Viikon Sana on Mäntyharjun seurakunnan työntekijän kirjoittama hartausteksti Pitäjänuutisissa

 

19.5.2022

Taivaan kansalaisuus

Olen miettinyt viime aikoina meidän ihmisten kokemusta sukupolveen kuulumisesta. Olen myös saanut lukea mielenkiintoisia tutkimuksia sukupolvikokemuksesta.

Viime sunnuntain ja tämän viikon aiheena oli ja on Taivaan kansalaisuus. Olemme vielä pääsiäisjuhlan jälkiviettoajassa. Aivan pian on helatorstai ja helluntai. Pyhän aihe kehottaa meitä kiittämään, tarkkaan ottaen, laulaen(Psalmi 98) kiittämään Jumalan hyvistä teoista, myös siitä, että saamme olla taivaan kansalaisia.

Muistan vuosien takaa soitonopettajani viisaan lausahduksen, että ihmisen hengellisyys ei näy ulospäin. Ei voi arvioida sitä onko toinen hengellinen vai ei. Tämän pyhän teemasta nousee itselle mieleen pinnallinen kysymys miltä taivaan kansalainen näyttää? Voiko tuo naama punaisena huutava ihminen olla taivaan kansalainen, voiko tuo toisiin ilkeyksiä purkava ihminen olla taivaan kansalainen tai tuo, joka vaikuttaa muuttuneen mykäksi?

Viikon Raamatun teksteissä Jeesus kertoo ensimmäistä kertaa Hengestä, että kun hän, Jeesus, menee pois, niin tilalle saamme Hengen, totuuden hengen. Läheisten ystävieni kesken hengellisyys tulee esiin puolikkaissa lauseissa, harvoin voimalla. Totuuden henki, Rakkauden henki on läsnä. Kerrotaan ja kysellään asioita. Missä on käyty jumalanpalveluksessa, oletko kuunnellut tuon tai nähnyt tämän kirjoituksen. Milloin olet viimeksi kuullut tästä ihmisestä? Tsemppiä tuohon asiaan, valoa kevääseen, ollaan yhteyksissä.

Seurakunnan työntekijänä jumalanpalvelus on minulle tapa jakaa taivaan kansalaisuutta. Olen ylpeä ajatuksesta, että voi käydä kirkossa missä päin Suomea vain. Monet kirkot jumalanpalveluksineen ovat tuttuja. Jumalanpalvelus antaa hengellistä ravintoa, mikä taas auttaa kokemaan asioita avarammin ja raja-aitoja kaataen. Ihmisenä koen rajallisuutta. Joudun sanomaan toiselle ihmiselle, että minä olen huono auttamaan. Hetkessä voi silti avautua jotain uutta.

Tiedän, että omissa edellisissä sukupolvissa on persoonia, jotka olivat kovin erilaisia kuin mitä itse olen. Tuntuu mukavalta, että olen saanut aavistaa myös niiden läsnäoloa, joiden kanssa olen olemukseltani jollain tapaa samanlainen. Kun näitä mietin, niin rukoilen samalla, että oma sukupolvi löytäisi totuuden, rakkauden ja rukouksen hengen luo streamien, lukemisen, luonnon, historian, ihmisten, jumalanpalvelusten, Hengen kautta. Virren 484 sanoin: “Kaikessa näytä käsiala Luojan”.

Veera Heino, kanttori/musiikin maisteri

 

13.4.2022

Kaksi erilaista kärsimystä 

Olemme keskellä hiljaista viikkoa, jota myös piinaviikoksi on kutsuttu. Eikä nimitys ole väärä, sillä kysymys on Jesuksen kärsimystiestä kohti Golgataa ja kuolemaa.  

suuret kansanjoukot olivat kiinnostuneet Jeesuksen kiinnostuneita Jeesuksesta ja hänen teoistaan. Uskonnollisille johtajille alkoi tulla huoli. Suuren neuvoston jäsenet pelkäsivät, että Jeesuksen teot ja erityisesti hänen saamansa kansansuosio johtaisi siihen, että neuvostolta vietäisiin se vähäkin valta, mikä heillä oli. Kyseessä oli valtapoliittinen laskelmointi ja kylmän looginen johtopäätös: on parempi, että yksi ihminen uhrataan kuin, että oma – vaikkakin vähäinen – valta kadotettaisiin roomalaisten kostotoimien johdosta.  

Hyvät ystävät, tässä kohden en voi välttyä näkemästä joitakin samankaltaisia valtapoliittisia ilmiöitä Ukrainan tilanteessa. Venäjä on valloittanut osia Ukrainasta ja sota on erityisen raaka. Kaiken hävityksen ja kaaoksen keskellä jopa messiaaniseen rooliin on noussut Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi. Ympäri maailman häntä kuunnellaan ja kunnioitetaan. Sanotaan jopa, että hänen ansiotaan on ukrainalaisten urhea vastarinta, jota verrataan Suomen talvisodan ihmeeseen. Enkä hetkeäkään epäile, etteikö Venäjä haluaisi hänet pois päiviltä.  

Koko maailman myötätunto on Ukrainan kansan puolella. Presidentti Zelenskyin voima piilee siinä, että hän on pystynyt yhdistämää Ukrainan kansaa ja luomaan vahvaa kansallista tahtotilaa. Hän on saanut aikaan nykymaailmassa sen, mitä Jeesuksen ajan juutalaisten suuri neuvosto pelkäsi: kansa nousee valloittajaa vastaan. Ja suuren neuvoston johtopäätös oli: Jeesuksen on kuoltava. 

Onko presidentti Zelenskyin kuoltava? Ratkaisiko se sodan ja ajaisi valloittajan pois Ukrainasta? Tuskin. Ja jos niin kuitenkin kävisi, olen varma, että hänen kansaa yhdistävä voimansa ei katoaisi mihinkään. Itse uskon niin, että hänen mahdollinen kuolemansa vain vahvistaisi kansan taistelutahtoa vihollisen karkottamiseksi. 

Presidentti Zelenskyin voima on kyvyssä yhdistää kansaa ja valaa toivoa, vaikka vastassa on ylivoimainen vihollinen.  

Jeesuksen tie oli toisenlainen. Hänen tiensä oli kulkea yksin kohti loppua, kärsimystä ja kuolemaa. Hän teki sen koko maailman ja kaikkien ihmisten puolesta. Kaikkivaltias ja iankaikkinen Jumala syntyi ihmiseksi ihmisten rinnalle. Hän eli ihmisen elämän. Hän oli kuitenkin ihmisenäkin myös Jumala, mikä kävi ilmi hänen ihmeteoissaan. Ja hän kulki viimeisen matkansa kohti Golgataa yksin. Myös omat opetuslapset hylkäsivät hänet viimeisinä hetkinä. Ristin juurella oli vain Jeesuksen äiti Maria. Jumala kuoli, jotta me ihmiset saisimme elää. Jumala kuoli, jotta me ihmiset saisimme anteeksi kaiken sen pahan, mihin ihmisinä ja kansakuntina olemme syyllistyneet. 

Tänä pääsiäisenä me saamme rukoilla sekä presidentti Zelenskyin että koko Ukrainan kansan puolesta. Saamme rukoilla, että Jeesuksen kärsimystie antaisi heille toivoa ja uskoa heidän omalla kärsimystiellään. Sillä tiellä heitä tulee vastaan panssarivaunuja, joihin on merkitty Z-merkki. Tuota merkkiä vastaan me saamme nostaa rohkeasti ristinmerkin. Se on merkki Jeesuksen sovitustyöstä Golgatalla. Olkoon risti jokaisen ukrainalaisen suojana ja lohtuna. Nostetaan risti z-merkin tilalle. Sillä ristissä meillä on pelastus ja iankaikkinen elämä. Kolmantena päivänä Jeesuksen hauta oli tyhjä. Synti ja kuolema on voitettu. 

Ann-Maarit Joenperä, kirkkoherra 

 

7.4.2022

Elämän leipä

Millainen leipä muistuttaa sinua lapsuudestasi? Minulla tulee heti mieleen kunnon ruisleipä, siihen päälle voita. Ruisleipä liittyy vahvasti molempiin mummoihin, samoin kuin karjalanpiirakka. Toinen mummoista puhui aina ruisleivän puolesta. Nuorenakin, kun mummon luona kävin, kuului kysymys ”oletkos syönyt ruisleipää?”. Ja edelleenkin se on lempileipäni. Ja välillä on saatava sitä aitoa, perinteistä ruisleipää, se on hyvää.

Karjalanpiirakat olivat molempien mummojeni bravuuri. Toisen kanssa olen pienenä tyttönä päässyt piirakka talkoisiinkin mukaan. Asuessani mummon kämppäkaverina, teki mummo kerran kuussa piirakoita. Mummolla oli tapa, että niitä sai syödä vain muutaman tuoreeltaan, loput piti säästää pakkaseen myöhempiä päiviä varten. Se oli minusta hullua, piirakathan ovat parhaimpia tuoreina! Niinpä salaa hiivin keittiöön ja varastin piirakoita. Sitten söin niitä seuraavan kerran vasta seuraavana paistopäivänä. En ole varma, tiesikö mummo varkaudestani, mutta ei hän ainakaan koskaan mitään minulle sanonut.

Mutta ei ihminen elä pelkällä leivällä. Ja vaikka söisin kuinka hienon aterian, tulee minun jossain välissä uudelleen nälkä. Ihminen tarvitsee säännöllisesti ruokaa, jotta jaksaa. Välillä on hyvä herkutella, välillä taas arkinen leipä tuntuu kaikista parhaimmalta. 

Sama juttu on uskon kanssa. Uskoa pitää ruokkia ja hoitaa, että jaksaa. Välillä tarvitsee uskossa virkistyäkseen jotain erilaista, mutta parhaiten uskon syrjässä pitää kiinni arki ja sen rutiinit. Toiset saavat voimaa sunnuntain jumalanpalveluksesta, toiset vaikka hengellisestä musiikista. 

Jeesus sanoi olevansa elämän leipä. Ei elämän herkku kuten vaikkapa täytekakku. Me tarvitsemme Jeesusta päivittäin. Jeesus haluaa olla elämässämme joka päivä mukana, ei vain sunnuntaisin ja juhlapyhinä. Rukous, raamattu ja ehtoollinen on niitä meidän elämämme leipiä. Rukous ravitsee sieluamme. Raamatusta löydämme elämän eväitä. 

Voisiko ajatella, että arki ja arjessa uskominen on sitä leipää, ja juhlapyhät kuten joulu ja pääsiäinen taas niitä herkkuhetkiä- sekä hengellisesti, että fyysisesti? Mitkä asiat auttavat sinua arjessa, mitkä asiat pitävät sinut uskon syrjässä kiinni? 

” Oi Jeesus, leipä elämän, nyt olet läsnä tässä ja näet köyhän, nääntyvän armoa pyytämässä. Rukoilen, Herra, hartaasti: Valmista armopöytääsi myös minut vieraaksesi.” -Virsi 224:1

Heli Riittinen, Pertunmaan kappeliseurakunta, nuorisotyönohjaaja

 

31.3.2022

Toivon voima

Juttelin erään tutun kanssa ja mainitsin, että olisi kirjoitettava lehteen hartauskirjoitus, mutta en tiedä nyt kyllä yhtään mistä sitä kirjoittaisi. Hän sanoi, että kirjoita toivosta, siitä sinä tiedät. Tiedänkö? Mitä se toivo oikein on? Positiivinen asia se ainakin on. Ensimmäinen ajatus oli, että toivo on muutakin kuin pojan/miehen nimi. Ajatusta tarkemmin työstääkseni googletin sanan toivo, ensimmäisenä mainostettiin vuokrakoteja, toisena oli wikipedian ”tietopaketti” suomessa ja virossa käytettävästä miehen nimestä Toivosta. Sitten ajatus ja selailu pysähtyi tekstiin: Toivolla on valtava voima, sanoo psykoterapeutti Maaret Kallio. Toivo tosiaan on eteenpäin vievä voima, vaikka kuinka tuntuisi vaikealta ja ylitse pääsemättömältä tilanteelta, niin toivo paremmasta auttaa jaksamaan eteenpäin. Ajatus harhailee takaisin google haun ensimmäiseen tulokseen, vuokrakoteihin. Koti on yksi elämän perusasia, jota ei kuitenkaan löydy kaikilta. Tällä hetkellä Suomeenkin tulee ihmisiä siinä toivossa, että saisivat kodin ainakin hetkellisesti täältä, kun oma koti kotimaassa on jäänyt sodan keskelle. Toivo vie heitä eteenpäin. Nähdessäni maaliskuun alussa nelostiellä Ukrainan kilvissä olevan auton täynnä tavaraa, mietin, että siinä taitaa olla tämän päivän evakkokuorma, he olivat varmaan päässeet lähtemään ensimmäisten joukossa sodan alta pois. Hieman oli kuorma toisenlainen kuin aikoinaan toisen maailman sodan aikana karjalasta lähteneiden evakkokuormat, ei näkynyt seinäkelloa, eikä rukkia tai suksia, mutta jalkapallo heillä näkyi olevan tavara pinon päällimmäisenä takaikkunaa vasten. He olivat ottaneet mukaansa ne heille tärkeimmät tavaransa lähtiessään pakoon kotimaastaan toivoen turvallisempaa elämää muualla, toivo ajoi heitä turvaan. Varmasti heillä on vielä toivo myös siitä, että pääsisivät palaamaan jossain vaiheessa takaisin kotimaahansa ja turvalliseen sellaiseen.

Nousta sain aamuun, lintujen lauluun. Jumalan luomiskauneuteen. Lauluista kiitän, aamuista kiitän. Raikkaina kohtaan ne uudelleen.

Luomisen aamun säteistä kiitän. Kirkkaina vielä ne kimmeltää. Riemuiten kiitän, ylistän Herraa. On uusi luomus päivä myös tää. (Virsi 967:1,3)

Suvi Uotinen

 

24.2.2022

 

Mediahuomion katvealueilla

Antiikissa ”kaikki tiet” veivät Roomaan. Moskovasta on joskus puhuttu ”kolmantena Roomana.” Konstantinopolin, nykyisen Istanbulin, ollessa Itä-Rooman pääkaupunki (ja se ”toinen Rooma”) , Konstantinus Suuren, hallintopäivistä. Eittämättä Moskovaan vievät länsimaiden johtajien tiet viime aikoina huolien ja diplomatian merkeissä, ja puhelinyhteydetkin vievät ”perille”. Aamutelkkarin sääennustuskartalta silmiin osui tuon pääkaupungin nukkumalähiö (tai aluekeskus) Tiksi, paikallista Tikkurilaamme vastaavako? Mielenkiintoni heräsi. Halusin tietää lisää. Avasin google mapsin. Sain karttaa, kuvien kera. Näin parempia päiviä nähneen nukkumalähiön, mutta myös venäjänkieliset ilmeisesti Sahan tasavaltaa ja porotaloutta koskevat kyltit Jäämeren rannan rapistuneen neuvostoaikaisen kerrostaloalueen pihalla – ja eläinhahmon niskassa – ristin.

Tälle viikolle kirkkovuodessa valittu Apostolien tekojen epistola kertoo Paavalin näystä, jossa mies puhuu hänelle: ”Tule meren yli Makedoniaan ja auta meitä.” (Ap.t.16:9) Tämä eurooppalainen avunpyyntö kreikkalaiselta maaperältä saa Paavalin lähtemään meren rannalta, satamakaupungista, nykyisen Turkin alueenTroaksesta liikkeelle. Evankeliumi, hyvä uutinen Jeesuksen, ristin miehen teoista, kuoleman valtojen murtumisesta, tavoittaakin Euroopassa monet uudet miehet ja naiset. Apostolien tekojen 16 luku sisältää googlaajalle useita mielenkiintoisia paikkoja ja seikkoja. Mainitaan Tyatirasta kotoisin oleva, purppurakankaita kaupannut Lyydia-niminen nainen; kerrotaan miten ”Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan sen minkä Paavali puhui, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin.” Tyatira on yhä olemassa, nykyään Akhisar -nimisenä 81000 ihmisen kaupunkina läntisessä Turkissa. Jopa 5000 vuoden ikäisiä arkeologisia löytöjä on tehty kaupungin alueelta. Tyatira on myös yksi Johanneksen ilmestyksen seitsemästä vastaanottajiksi mainituista seurakunnista. Ilmestyskirja viestii tänäänkin: vaikka ei hyvältä onnettoman maailman menon melskeessä näytä, silti Jumala on ja vaikuttaa, ja elää seurakuntiensa ja ihmisten elämässä.

Mainitaan myös Samotrake, jonka kautta Paavali matkustaa Euroopan puolelle. Kyseessä on saari. Google mapsin Uralin takaista Tiksiä lämpimämmistä merenrantakuvista aistii historian siipien havinaa, antiikin aikaisia pylväikköjä näkyy katsojalle. Sijainti: jos Istanbulista kuljetaan Marmarameren poikki länteen, tullaan Dardanellien kapeaan salmeen. Salmen jälkeen se on melko suoraan edessä länteen purjehdittaessa. Houkutteleva paikka talviselle suomalaiselle läppärituristille. Vaan Paavalinkaan aikoina ei aina tietenkään purjehdittu ”suoraan”, meritiet ovat omanlaisiaan. Eihän Paavalin aikana ollut kauppiaiden kaleereissa moottoria vaan kymmenittäin airoja ja yksinkertaisesti takiloituja purjeita kyllä. Aikalailla ”toimivilla systeemeillä” matkattiin pitkään, ostamatta venäläistä raskasta polttoöljyä tankkeihin tai edes LNG:tä tankkereihin… mutta orjia ja alistettuja oli silloinkin paljonkin – kyllä Paavali sen toki tiesi ja tunsi, taisi olla kymmenittäin soutajina Kreikan Makedoniaan matkaavalla ”linjalaivallakin”. Siksi hän joskus toteaakin, että Jumalan evankeliumissa ei ole eroa ihmisten välillä, ei ole orjaa tai vapaata, tai eroa juutalaisen ja kreikkalaisen välillä. Paavalin kun saisi tänään telkkariin juontamaan ”Näin naapurissa” -ohjelman uusia jaksoja, niin sillä voisi olla seurauksia, aikalailla hyviä!

Eriarvoisuus ja jyrkän erilaiset elinehdot ovat Paavalin aikana tosiasia, ja valitettavasti pitkälti ja laajalti meidänkin aikanamme. Maailma muuttui toisen maailmansodan jälkeen monilla tahoilla montakin piirua

demokraattisemmaksi, mutta ei ole käynyt niin kuin miljoonat eurooppalaiset, ja muuallakin, toivoivat: ”ei koskaan enää sotaa”, kuten itä-Ukrainan sotatila ja uutiskuvat mediassa meitä päivittäin muistuttavat.

Mutta, kuitenkin tässä kohden mutta: Paavali kertoo Jumalan hyvyydestä näille ihmisille, jotka elävät eri ammattien parissa työtään tehden ja matkaten. Hän kylvää – hyvää. Tämä saa monenlaista vastaanottoa niin kuin on vastaanottajiakin. Hyvä kertaantuu ja lisääntyy. Seurakuntia perustetaan, toivo kasvaa esiin ja usein olosuhteista huolimatta. Valitettavasti näemme elävässä elämässä vastakkaisenkin kertaantumisen, myös tuho ja kärsimys ja toivottomuus lisääntyy, kun sitä lietsotaan eikä yritetä lievittää. Paavali julistaa evankeliumia Jeesuksesta, ja tämän rististä, Jumalan hyvästä pelastustahdosta monelle onnettomuudelle altista, meitä heikkoja ihmisiä kohtaan. Jeesuksen risti on matkannut pitkiä matkoja, kun ”satunnainen googlaaja” sen löytää kaukaisen Jäämeren rannan Tiksistä, entisen ateistiseksi aiotun neuvostovaltion jälkeensä jättämän - tekisi mieli sanoa hylkäämän - puoliraunion keskellä, karuissa oloissa yhä elää kituuttavan ihmisyhteisön piiristä. Toivo on sittenkin läsnä. Risti näkyy vanhassa kyltissä kyllä yksityiskohtana, vielä. Tähän naapurijättiläisen prioriteettien kohdalle tulleena, muistutus: kirkkomme lähetysjärjestöjen lähetystyöntekijät tekevät tänäkin vuonna eri alueilla Venäjällä hengellistä työtä sekä auttavaa palvelutyötä, esim. Novosibirskissä, Omskissa, Inkerissä, Marin tasavallassa, Siperiassa, vaikka hallintojärjestelmän vastustusta ja penseyttä ilmeneekin. Kylvetään, Jumalan sanaa, vaikka Siperian ikiroutaan, vaikka lumiseen maahan. Suomalaisin suin ja käsin, lännempää käsin, vaikkemme noita Apostolien tekojen mainitsemia paikkakuntia juuri lännempänä eläkään. Ap.t.16:15 kertoo tuon Tyatirasta/ Akhisarista kotoisin olevan Lyydian suhteen sen oleellisimman: ”Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan sen mitä Paavali puhui.” Paljon mahdollista, että hän kertoi antaen edelleen Jumalan hyvää, ja matka jatkui, eri ilmansuuntiin. Sinne, minne kristittyjä kulki – ja yhä kulkee.

Erik Liljeström

 

17.2.2022

Myöhästynyttä ystävänpäivää sinulle!

Viime maanantaina vietettiin ystävänpäivää. Tällä juhlapäivällä ei ole Suomessa vielä kovin pitkät perinteet ja virallisesti kalenteriin se tuli vasta vuonna 1996.  Ystävänpäivän eli Pyhän Valentinuksen päivän historiasta on monia erikäsityksiä. Päivä on perustettu pyhimystarulle tai oikeastaan useammallekin, sillä Valentinus-nimisiä pyhimyksiä on useampiakin. Yhden legendan mukaan sotilaat, jotka eivät olleet naimisissa olivat parempia sotilaita, koska naimisissa olevat ajattelevat vain perhettään. Nuoret miehet kuitenkin halusivat naimisiin ja piispa Valentinus suostui vihkijäksi. Keisari ei tästä ilahtunut vaan tuomitsi piispa Valentinuksen kuolemaan. Toinen taru taas kertoo Valentinuksen neuvoneen Rooman sotilaita kieltäytymään sotapalveluksesta ja pysymään rakkaittensa luona. Tästä eivät sotapäälliköt pitäneet vaan tuomitsivat Valentinuksen kuolemaan. Niinpä Valentinuksesta tuli rakastavaisten suojelija.

Monissa muissa maissa ystävänpäivä on nimenomaan romanttiseen rakkauteen painottuva päivä, mutta meillä Suomessa se on päivä, jolloin oikeasti muistetaan ystäviä. Ilman ystäviä elämä olisi melko kurjaa ja itse olen kiitollinen niistä ihmisistä elämässäni, joita kutsun ystäviksi. Ystävät ovat niitä, jotka jakavat ilot ja surut. Mahdollisesti jopa auttavat, kun apua tarvitaan. Ystävät rikastuttavat elämää monin tavoin. Kuitenkin tiedän, että kaikilla ei ole ystäviä ja se on surullista. Jokaisella pitäisi olla joku, jota voisi kutsua ystäväksi.

Raamatussa kerrotaan Jeesuksen ystävistä. Jeesuksen ystäväjoukko oli melko kirjavaa sakkia. Suurin osa heistä oli tavallisia ihmisiä, ei mitään silmäätekeviä tai muita merkki henkilöitä. Jotkut jopa halveksivat osaa ihmisistä, joiden seurassa Jeesus vietti aikaansa. Jeesukselle ystävät olivat tärkeitä. Eräs Jeesuksen ystävä oli Lasarus ja hänen kuolemansa ja muiden ihmisten suru saivat Jeesuksenkin itkemään, vaikka lopulta kertomus päättyy siihen, että Jeesus herättää ystävänsä Lasaruksen kuolleista. Jeesus oli rakas myös ystävilleen. Maria voiteli Jeesuksen jalat tuoksuöljyllä ja kuivasi ne hiuksillaan. Monia muitakin asioita Jeesus ystävineen teki ja uskon heillä olleen hyviä hetkiä yhdessä, kun he ovat jutelleet maailman menosta ja taivaan valtakunnasta.

Lasten virressä ”Käsi kädessä” lauletaan: ”Kun on toisessa kädessä Jumala ja toisessa olet sinä, niin me voimme yhdessä oppia elämään ihmisinä. Herra sä tunnet sydämemme, tahdomme rakastaa, lämpöä antaa toisillemme, auttaa ja palvella” (Tuomo Nikkola/ T.-M. Vartiainen). Siinäpä ne tärkeimmät tuleekin eli kun matkaseurana on hyvä ystävä ja Jumala ei voi pahasti kulkea vikaan tätä elämää. Toivotan teille kaikille myöhästynyttä ystävänpäivää, vaikka sitä voisi viettää joka päivä eikä vain kerran vuodessa sekä siunausta näihin talvipäiviin.

Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja

 

3.2.2022

Kynttilänpäivän kummajainen

Varsinainen jouluaika loppuu evankelisluterilaisessa kirkossamme loppiaiseen, mutta pidempi joulun juhlajakso päättyy vasta kynttilänpäivään.  Tätä juhlapyhää vietetään tulevana sunnuntaina.

Kuva kynttilästäVoisi luulla, että kynttilänpäivälle osoitetut raamatuntekstit ja virret puhuisivat kynttilöistä, mutta ei totta tosiaankaan, sillä sanaa kynttilä ei ole mainittu niissä yhtään kertaa. Valosta kyllä puhutaan, sillä pyhän teemaksi on tarkennettu ”Kristus, Jumalan kirkkauden säteily.” Kynttilöiden sijaan päivän evankeliumi kertoo siitä, kuinka Jeesus-lapsi vietiin temppeliin, jossa vanha Simeon suuresti riemastuneena sai hänet syliinsä.

Kynttilänpäivä pyhän nimenä on kuitenkin vain myöhäisjäänne keskiajalta, jolloin tulevan vuoden aikana käytettävät kynttilät siunattiin kynttilänpäivänä. Ainakin Wikipedian mukaan tuo tapa on yhä katolisessa kirkossa käytössä.

Kanttorina tietenkin alkoi kiinnostaa, mitä virret kertovat kynttilästä. Sana kynttilä löytyi vain seitsemästä virrestä, joista virrestä 13 peräti neljä kertaa. Tuon adventin ajan kynttilöiden sytytysvirren ”Nyt sytytämme kynttilän” lisäksi vain kastevirsi 809 puhuu konkreettisesta sytytettävästä kynttilästä: ”Juhla on nyt riemullinen ja kynttilä on merkkinä sen.”

Useimmin virsissä kynttilä yhdistetään vertauskuvallisesti psalmin 119 jakeeseen 105: "Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” Yksi esimerkki sellaisesta on virren 264 kuudennessa säkeistössä: ” On kynttilänä sanasi, / sen, Herra, anna loistaa, / valaista askeleitani, / epäilys, pelko poistaa.” Vanhan testamentin ajan lamppu olikin enemmän kynttilän kaltainen, kuin tämän päivän lamppujen.

Kynttilää on myös käytetty elävän uskon vertauskuvana, mutta siinä merkityksessä se mainitaan vain virressä 438. ”Kun uskoni suitseva kynttilä on” – kynttilä voi vedossa savuttaa, palaa huonosti ja joskus se tarvitsee uutta tulta.

Kaikkien kynttilävirsien joukosta, ohi päivän virsisuosituksien, en voi kuitenkaan olla valitsematta ensi sunnuntaille myös ehkä rakastetuinta kynttilävirttä 600. Uutisten uhkakuvien keskellä on myös hyvä päättää tämä kirjoitus sen lohdulliseen sanomaan.

” Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!”


Eero Kantola
Mäntyharjun seurakunnan kanttori