaa tie, joka elämään vie! Kohta jo päättynyt päivämme lie.”

Ann-Maarit Joenperä

kirkkoherra, TT,  Mäntyharjun evl seurakunta