3.4.2025
ON KUMMA HETKI - KUN TUNTUU, ETTÄ ELÄMÄ VOITTAA
Tälle paastonajan viikolle osuu ehkä joillekin yllättäenkin - ruokaa yllin kyllin: evankeliumi Joh.6 kertoo Jeesuksen tekemästä ruokkimisihmeestä Genesaretin järven rannalla. Viisituhatta miestä, luultavasti tuhansia naisia, sekä iso joukko lapsiakin, saa kalaa ja ohraleipää syödäkseen. Johannes kertoo ; ”…ja kaikki saavat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.” (Joh.6:11-12)
Viidestä ohraleivästä ja kahdesta kalasta, nuoren pojan mukanaan tuomista eväistä, Jeesus antaa Jumalan ihmeen tapahtua tätä siunaamaansa ruokaa jaettaessa: vielä kaksitoista korillista jää ylikin. Voisi ajatella, että tähteeksikin jää koko korillinen jokaiselle Israelin paimentolaiskansan heimolle, jota kukin ”niistä kahdestatoista” edustaa, ja joita apostoleiksi myöhemmin kutsutaan. Ruokaa riittävästi, yllin kyllin, Jumalan lähellä ja huolenpidossa.
Ei ole oikein mahdollista, saatikka helppoa, elää hetkessä, luottaen vain Jumalan hyvääkin parempaan ja riittävään toimintaan joka ikinen päivä. Ihminen huolehtii ja murehtii, ihminen myös huomaa ja ilahtuu. Vähättelemme varmuuden vuoksikin, tai pelaamme aikaa ja emmimme, ennakoimme, olemme ainakin nettimaailmassa toistuvasti liian luottavaisia, miksei siis ”oikeastikin” – siis: olemme ihmisiä.
Meille nämä Taivaan Isän eväät kuitenkin jaettiin – Mitä muinaisuudesta tuikkivat tähtitarhat ja niiden kaukaiset etäisten galaksien magnetaarit tekisivätkään ohraleivällä ja kypsennetyllä kalalla? Taivas on, voisi sanoa, maadoitettu, pienivatsaisen ihmisjoukon keskelle, Jeesus nasaretilaisen, ja seuraajiensa ympärille. Aika on tämä hetki. Tässä viipyilevässä hetkessä Jumalan hyvyys ja ikuisuus asuu.
Johannes havahtuu, ottaa pensselin, kastaa sen musteeseen - ja päättää ajattoman hetken. -Kertoen evankeliumiaan, sanoittaen liikkeitä vähitellen eteenpäin: ihmisten jäädessä vielä keskenään kylläisinä miettimään, josko Jeesuksesta voisi jotenkin tehdä kansalle kuningasta, jotain pysyvää asemaa tälle hyväntekijälle – Jeesus puolestaan vetäytyy jo hiljaisena yksinäisyyteen, vuorelle, ”taas”. Emme saa tietää tällä kertaa tästä muuta.
Ei kansa todella tiennyt minkä ja kenet se oli kohdannut, ei liioin mahdollisuuksiaan. Ei tämä kansa, tai väkijoukko, taida silti olla kovin erilainen kuin me - täällä Etelä-Savossa, aika lähellä Taivaan porttia. Mutta odotamme pääsiäistä, ja osaamme myös vähän jo huokaillen odottaa tässä maailmanajassa - tulevaa kärsimysnäytelmää. Sotilaita, aseita, väkivaltaa.
Missä hyvyys tekee, ehkäpä huomenna, aivan yllättäviä? -Sitä seutua ja niitä tapoja ihmiset suurin joukoin tänäkin keväänä todella kaipaavat, ympäri maailmaa. Voi kun tapahtuisi – ihme. Jumalan antama, hyvä ja kaunis, ja aivan todellinen.
Erik Liljeström, srk-pastori
20.3.2025
TERVEISIÄ DIAKONIATYÖSTÄ
Tänä keväänä meillä oli diakoniatyössä jälleen rippikouluopetusta aiheesta mitä on diakonia. Oli hienoa saada kertoa rippikoululaisille työmme sisällöstä ja arjesta. Diakonia tulee lähelle jokaista ihmistä; jokainen voi tehdä diakoniaa omalla paikallaan. Diakonia on elämän asenne, joka nousee Jeesuksen opetuksista ja esimerkistä.
Diakoniatyön arki on moninaista. Kohtaamme erilaisia ihmisiä erilaisissa tilanteissa. Tapaamme osan ihmisistä toimistolla päivystysaikana, osan kohtaamme jossakin kokoavan toiminnan parissa ja suuren osan ihmisistä kohtaamme kotikäynneillä.
Osa asiakkaista tulee tapaamaan meitä taloudellisten huolien kanssa. Yhteiskunnan kova taloudellinen linjaus näkyy työssämme lisääntyneitä taloudellisen avun tarvitsijoina. Joka viikkoisessa hävikkiruoan jaossa käy tällä hetkellä noin 60 ihmistä noutamassa ruokakassin.
Suru on usein työmme keskiössä. Uusi sururyhmä aloittaakin toimintansa maaliskuussa. Surevan kohtaaminen on diakonityön ydintä. Se on välittämistä ja elämän jakamista lähimmäisen kanssa, rinnalla kulkemista ja sielunhoitoa. Surevan kanssa mietimme kristillisen uskon ja elämän peruskysymyksiä sekä niitä toivon näkökulmia, joita usko antaa.
Diakoniatyö on myös organisointia ja vapaaehtoisten ohjaamista. Meillä on Mäntyharjulla jo vakiintunut tapa järjestää joulun alla keräys vähävaraisten avustamiseksi hävikkiruoan kautta. Organisoimme myös yhteisvastuukeräystä ja monia yksittäisiä tapahtumia.
Vapaaehtoiset ovat diakoniatyömme suuri voimavara. Viime syksynä järjestettyyn lähimmäispalvelun koulutukseen osallistui kymmenkunta vapaaehtoista. Nämä lähimmäiset ja monet muut vapaaehtoiset tekevät arvokasta työtä ikäihmisten parissa käyden säännöllisesti kotikäynneillä heidän luonaan. Myös hävikkiruoan jako toteutuu vapaaehtoisten voimin. Meillä on erittäin sitoutuneita vapaaehtoisia, jotka viikosta toiseen toimivat omalla paikallaan. Suuri kiitos siitä heille!
Työhömme kuuluu myös osallisuus kirkon henkisen huollon järjestämiseen ja ylläpitämiseen. Seurakunnat pitävät yllä Henkisen huollon (HeHu) valmiusryhmiä, jotka toimivat osana yhteiskunnan psykososiaalisen tuen kokonaisuutta onnettomuus- ja kriisitilanteissa. Tämä tehtävä sisältää jatkuvan valmiudessa olon ja päivystyspuhelimen ylläpidon kriisitilanteiden varalle.
Suuri huolenaiheemme diakoniatyössä on se, miten tavoitamme ne ihmiset, jotka eniten tarvitsevat apuamme. Teemme tiivistä yhteistyötä mm. kotipalvelun, palveluohjaajan ja sosiaalitoimen kanssa saavuttaaksemme ne ihmiset, jotka kärsivät yksinäisyydestä tai muulla tavoin tarvitsevat apuamme.
13.3.2025
LASKIAINEN LASKETAAN, PAASTON AIKA ALKAA
Tänään kun kirjoitan tätä tekstiä, on tuhkakeskiviikko. Eilen vietettiin laskiaistiistaita ja muutaman ihmisen kanssa tuli puhetta laskiaisen viettoon liittyvistä tavoista. Mäen laskeminen on kuulunut ja monilla kuuluu edelleen laskiaisen perinteisiin. Nykyisin vain hieman vähälumiset talvet hankaloittavat mäen laskemista. Tänä vuonnakin näin netissä kuvia, joissa laskiaisena ei paljoa lunta näkynyt. Entisaikaan mäenlaskuun liittyi myös erilaisia huutoja, joilla toivottiin hyvää sato vuotta itselle ja naapurille ei ehkä sitten niin hyvää. ”Pitkät pellavat meidän kylään, tippurat tappurat toiseen kylään”.
Luultavasti suurin osa suomalaisista syö laskiaispullia laskiaisena ja kenties myös hernekeittoa, joka on perinteinen laskiaisen ruoka. Eräs kenen kanssa keskustelin näistä tavoista, kertoi, että heille oli koulussa opetettu laskiaisen hernekeiton syönnistä, että pitää olla ihan hiljaa tai muuten hyttyset syövät kesällä. Tästä muut eivät olleet kuulleet ja hieman jäimme pohtimaan, oliko tämä opettajalle hyvä keino vain saada lapset hiljaiseksi edes yhden ruokailun ajaksi. Nyt kun tätä kirjoitusta aloin kirjoittamaan, niin netissä kerrottiin näin tästä hiljaisuudesta: ”Laskiaisena ei saa puhua saunanlauteilla. Muuten hyttyset syövät kesällä”.
Laskiaisessa ovat yhdistyneet niin kirkolliset kuin pakanallisetkin perinteet. Laskiaista on kirkollisen perinteen mukaan vietetty seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Tämän ilonpidon ja herkuttelun jälkeen on laskeuduttu paastoon, joka kestää 40 päivää tuhkakeskiviikosta lankalauantaihin saakka. Jos nyt innostut laskemaan, kuinka monta päivää tuolle välille osuu, niin saat oletettavasti luvuksi 46. Kuitenkin paastonajan sunnuntait ja palmusunnuntai eivät ole paastopäiviä ja niitä ei lasketa mukaan. Tämä 40 päivää muistuttaa Jeesuksen paastosta autiomaassa ennen hänen julkisen toimintansa alkamista. Paaston tarkoitus olisi myös valmistaa meitä pääsiäisen viettoon, auttaa meitä tekemään parannusta itsessämme ja välittämään enemmän lähimmäisistämme.
Nyt kun elämme tätä paaston aikaa, niin oletko sinä miettinyt, voisitko jostain paastota? Nykyisin monet miettivät paastoa sosiaalisesta mediasta tai ylipäänsä kaikesta turhasta kännykällä tai tietokoneella istumisesta. Se mielestäni onkin järkevää. Silloin ehkä keskittyy enemmän siihen hetkeen ja kanssa ihmisiin, eikä mieti pitäisikö puhelimella taas tehdä jotain. Paastosit tai et, niin oikein hyvää pääsiäisen odotusta sinulle ja siunausta kevääseesi.
Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja
6.3.2025
AIKA KULUU
Yöpöydälläni on vanhanmallinen herätyskello; sellainen pyöreä viisareineen ja numerotauluineen. Se raksuttaa hiljaisella äänellä ja sekuntiviisari liikahtaa eteenpäin tasaisin väliajoin. Jostain syystä jään tänä iltana kuuntelemaan kellon tasaista raksutusta ja katselemaan sekuntiviisarin vääjäämätöntä etenemistä kellotaulussa. Tuo hiljalleen etenevä sekuntiviisari ja tasainen raksutus tekevät kulumassa olevasta ajasta konkreettisesti näkyvän ja kuuluvan. Näen ajan kuluvan ja kuulen ajan kuluvan. Ja yhtäkkiä oivallan selkeämmin kuin pitkään aikaan, että aika todellakin kulkee jatkuvasti eteenpäin. Sitä ei voi pysäyttää. Vaikka ihmiskunta on ratkaissut geenien salaisuuden ja lähettänyt luotaimia Marsiin, aikaa ei kukaan pysty vangitsemaan. Se kulkee omaa vankkumatonta ja muuttumatonta rataansa eteenpäin.
Kokemus ajan kulumisesta on kuitenkin aina yksilöllinen. Moni elää ruuhkavuosia ja kamppailee minuuttien riittämisen kanssa. Toisaalla elää ihminen, jolle aika käy ylivoimaisen pitkäksi eivätkä tunnit kulu riittävän nopeasti. Vaikka minuutit ja tunnit ovat kaikille yhtä pitkiä, kokemus ajan kulumisesta voi vaihtua suuresti.
Ja ihminen on siitä erityinen olento, että hän on tietoinen oman aikansa rajallisuudesta. Kun seuraan yöpöydälläni olevan herätyskellon sekuntiviisarin verkkaista etenemistä oivallan, että jokainen viisarin nytkähdys on pois kulunutta aikaa. Sellaista aikaa, jota en voi koskaan saada takaisin tai elää uudelleen. Siksi aika on kallisarvoista. Se todellakin kuluu, eikä mennyt palaa koskaan.
On pakko kysyä itseltään, miten käytän minulle täällä maailmassa annetun ajan. En voi etukäteen tietää, milloin oma aikani loppuu. Se tietää vain Luoja, joka on luonut minut. Mutta minulla on tämä aika ja toivottavasti myös tulevaa aikaa riittävästi. Ja välillä on hyvä havahtua sen tosiasian äärellä, että aika on kallisarvoinen lahja, vaikka sitten katselemalla ja kuuntelemalla herätyskelloa yöpöydällä.
Virressä 408 veisataan: ” Joutukaa, sielut, on aikamme kallis, vuotemme virtana vierivät pois. Jeesus ei syntisen sortua sallis, kaikille armosta autuuden sois. Oi valitkaa tie, joka elämään vie! Kohta jo päättynyt päivämme lie.”
Ann-Maarit Joenperä
kirkkoherra, TT
Mäntyharjun evl seurakunta