Viikon Sana on Mäntyharjun seurakunnan työntekijän kirjoittama hartausteksti Pitäjänuutisissa

 

27.10.2022

ARKIENKELI HOMMIA 

Alku kuusta vietettiin kirkkovuodessa Mikkelinpäivää. Sitä vietetään erityisesti enkeleiden päivänä. Jos kysyisin sinulta miltä sinun mielestäsi enkelit näyttävät, niin luulen, että saisin useita erilaisia vastauksia. Luultavasti yleisin olisi kuitenkin vaaleahiuksinen lapsi tai nainen, jolla on siivet. Raamatussa enkeleitä kuvataan mm. nuoriksi miehiksi, jotka ovat Jumalan sanansaattajia. Usein heillä on siis joku viesti Jumalalta ihmisille, mutta sen lisäksi enkelit suojelevat ja opastavat ihmisiä.  

Joskus myös ihmiset kutsuvat toisiaan enkeleiksi, kun ovat saaneet apua jossakin asiassa ja tämä seuraava tarina kertoo siitä: Oli vappuaatto noin 20 vuotta sitten. Minä ja muutama kaverini olimme päättäneet lähteä viettämään vappua aattoa Kouvolaan vappugospel nimiseen tapahtumaan. Kaksi oli jo täyttänyt 18-vuotta ja he saivat vanhempien autot lainaksi, että päästiin lähtemään matkaan. Kuten tiedätte, niin Mäntyharjusta Kouvolaan pääsee useampaa eri reittiä ja nämä kaksi autokuntaa valitsivat sitten eri reitit niin mennessä kuin tullessa takaisin päin sieltä. Matka Kouvolaan sujui oikein hyvin ja vappugospelissa oli ollut monta hyvää bändiä mitä olimme päässeet kuuntelemaan, mutta takaisin päin tultaessa kohtasimme pieni muotoisen ongelman. Meidän autokuntamme auto nimittäin hyytyi jonkin matkan päähän Kouvolasta ja voin kertoa, että noin klo yhden aikaan yöstä ei tuo kyseinen tie ollut mitenkään erityisen vilkkaasti liikennöity. Siinä sitten ihmeteltiin, että mitä nyt tehtäisi. Mikä siihen autoon oli tullut ja miten täältä päästään kotiin. Oikein siihen aikaan ei huvittanut kenellekään soitellakaan, että ehtisitkö tulla hakemaan meitä täältä jostain, kun auto hyytyi keskelle metsää. 

Siinä sitä sitten ihmeteltiin ja rukoiltiin tienlaidassa, kun äkkiä pakettiauto Tiivin-mainosteksteillä kurvasi paikalle ja sieltä nousi kyydistä mies, joka kysyi, että mikä meillä on hätänä. No mehän kovasti selitimme, että matkan teko loppui, kun auto ei enää liikkunut mihinkään. Mies tutki tilannetta ja kysyi, että eihän vain ole bensa loppunut? Tämä vaihtoehto ei ole tullut meidän mieleemme ollenkaan. Mies lupasi hakea huoltoasemalta meille bensaa, että jos se vika olisikin siinä. Jonkun ajan kuluttua hän palaa bensan kanssa ja sitä kaadetaan tankkiin sen verran, että päästäisi sille huoltamolle mistä hän polttoaineen haki ja kuinka ollakaan siinähän se vika oli ja auto käynnistyi. Mies ajeli meidän perässämme huoltoasemalle, että varmasti pääsemme tankille. Siellä kysyimme mieheltä mitä olemme hänelle velkaa kaikesta avusta ja vaivannäöstä mitä hän meidän eteemme teki. Hän vastasi, että ei mitään, seuraavan kerran kun menette jumalanpalvelukseen, niin laittakaa kolehtiin rahaa… Mitään tuosta miehestä emme tänä päivänäkään tiedä, mutta minulle sen jälkeen enkeli oli Tiivin-mainos tekstillä varustetun pakettiauton kuljettaja. 

Tuo muisto on edelleen minulle tärkeä, miten vieras ihminen halusi auttaa pulaan joutuneita nuoria pyyteettömästi. Jos huomaat itse, että voisit toista ihmistä auttaa, niin rohkeasti vain kysymään kelpaisiko apu. Joskus voi myös itse tarvita apua ja sitä tosiaan voi tulla yllättävistäkin paikoista.  Pidetään toisistamme huolta ja ollaan toisillemme arkipäivän enkeleitä. Siunausta syksyysi. 

Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja 

 

12.9.2022

Lapsille opetetaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että kaikkien kanssa on tultava toimeen, ja ettei ketään saa kiusata. Opetetaan, että riidan jälkeen pitää pyytää anteeksi. Koulussa meillä puhutaan kiusaamisesta, ja koulussa kiusaaminen on kiellettyä. Tunnetaitoja ja kaveritaitoja on viime vuosina lisätty opetukseen. Samaan aikaan aikuiset kuitenkin raatelevat toisiaan sanallisesti sosiaalisessa mediassa. On sallittua kirjoittaa lähes mitä tahansa. Kun lukee jonkun jutun kommenttiosiota, on teksti melko armotonta. Siellä lyödään lyötyä, nauretaan ja haukutaan. Asioista ei keskustella asiallisesti, vaan ollaan hyökkäävällä ja haukkuvalla linjalla. Millaisen mallin me annamme lapsillemme ja nuorillemme?

Me opetamme lapsille, että kaikki ovat tärkeitä, kaikki ovat arvokkaita. Jokainen lapsi saa olla sellainen kuin on. Opetamme, että ulkoiset ominaisuudet eivät kerro sitä, minkälainen ihminen on sisältä. Samaan aikaan me kuitenkin itse painimme painomme, ulkonäkömme ja taitojemme kanssa. Emme ole tyytyväisiä siihen millaisia olemme. Puhumme itsestämme ja toisistamme rumasti. Autamme vain niitä, jotka omasta mielestämme apua tarvitsevat tai avun ansaitsevat, emme kaikkia. Kaikki eivät ole apumme arvoisia. Millaisen mallin me annamme lapsillemme ja nuorillemme?

Me opetamme lapsille, ettei toisista ei saa puhua rumasti, ketään ei saa haukkua. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen. Ja samaan aikaan me kiusaamme, haukumme, puhumme selän takana pahaa ja jätämme joitakin ”leikkiemme ulkopuolelle”. Me käytämme asiatonta kieltä haukkuessamme toisia, olemme melko armottomia muita kohtaan. Millaisen mallin me annamme lapsillemme ja nuorillemme?

Jeesus oli oman aikansa radikaali. Hän ruokaili sellaisten ihmisten luona, joiden kanssa muut eivät halunneet olla. Hän puolusti heikkoja ja vähempiosaisia. Jeesus piti lasten ja naisten puolia. Jeesus oli niiden ihmisten seurassa, joiden seura muille ei syystä tai toisesta kelvannut. Jeesus paransi ihmisiä, joita muut eivät tahtoneet edes nähdä, saati auttaa. Jeesus ei välittänyt sen ajan normeista ja säännöistä, vaan toimi niin kuin on oikein toimia. Jeesus opetti sanoin ja teoin, kuinka tulisi kohdella toisia ihmisiä. Jeesus eli niin kuin opetti. Millaisen mallin Jeesus antoi meille?

"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt. 7:12)

Heli Riittinen, nuorisotyönohjaaja

 

18.8.2022

LEIRI TUNNELMIA         

Kirjoitan tätä tekstiä juuri leiriltä tulleena. Tänään päättyi 4–7-luokkalaisten leiri Lankaniemessä ja on heinäkuun puoliväli. Kun tämä kirjoitus ilmestyy lehdessä, on tuo leiri jo muisto vain. Kuitenkin haluan teille hieman kertoa tuosta leiristä. Tällä leirillä vallitsi todella hyvä ilmapiiri tai ainakin minun silmiini se näyttäytyi sellaisena, että kaikki otettiin mukaan leikkeihin ja peleihin, toisia autettiin ja oltiin ystävällisiä. Kyselimme leiriläisiltä palautetta leiristä ja muutamat olivat sitä mieltä, että leiri saisi kestää pidempään, mutta leirillä voisi olla enemmän vapaa-aikaa. Ilmeisesti siis muillakin on ollut mukavaa kuin vain minulla.

Meillä oli harjoittelija, joka oli keksinyt kivat askartelut leirille. Melkein jokaisella lastenleirillä askarrellaan jotain ja tällä kertaa tehtiin ystävyyden rannenauhoja sekä helmistä sisiliskoavaimenperiä. Leiriläisten tekemistä jutuista tuli todella hienoja. Iso-Pappilassa kävimme pelaamassa ”Ajan takaa” mobiilipeliä ja siinä olikin melkoisen haastavia tehtäviä. Yhteistuumin niitä sitten ratkottiin ja pohdittiin miten pelissä päästään eteenpäin.

Aamuisin ja iltaisin isoset pitivät meillä hartaudet. Toivon, että niistäkin jotain ajatuksia leiriläisille jäi mieleen. Hartauksissa puhuttiin mm. siitä miten se oma perhe mihin kuulut, on paikka, jossa toivottavasti saat olla oma itsesi, tulla rakastetuksi ja saat rakastaa. Kuulimme myös siitä, miten juuri sinä olet ainutlaatuinen ja Jumalan luoma ja toivottavasti löydät oman paikkasi maailmassa. Toista sinua ei ole ja se paikka millä olet, on tärkeä. Kultainen sääntö myös tuli tutuksi eli mitä haluat muiden tekevän sinulle, tee se heille. Tällä leirillä vietimme myös joulua ja muistutimme leiriläisiä siitä, että joulu ei ole pelkkää tonttuilua vaan joulun sanomalla on syvempi merkitys. Niinpä saimme kuunnella, kun Marjatta luki meille kirjan ”Tallin joulu”. Siinä on hieno teksti ja kauniit kuvat sekä se miksi me kristityt vietämme joulua, tulee siinä hienosti kerrottua.

Kun lähden leirille, rukoilen, ettei mitään pahaa tapahtuisi ja tällä kertaa myös isommilta haavereilta vältyttiin. Toivon myös aina, että leiri olisi mukava kokemus leiriläisille ja isosille ja ehkä tällä kertaa jotain sellaista oli ilmassa, kun kotiin lähtiessä kuului pohdintaa, että josko syyslomalla sitten taas leirille. Nyt hyvällä mielin lähden lomalle, että elokuussa olen virkeänä lähettämässä tämän tekstin lehteen ajallaan. Siunausta päiviisi ja nautitaan pikku hiljaa saapuvasta syksystä.

Taava Kousa, Nuorisotyönohjaaja

 

21.7.2022

Virkistävä vesi

​Istumme laiturilla varpaat vedessä, ystäväni ja minä. Virkistävä vesi huuhtelee varpaitamme, on heinäkuu, onko mukavampaa yhdistelmää näin kesäaikaan.


Meitä yhdistää moni asia, yksi niistä on vesi , josta molemmat pidämme- järvet ja meret, kerromme toisillemme minkälaisia kokemuksia ja muistoja meille on vesien ääriltä.


Kerron hänelle vaarista, joka asui ympärivuodet saaressa, pienessä omassa punaisessa mökissä. Vaari oli onnekas, sillä hän sai seurata miten järvi- joka oli hänelle tärkeä, riisuuntui kevään tullen kokonaan jääpeitteestä ja kuinka talven tullen taas jääkerros kätki alleen virkistävän veden.
Nuorena vaari kaipasi merelle ja niin hän reissasi aikansa suuria valtameriä, kun hän seisoi ensimmäistä kertaa laivankannella ja näki mantereen loittonevan yhä kauemmas ja kauemmas, hän tiesi palaavansa - silloin meri oli nähty, oli aika asettua taas omaan saareen, lähelle luontoa, rauhaa ja rakasta kotijärveä. Mutta vaarin rakkaus mereen säilyi, muistoissa säilyi monenlaiset merenkäynnit myrskyineen sekä talvinen meri joka vaarin mielestä oli kuin kirkko.


Leppoisa kesätuuli saa järven pinnan väreilemään, ajattelen itseäni myrskyssä- pelkäisinkö, mieleeni nousee Raamatusta myrsky kertomus.

Oli lämmin ja auringonpaisteinen päivä. Jeesus oli puhunut ihmisille koko päivän ja häntä alkoi väsyttää. Hän tahtoi mennä Galileanjärven toiselle puolelle, opetuslapset lähtivät hänen kanssaan.


Pienet aallot keinuttivat venettä leppoisasti, veneessä oli hyvä olla ja Jeesus kävi nukkumaan, mutta pian taivaalle kerääntyi suuria mustanpuhuvia pilviä ja tuuli yltyi ja yltyi ja pian järvellä oli myrsky. Aallot löivät korkeina, vene keinui kovasti, yhtäkkiä he kaikki olivat suuressa  vaarassa. Mutta Jeesus vain nukkui. "Jeesus herää, me hukumme." opetuslapset huusivat peloissaan.


Jeesus heräsi. Hän kysyi opetuslapsilta "Miksi te noin pelkäätte?  Missä teidän uskonne on?" Sitten hän nousi seisomaan, hän nuhteli ulvovaa tuulta ja suuri vellovia aaltoja. Ja tuuli vaikeni ja aallot tyyntyivät, tuli taas aivan rauhallista. Mutta opetuslapset olivat hämmennyksissään ja he kyselivät toisiltaan " Kuka hän oikein on? Häntähän tottelevat tuulet ja aallotkin."

Jeesus tahtoi kertoa opetuslapsilleen , että hänen seurassaan he ovat turvassa. Ja Jeesuksen seurassa me voimme tänäänkin olla turvassa.

Hyvää kesää ja virkistävää vettä !

Marjatta Hokkanen lastenohjaaja
 

14.7.2022

Kesäinen taulu - joka osaa myös puhua minulle hiljaa

Tälle viikolle osuu ajankohtainen, ja aina sellainen – kehotus: armahtakaa. Mutta mihin ja minne tämä kehotus, Jeesuksen opetuksesta nouseva sana laskeutuukaan? Kirkollamme on kylläkin kaksi sakramenttia, kaste ja ehtoollinen. Niissä käytettäviä näkyviä aineita – vettä, leipää ja viiniä – kutsutaan armonvälineiksi. Nämä välittävät Jumalan anteeksiantavan tahdon, armon ihmiselle, joka kastetaan, tai joka on tullut jumalanpalvelukseen. Jumala on kuitenkin tahdossaan vapaa, ja hänelle on kaikki mahdollista. Aika ja paikkakaan eivät Häntä sido, niin kuin nämä rajaavat väistämättä ihmisen elämää ja tekemisiä. Mietin, että mahdollisia armon välineitä laajemmin katsoen on paljon enemmänkin ympärillämme: kotona on vaikka hella, jolla voi valmistaa ruokaa. Saunassa on kiuas, joka antaa lämpöä. Mitä metsäinen maamme, sen pellot, järvet sekä muut ihmiset kaikkea hyvää voivatkaan meille antaa? Luomistekojen pieniä ja suuria ihmeitä – armosta meille annettuja, lopulta, ja hyvin usein ansiottomalle ihmiselle, joka saa silmänsä auki ottamaan näitä armon välineitä vastaan.

Tämä viikko alkoi taidemaalari Helene Schjerfbeckin 160-vuotissynttäripäivällä, se oli viime sunnuntaina. Hänet tunnetaan erityisesti omakuvistaan, niitä hän maalannut runsaasti, elämän eri aikoina. Armahtamisesta puhuessaan (Luuk.6) Jeesus ikään kuin asettaa meidät kuulijoina myös peilin eteen, tai erilaisten mielenmaisemien ääreen. Kysyn itseltäni, ja niin tämän Jeesuksen opetuksen kuuleva ihminen ylipäätäänkin kyselee, mihin vastavuoroisuuksien ja armottomuuksien maailmaan ja maisemaan tuo antaa valonsäteensä. Helen Schjerfbeckin maalauksista tunnetuimpia lienee ”Toipilas” , pientä rottinkituolissa istuvaa tyttöä kuvaava maalaus. Google kertoo taiteilijan maalanneen sen vuonna 1888 Ranskassa. Tyttö pitelee kupissa olevaa versovaa oksaa, joka tulkinnan mukaan viittaa sairauden voittamiseen. Maalaus äänestettiin vuonna 2006 suomalaisten toiseksi suosituimmaksi maalaukseksi heti Hugo Simbergin ”Haavoittuneen enkelin” jälkeen.

Tällaisia toipilaita saamme olla yhtä kaikki, voimiltamme ja ymmärrykseltämme vajavaisina. Tuo kuva pienestä ihmisestä, joka ei toki itse voi tuottaa vihreitä oksia, saa kuitenkin elämäänsä Jumalan antaman toivon tähän päivään ja hetkeen. Toipilaina ymmärrämme arvostaa terveyttä. Kunpa nämä tämänkesäiset puiden oksat, joita näemme kaikkialla, muistuttaisivat meitä siitä, että elämässä melkein kaikki on Luojan lahjaa ihmiselle. On niillä kasvavilla itsenäinenkin elämänsä, kyllä toki; mutta toipilaan asenteella katsellen ne saavat kasvaa enemmän rauhassa, kuin jos ryhdymme kaikki kalifeiksi heti ja nyt, ja aivan varmaan niin, ja tästä lähtien.

Erik Liljeström, seurakuntapastori

 

7.7.2022

HARTAUSKIRJOITUS 

Kevät ja kesän alku Pertunmaan kappeliseurakunnan diakoniatyöntekijänä on ollut mielenkiintoista ja innostavaa. Olen ihmetellyt sitä toimeliaisuutta, ystävällisyyttä ja toisista huolehtimista, mitä asukkaista ja eri yhteisöistä olen löytänyt, ohimennen kulkien ja päällisin puolin, niin hiljaisennäköisestä pitäjästä. Ihaillen olen saanut kohdata ihmisiä, jotka omalta paikaltaan tuovat iloa ja hyvinvointia ympärilleen. Samanlaista aktiivisuutta ja pyyteetöntä auttamista olen nähnyt myös Mäntyharjulla. Nämä ”arjen enkelit” ovat varmaan samaa mieltä tutkimusten kanssa siitä, että vapaaehtoistyön tekeminen lisää kokemusta elämän merkityksellisyydestä sekä henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Tutkimusten mukaan se jopa pidentää elinikää. Näyttää siis siltä, että tehdessään hyvää toisille ihminen tekee hyvää erityisesti myös itselleen.

Ajatus ”Tee toiselle mitä itsellesi toivoisit” kumpuaa Raamatusta. Tämä on arjen diakoniaa, palvelua, jota monet vapaaehtoiset tekevät. On myös heitä, jotka auttavat ilman, että kuuluvat mihinkään yhdistykseen tai ryhmään. Ei tarvitse olla minkään ryhmittymän jäsen tai olla mikään superyksilö tehdäkseen vapaaehtoistyötä, vaan jokainen voi tehdä sitä omalta paikaltaan ja sen verran, kuin itse jaksaa ja pystyy. Ryhmässä pääsee kuitenkin usein tutustumaan eri tahoilla toimiviin ihmisiin, saa tukea omaan tehtäväänsä, ja löytää mahdollisesti samanhenkisiä uusia tuttavuuksia. En malta tässä kohtaa olla vihjaamatta, että syksyllä ainakin seurakunta järjestää vapaaehtoistyön lähimmäispalvelun koulutuspäivät.

Aina avun tarvitseminen ja pyytäminen ei ole helppoa. Se voi ahdistaa, ja tuntua jopa nöyryyttävältä. Ei halua olla vaivaksi toisille. Meillä monella suomalaisella taitaa olla vahva tahto tulla toimeen omillaan. Kuitenkaan kukaan meistä ei pärjää koko elämäänsä ilman, että ei tarvitsisi toisten apua. Kuinka hyvä mieli siitä tuleekaan, kun löytyy joku, joka auttaa, kuuntelee tai kulkee rinnalla. Hyvän mielen saa myös hän, joka saa auttaa toista ihmistä.

Diakoniatyöntekijän ohjeen alussa lukee, että ”Diakonia on Jumalan rakkauden vastaanottamista ja jakamista hyvän kierrättämiseksi.” Ilman vapaaehtoisten apua hyvän kierrättäminen jäisi aika vähäiseksi. Heidän kauttaan voimme jakaa hyvää paljon laajemmalle ja useammalle ihmiselle. Siksi verkostoituminen muun muassa on yksi tärkeä diakoniatyöntekijän tehtävä. Lisäksi tarvitsemme heitä, jotka ohjaavat ihmisiä seurakunnan tai muiden auttavien tahojen piiriin.

Virren 509 (1, 3-4) sanoin: ”Herra, elämääni valvo, etten harhaan vaeltaisi täällä ohi ihmisten. Vierelläni kulje, askeleeni ohjaa, etten väisty, milloin kutsut auttamaan. Sydäntäni ohjaa, anna minun, Herra, armossasi kasvaa, olla ihminen”, toivon kaikille siunattua kesää.

Satu Kauhajärvi, diakonissa

 

30.6.2022

Herran temppelissä

Vietimme helluntaina 200-vuotiaan kirkkomme juhlamessua. Olin valinnut sinne mahdollisimman monta sellaista virttä, joista löytyy Mäntyharju-kytkös.

Messu myös päättyi Mäntyharjullakin kanttorin virassa toimineen Väinö Viitasalon kuorolauluun ”Muista joka päivä,” eli tutummin ”Paljon ois aihetta lapsella kiittää.” Mutta enpä tiennyt vielä silloin, että alkuvirrelläkin oli kanttorikytkös. Tämä selvisi vasta hieman myöhemmin.

Kuva Alpo Noposesta
Alpo Noponen
(Kuva: Wikimedia commons)

Olen usein eri yhteyksissä tarinoinut, kuinka Alpo Noposen, aikansa merkittävän kirjoittajan ja kansansivistyksen vaikuttajan, ensimmäinen opettajan virka oli Mäntyharjulla Kirkonkylän kansakoululla. Hän oli myös etevä runoilija ja runojen suomentaja, joista tunnetuin esimerkki liene joululaulu ”Arkihuolesi kaikki heitä.” Kun Toivo Kuula sävelsi kolmessa virsikirjamme virressä (196, 574, 629) käytetyn alun perin kuorolaulun ”On Herran templiin tulla,” hänen innoittajanaan toimi juuri Noposen suomennos Runebergin runosta. Nykyinen virsikirjan versio alkaa sanoin ”On Herran temppelissä.”

Sehän tuntui mukavalta, käyttää juhlamessun alkuvirtenä itsenäisen Suomemme vaiheisiin liittyvän säveltäjämestarin sävellystä ja paikallisen kansakoulun opettajan suomennosta, mutta siinähän ei ollut tosiaankaan vielä kaikki. Ilmeni nimittäin (kiitos vain asiasta kertoneelle), että Alpo Noponen oli myöskin musiikkimies, sillä hänet valittiin Mäntyharjulla myös joksikin aikaa kanttori Johan Sivorin viransijaiseksi! Eli juhlamessu sekä alkoi että päättyi, tietämättäni, omassa kanttorin virassani toimineen kollegan kädenjälkeen!

Aivan kirkon nykyisen työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisesti viransijaisen palkkaus ei mennyt, sillä päätökseen kirjattiin palkkioksi ”36 tynnyriä jywiä sekä noin 350 markkaa lisätuloja.” Jyvien määrä ei ollut ihan pieni, sillä kuivatavaran mittayksikkönä wikipedian mukaan yksi tynnyri on ollut 164,88 litraa.

On Herran templiin tulla
suloista lapsenaan;
siell´ sielut saavat olla
kuin liljat tarhassaan.
Ne kääntää katsehensa
janoisna Herrran päin
Hän taivaan kastehensa
suo heitä virkistäin.

Tämän Alpo Noposen alkuperäisen suomennoksen myötä toivotan kaikille liljoille tarhoissaan taivaan kasteella virkistävää kesää!

Eero Kantola
Mäntyharjun seurakunnan kanttori

 

16.6.2022

Kesätekemistä

Tässä viime aikoina olen työssäni kohdannut paljon lapsia ja nuoria. Meillä oli Mäntyharjussa kevätlaulajaiset, jotka järjestettiin ensimmäistä kertaa. Tilaisuudet pidettiin seurakuntakeskuksessa, ja näin koululaiset pääsivät sinne helposti kävellen. Kevätlaulajaisia oli kahtena päivänä. Oli ihanaa nähdä innokkaita laulajia. Osa lauluista oli tuttuja, osa varmasti vähän vieraampia. Mutta se ei menoa haitannut. Lauloimme Peipon pesä, Väriarvoituksia, Ihme ja Kumma laulut, sekä virret 135, 510 ja 571. Laulujen välissä minä ja työparini Taava juttelimme ja juonsimme seuraavan laulun. Tilaisuudet olivat mukavia, ja niissä laulu raikui.

Pertunmaalla taas pidimme kevätkirkon, tuttuun tapaan lauantaina, kun koulu päättyy. Oli mukava nähdä kirkko täynnä koululaisia. Ja saimme me joitain vanhempiakin paikalle. Pertunmaan kevätkirkossa on tapana laulaa koulunsa päättäville 9-luokkalaisille Jäähyväislaulu. Tänä vuonna lauloimme sen päätöslauluna kaikki yhdessä. Oli liikuttavaa laulaa ”On aikaa hiljaa kiittää ja kättä puristaa” ja samalla katsoa kirkon takaosaan, jossa nuo koulunsa päättävät nuoret istuvat. Takarivissä, totta kai. Pertunmaan koulu on pieni, ja oppilaat tulevat työssäni tutuksi. Nuo 9-luokkalaiset tuntuvat usein läheisiltä, koska suurin osa heistä on ollut kanssani samalla rippileirillä. Leirillä, jos missä, tullaan tutuiksi.

Koululaisten päästyä kesälomalle alkoi meillä Mäntyharjussa Kesäkerho. Kesäkerhoa on kolmen viikon ajan. Joku lapsista on paikalla vain osan viikoista, joku saattaa olla vaikka kaikki kolme viikkoa kerhossa. Ikähaarukka on suuri, osa on päiväkerholaisia, osa jo kolmannella luokalla koulussa. Mutta se ei kerhossa menoa haittaa. Isommat auttavat pienempiä. Ohjelmassa on leikkiä, retkiä, askarteluita ja muuta puuhaa. Joka päivä alkaa Jumalan kämmenellä virrellä.

Pojat ovat innokkaita pelaamaan palloa. Katselin peliä, joka ajoittain oli melko kovaakin. Peliin mukaan halusi hieman nuorempi poika. Hänet huolittiin joukkoon, kuten kerhossa on ollut tapana. Kyllä tuntui hyvältä huomata, miten taitavammat pojat ottivat toista huomioon. Hänelle pallo syötettiin paljon helpommin. Kukaan ei tuskastunut, jos pallo lähti vähän väärään suuntaan tai huonosti.

Muutenkin Kesäkerhossa on ollut hieno huomata, miten yksinäinen pyydetään mukaan leikkiin, tai miten toista autetaan. Totta kai välillä tulee kiistoja ja riitoja. Mutta ne selvitetään ja sitten taas jatketaan touhuja yhdessä.

Meillä on hienoja lapsia ja nuoria. Eivät he aina toimi oikein, välillä on kiusaamista ja ryhmästä sulkemista. Mutta pääosin he ovat mainioita tyyppejä. Ja toisaalta, kuka meistä aikuisista voi sanoa olevansa aina hyväkäytöksinen ja toimivansa oikein? Ehkä tärkeintä onkin se, miten toimii ”töllön töiden” jälkeen. Uskaltaako seisoa sanojensa ja tekojensa takana, onko rohkeutta pyytää anteeksi?

On hienoa, että meillä on Jumala, joka välittää meistä kaikista. Jumalan joukkoon ovat kaikki tervetulleita. Jumalalle kaikki ovat yhtä rakkaita. Ei Hän erottele meitä paremmuusjärjestykseen vaikkapa taitojemme mukaan. Jumala ei jätä ketään syrjään, vaan ottaa avosylin kaikki vastaan.

Aina emme osaa toimia oikein. Välillä teemme virheitä, ja toimimme väärin. Teemme syntiä ajatuksin, sanoin ja teoin. On hienoa, että jos olemme tehneet väärin, voimme pyytää Jumalalta anteeksi. Jumala kuulee pyyntömme, ja antaa kyllä pahat tekomme ja ajatuksemme anteeksi. Se on mielestäni lohdullista. Jumala ei hylkää meitä tekojemme tähden. Hän rakastaa meitä juuri sellaisina kuin mitä me olemme. Ja jokainen meistä on Jumalalle yhtä rakas ja arvokas!

Heli Riittinen

 

2.6.2022

Höyhentä tavoittelevat kädet

Pertunmaan kirkon viereen ilmestyi viime vuoden lopulla suuri kivi, taivaalta pudonnut meteoriitti se ei ollut vaan metsästä kuorma-autolla paikalle tuotu kivi. Siinä se törötti koko talven seurakuntalaisten ihmeteltävänä. Toukokuun alussa kivi sai kaksi laattaa, tien puolelle tuli muualle haudattujen muistolaatta ja seurakuntatalon puolelle Tyhjän Sylin muistolaatta. Tyhjä syli, tahaton lapsettomuus, keskenmeno, oman lapsen menettäminen, niin henkilökohtaisia ja kipeitä asioita, mutta koskettaa todella monia, niistä ei vaan puhuta tai ei ainakaan ihan kenelle tahansa. Ne ovat asioita, joille ei vaan voi mitään.

Tajutessani vajaa kaksi vuotta sitten miten yleisistä asioista on kyse, ihmettelin työkaverille, että eikö meidän seurakunnassa ole Tyhjän Sylin muistopaikkaa. Työkaveri totesi, että on meillekin saatava sellainen. Ja ei kun kirkkoherralle mainitsemaan asiasta. Asia vietiin heti seuraavaan kirkkoneuvostoon ja siellä perustettiin työryhmä, johon valittiin Anne Häkkinen, Heimo Tuukkanen ja meistä työntekijöistä Sonja Vitikainen sekä minut. Jokaiselta löytyi omat vahvuutensa ja suunnittelu sujui jouhevasti. Kirkkoneuvosto oli päättänyt, että sekä Mäntyharjuun että Pertunmaalle tulee omat muistopaikkansa.

Työryhmämme lähti katselemaan paikkoja ja pitkän mietinnän jälkeen Mäntyharjussa valikoitui paikaksi alue kappelin vierestä ja Pertunmaalla parhaimmaksi paikaksi valikoitui paikka kirkon vierestä. Mitä enemmän puhuin näistä muistopaikoista, niin sitä enemmän ihmiset kertoivat omista kokemuksistaan ja saimme koko ajan lisää taustatukea projektillemme.

Laatan kuvaksi valitsimme kädet, jotka tavoittelevat höyhentä. Se kuvastaa sitä, miten tavoitella saavuttamatonta. Tekstiksi valikoitui teksti: lapselle, jota emme koskaan saaneet. Lapselle, jonka saimme vain hetkeksi.

Pertunmaan muistopaikka tulee valmistumaan hieman aikaisemmin kuin Mäntyharjun, mutta molemmat valmistuvat kesän aikana kuitenkin. Syyskesällä meillä olisi tarkoitus siunata molemmat käyttöön, toki ennen sitäkin ne ovat jo käytettävissä. Muistopaikoilla haluamme huomioida sitä isoa joukkoa, joka kaikessa hiljaisuudessa elää näiden asioiden kanssa sekä myös niitä rohkeita, jotka uskaltavat tuoda asiaa esille. Jokainen ihminen on yhtä tärkeä juuri sellaisena kuin on.

Suvi Uotinen

 

25.5.2022

 

TAAKKOJEN KANTAJAT

Olet varmasti joskus kuullut lauseen, ”ettei kenellekään anneta taakkoja kannettavaksi enempää kuin hän jaksaa kantaa”. Tällä lauseella myös helposti lohdutetaan ihmisiä, kun heillä on paljon vaikeita asioita elämässään. En ole tosin varma lohduttaako tämä kovinkaan paljon ihmistä, joka tuntuu musertuvan taakkojensa alle. Lisäksi nostaako se ihmisen kynnystä myöntää, että hän tarvitsisi apua, ettei enää yksin jaksa ja selviä? Onko meillä suomalaisessa kulttuurissa ollut vähän se asenne, että itse on pärjättävä ja apuja ei kysellä? Kuitenkin se, että pyytää apua, kun sitä tarvitsee, on suurta rohkeutta. Kukaan ihminen ei selviä elämästä yksin, vaan jokainen tarvitsee toista ihmistä avukseen elämänsä eri vaiheissa.

Välillä suren myös niitä ihmisiä kenellä ei ole ketään, joka heitä auttaisi tai pitäisi heidän puoliaan byrokratiaviidakossa. Vaikka Suomessa toki yhteiskunta huolehtii meistä, niin mikään ei voita sellaista lähimmäistä, joka on apuna ja turvana silloin, kun et enää syystä tai toisesta kykene pitämään huolta itsestäsi. Nämä ”arjen enkelit” ovat kullanarvoisia. Heitäkään ei aina vain tarpeeksi arvosteta ja miten merkityksellistä työtä he tekevät usein ilman minkäänlaista korvausta. Joskus olen kysynyt tällaiselta auttajalta mikä saa sinut auttamaan toista ihmistä ja mistä siihen saa voimaa, niin vastaus on ollut hyvin yksinkertainen, lähimmäisen rakkaus ja se ilo minkä kokee, kun näkee myös autettavan saaneen hyvänmielen. Kiitos kaikille teille ketkä jaksatte huolehtia lähimmäisistänne.

Raamatussa Jeesus on myös taakkojen kantaja. Monille on varmasti tuttu kertomus paimenesta, joka lähtee etsimään kadonnut lammastaan ja lopulta olkapäillään kantaa karitsan turvaan. Se on myös vertauskuva Jeesuksesta, hän on siis se paimen ja me niitä hänen karitsoitaan. Hän on ottanut kannettavakseen kaikkien meidän huolemme ja murheet. Silloinkin kun tuntuu, että mistään ei tahdo löytyä valoa pimeyteen, niin hän kulkee kansamme myös siellä pimeydessä. Jos sinusta tuntuu, että kuormat käyvät liian raskaiksi, niin seurakunnan työntekijät ovat ihmisiä, ketkä ovat valmiita kuuntelemaan sinua. Kaikille asioille ei aina voi mitään, mutta itseäni yleensä helpottaa jo se, että saan kertoa omista taakoista toiselle ihmiselle. Pidetään huolta toisistamme ja nautitaan aurinkoisista kevätpäivistä. Siunausta kesääsi.

Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja

 

19.5.2022

Taivaan kansalaisuus

Olen miettinyt viime aikoina meidän ihmisten kokemusta sukupolveen kuulumisesta. Olen myös saanut lukea mielenkiintoisia tutkimuksia sukupolvikokemuksesta.

Viime sunnuntain ja tämän viikon aiheena oli ja on Taivaan kansalaisuus. Olemme vielä pääsiäisjuhlan jälkiviettoajassa. Aivan pian on helatorstai ja helluntai. Pyhän aihe kehottaa meitä kiittämään, tarkkaan ottaen, laulaen(Psalmi 98) kiittämään Jumalan hyvistä teoista, myös siitä, että saamme olla taivaan kansalaisia.

Muistan vuosien takaa soitonopettajani viisaan lausahduksen, että ihmisen hengellisyys ei näy ulospäin. Ei voi arvioida sitä onko toinen hengellinen vai ei. Tämän pyhän teemasta nousee itselle mieleen pinnallinen kysymys miltä taivaan kansalainen näyttää? Voiko tuo naama punaisena huutava ihminen olla taivaan kansalainen, voiko tuo toisiin ilkeyksiä purkava ihminen olla taivaan kansalainen tai tuo, joka vaikuttaa muuttuneen mykäksi?

Viikon Raamatun teksteissä Jeesus kertoo ensimmäistä kertaa Hengestä, että kun hän, Jeesus, menee pois, niin tilalle saamme Hengen, totuuden hengen. Läheisten ystävieni kesken hengellisyys tulee esiin puolikkaissa lauseissa, harvoin voimalla. Totuuden henki, Rakkauden henki on läsnä. Kerrotaan ja kysellään asioita. Missä on käyty jumalanpalveluksessa, oletko kuunnellut tuon tai nähnyt tämän kirjoituksen. Milloin olet viimeksi kuullut tästä ihmisestä? Tsemppiä tuohon asiaan, valoa kevääseen, ollaan yhteyksissä.

Seurakunnan työntekijänä jumalanpalvelus on minulle tapa jakaa taivaan kansalaisuutta. Olen ylpeä ajatuksesta, että voi käydä kirkossa missä päin Suomea vain. Monet kirkot jumalanpalveluksineen ovat tuttuja. Jumalanpalvelus antaa hengellistä ravintoa, mikä taas auttaa kokemaan asioita avarammin ja raja-aitoja kaataen. Ihmisenä koen rajallisuutta. Joudun sanomaan toiselle ihmiselle, että minä olen huono auttamaan. Hetkessä voi silti avautua jotain uutta.

Tiedän, että omissa edellisissä sukupolvissa on persoonia, jotka olivat kovin erilaisia kuin mitä itse olen. Tuntuu mukavalta, että olen saanut aavistaa myös niiden läsnäoloa, joiden kanssa olen olemukseltani jollain tapaa samanlainen. Kun näitä mietin, niin rukoilen samalla, että oma sukupolvi löytäisi totuuden, rakkauden ja rukouksen hengen luo streamien, lukemisen, luonnon, historian, ihmisten, jumalanpalvelusten, Hengen kautta. Virren 484 sanoin: “Kaikessa näytä käsiala Luojan”.

Veera Heino, kanttori/musiikin maisteri

 

13.4.2022

Kaksi erilaista kärsimystä 

Olemme keskellä hiljaista viikkoa, jota myös piinaviikoksi on kutsuttu. Eikä nimitys ole väärä, sillä kysymys on Jesuksen kärsimystiestä kohti Golgataa ja kuolemaa.  

suuret kansanjoukot olivat kiinnostuneet Jeesuksen kiinnostuneita Jeesuksesta ja hänen teoistaan. Uskonnollisille johtajille alkoi tulla huoli. Suuren neuvoston jäsenet pelkäsivät, että Jeesuksen teot ja erityisesti hänen saamansa kansansuosio johtaisi siihen, että neuvostolta vietäisiin se vähäkin valta, mikä heillä oli. Kyseessä oli valtapoliittinen laskelmointi ja kylmän looginen johtopäätös: on parempi, että yksi ihminen uhrataan kuin, että oma – vaikkakin vähäinen – valta kadotettaisiin roomalaisten kostotoimien johdosta.  

Hyvät ystävät, tässä kohden en voi välttyä näkemästä joitakin samankaltaisia valtapoliittisia ilmiöitä Ukrainan tilanteessa. Venäjä on valloittanut osia Ukrainasta ja sota on erityisen raaka. Kaiken hävityksen ja kaaoksen keskellä jopa messiaaniseen rooliin on noussut Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi. Ympäri maailman häntä kuunnellaan ja kunnioitetaan. Sanotaan jopa, että hänen ansiotaan on ukrainalaisten urhea vastarinta, jota verrataan Suomen talvisodan ihmeeseen. Enkä hetkeäkään epäile, etteikö Venäjä haluaisi hänet pois päiviltä.  

Koko maailman myötätunto on Ukrainan kansan puolella. Presidentti Zelenskyin voima piilee siinä, että hän on pystynyt yhdistämää Ukrainan kansaa ja luomaan vahvaa kansallista tahtotilaa. Hän on saanut aikaan nykymaailmassa sen, mitä Jeesuksen ajan juutalaisten suuri neuvosto pelkäsi: kansa nousee valloittajaa vastaan. Ja suuren neuvoston johtopäätös oli: Jeesuksen on kuoltava. 

Onko presidentti Zelenskyin kuoltava? Ratkaisiko se sodan ja ajaisi valloittajan pois Ukrainasta? Tuskin. Ja jos niin kuitenkin kävisi, olen varma, että hänen kansaa yhdistävä voimansa ei katoaisi mihinkään. Itse uskon niin, että hänen mahdollinen kuolemansa vain vahvistaisi kansan taistelutahtoa vihollisen karkottamiseksi. 

Presidentti Zelenskyin voima on kyvyssä yhdistää kansaa ja valaa toivoa, vaikka vastassa on ylivoimainen vihollinen.  

Jeesuksen tie oli toisenlainen. Hänen tiensä oli kulkea yksin kohti loppua, kärsimystä ja kuolemaa. Hän teki sen koko maailman ja kaikkien ihmisten puolesta. Kaikkivaltias ja iankaikkinen Jumala syntyi ihmiseksi ihmisten rinnalle. Hän eli ihmisen elämän. Hän oli kuitenkin ihmisenäkin myös Jumala, mikä kävi ilmi hänen ihmeteoissaan. Ja hän kulki viimeisen matkansa kohti Golgataa yksin. Myös omat opetuslapset hylkäsivät hänet viimeisinä hetkinä. Ristin juurella oli vain Jeesuksen äiti Maria. Jumala kuoli, jotta me ihmiset saisimme elää. Jumala kuoli, jotta me ihmiset saisimme anteeksi kaiken sen pahan, mihin ihmisinä ja kansakuntina olemme syyllistyneet. 

Tänä pääsiäisenä me saamme rukoilla sekä presidentti Zelenskyin että koko Ukrainan kansan puolesta. Saamme rukoilla, että Jeesuksen kärsimystie antaisi heille toivoa ja uskoa heidän omalla kärsimystiellään. Sillä tiellä heitä tulee vastaan panssarivaunuja, joihin on merkitty Z-merkki. Tuota merkkiä vastaan me saamme nostaa rohkeasti ristinmerkin. Se on merkki Jeesuksen sovitustyöstä Golgatalla. Olkoon risti jokaisen ukrainalaisen suojana ja lohtuna. Nostetaan risti z-merkin tilalle. Sillä ristissä meillä on pelastus ja iankaikkinen elämä. Kolmantena päivänä Jeesuksen hauta oli tyhjä. Synti ja kuolema on voitettu. 

Ann-Maarit Joenperä, kirkkoherra 

 

7.4.2022

Elämän leipä

Millainen leipä muistuttaa sinua lapsuudestasi? Minulla tulee heti mieleen kunnon ruisleipä, siihen päälle voita. Ruisleipä liittyy vahvasti molempiin mummoihin, samoin kuin karjalanpiirakka. Toinen mummoista puhui aina ruisleivän puolesta. Nuorenakin, kun mummon luona kävin, kuului kysymys ”oletkos syönyt ruisleipää?”. Ja edelleenkin se on lempileipäni. Ja välillä on saatava sitä aitoa, perinteistä ruisleipää, se on hyvää.

Karjalanpiirakat olivat molempien mummojeni bravuuri. Toisen kanssa olen pienenä tyttönä päässyt piirakka talkoisiinkin mukaan. Asuessani mummon kämppäkaverina, teki mummo kerran kuussa piirakoita. Mummolla oli tapa, että niitä sai syödä vain muutaman tuoreeltaan, loput piti säästää pakkaseen myöhempiä päiviä varten. Se oli minusta hullua, piirakathan ovat parhaimpia tuoreina! Niinpä salaa hiivin keittiöön ja varastin piirakoita. Sitten söin niitä seuraavan kerran vasta seuraavana paistopäivänä. En ole varma, tiesikö mummo varkaudestani, mutta ei hän ainakaan koskaan mitään minulle sanonut.

Mutta ei ihminen elä pelkällä leivällä. Ja vaikka söisin kuinka hienon aterian, tulee minun jossain välissä uudelleen nälkä. Ihminen tarvitsee säännöllisesti ruokaa, jotta jaksaa. Välillä on hyvä herkutella, välillä taas arkinen leipä tuntuu kaikista parhaimmalta. 

Sama juttu on uskon kanssa. Uskoa pitää ruokkia ja hoitaa, että jaksaa. Välillä tarvitsee uskossa virkistyäkseen jotain erilaista, mutta parhaiten uskon syrjässä pitää kiinni arki ja sen rutiinit. Toiset saavat voimaa sunnuntain jumalanpalveluksesta, toiset vaikka hengellisestä musiikista. 

Jeesus sanoi olevansa elämän leipä. Ei elämän herkku kuten vaikkapa täytekakku. Me tarvitsemme Jeesusta päivittäin. Jeesus haluaa olla elämässämme joka päivä mukana, ei vain sunnuntaisin ja juhlapyhinä. Rukous, raamattu ja ehtoollinen on niitä meidän elämämme leipiä. Rukous ravitsee sieluamme. Raamatusta löydämme elämän eväitä. 

Voisiko ajatella, että arki ja arjessa uskominen on sitä leipää, ja juhlapyhät kuten joulu ja pääsiäinen taas niitä herkkuhetkiä- sekä hengellisesti, että fyysisesti? Mitkä asiat auttavat sinua arjessa, mitkä asiat pitävät sinut uskon syrjässä kiinni? 

” Oi Jeesus, leipä elämän, nyt olet läsnä tässä ja näet köyhän, nääntyvän armoa pyytämässä. Rukoilen, Herra, hartaasti: Valmista armopöytääsi myös minut vieraaksesi.” -Virsi 224:1

Heli Riittinen, Pertunmaan kappeliseurakunta, nuorisotyönohjaaja

 

31.3.2022

Toivon voima

Juttelin erään tutun kanssa ja mainitsin, että olisi kirjoitettava lehteen hartauskirjoitus, mutta en tiedä nyt kyllä yhtään mistä sitä kirjoittaisi. Hän sanoi, että kirjoita toivosta, siitä sinä tiedät. Tiedänkö? Mitä se toivo oikein on? Positiivinen asia se ainakin on. Ensimmäinen ajatus oli, että toivo on muutakin kuin pojan/miehen nimi. Ajatusta tarkemmin työstääkseni googletin sanan toivo, ensimmäisenä mainostettiin vuokrakoteja, toisena oli wikipedian ”tietopaketti” suomessa ja virossa käytettävästä miehen nimestä Toivosta. Sitten ajatus ja selailu pysähtyi tekstiin: Toivolla on valtava voima, sanoo psykoterapeutti Maaret Kallio. Toivo tosiaan on eteenpäin vievä voima, vaikka kuinka tuntuisi vaikealta ja ylitse pääsemättömältä tilanteelta, niin toivo paremmasta auttaa jaksamaan eteenpäin. Ajatus harhailee takaisin google haun ensimmäiseen tulokseen, vuokrakoteihin. Koti on yksi elämän perusasia, jota ei kuitenkaan löydy kaikilta. Tällä hetkellä Suomeenkin tulee ihmisiä siinä toivossa, että saisivat kodin ainakin hetkellisesti täältä, kun oma koti kotimaassa on jäänyt sodan keskelle. Toivo vie heitä eteenpäin. Nähdessäni maaliskuun alussa nelostiellä Ukrainan kilvissä olevan auton täynnä tavaraa, mietin, että siinä taitaa olla tämän päivän evakkokuorma, he olivat varmaan päässeet lähtemään ensimmäisten joukossa sodan alta pois. Hieman oli kuorma toisenlainen kuin aikoinaan toisen maailman sodan aikana karjalasta lähteneiden evakkokuormat, ei näkynyt seinäkelloa, eikä rukkia tai suksia, mutta jalkapallo heillä näkyi olevan tavara pinon päällimmäisenä takaikkunaa vasten. He olivat ottaneet mukaansa ne heille tärkeimmät tavaransa lähtiessään pakoon kotimaastaan toivoen turvallisempaa elämää muualla, toivo ajoi heitä turvaan. Varmasti heillä on vielä toivo myös siitä, että pääsisivät palaamaan jossain vaiheessa takaisin kotimaahansa ja turvalliseen sellaiseen.

Nousta sain aamuun, lintujen lauluun. Jumalan luomiskauneuteen. Lauluista kiitän, aamuista kiitän. Raikkaina kohtaan ne uudelleen.

Luomisen aamun säteistä kiitän. Kirkkaina vielä ne kimmeltää. Riemuiten kiitän, ylistän Herraa. On uusi luomus päivä myös tää. (Virsi 967:1,3)

Suvi Uotinen

 

24.2.2022

 

Mediahuomion katvealueilla

Antiikissa ”kaikki tiet” veivät Roomaan. Moskovasta on joskus puhuttu ”kolmantena Roomana.” Konstantinopolin, nykyisen Istanbulin, ollessa Itä-Rooman pääkaupunki (ja se ”toinen Rooma”) , Konstantinus Suuren, hallintopäivistä. Eittämättä Moskovaan vievät länsimaiden johtajien tiet viime aikoina huolien ja diplomatian merkeissä, ja puhelinyhteydetkin vievät ”perille”. Aamutelkkarin sääennustuskartalta silmiin osui tuon pääkaupungin nukkumalähiö (tai aluekeskus) Tiksi, paikallista Tikkurilaamme vastaavako? Mielenkiintoni heräsi. Halusin tietää lisää. Avasin google mapsin. Sain karttaa, kuvien kera. Näin parempia päiviä nähneen nukkumalähiön, mutta myös venäjänkieliset ilmeisesti Sahan tasavaltaa ja porotaloutta koskevat kyltit Jäämeren rannan rapistuneen neuvostoaikaisen kerrostaloalueen pihalla – ja eläinhahmon niskassa – ristin.

Tälle viikolle kirkkovuodessa valittu Apostolien tekojen epistola kertoo Paavalin näystä, jossa mies puhuu hänelle: ”Tule meren yli Makedoniaan ja auta meitä.” (Ap.t.16:9) Tämä eurooppalainen avunpyyntö kreikkalaiselta maaperältä saa Paavalin lähtemään meren rannalta, satamakaupungista, nykyisen Turkin alueenTroaksesta liikkeelle. Evankeliumi, hyvä uutinen Jeesuksen, ristin miehen teoista, kuoleman valtojen murtumisesta, tavoittaakin Euroopassa monet uudet miehet ja naiset. Apostolien tekojen 16 luku sisältää googlaajalle useita mielenkiintoisia paikkoja ja seikkoja. Mainitaan Tyatirasta kotoisin oleva, purppurakankaita kaupannut Lyydia-niminen nainen; kerrotaan miten ”Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan sen minkä Paavali puhui, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin.” Tyatira on yhä olemassa, nykyään Akhisar -nimisenä 81000 ihmisen kaupunkina läntisessä Turkissa. Jopa 5000 vuoden ikäisiä arkeologisia löytöjä on tehty kaupungin alueelta. Tyatira on myös yksi Johanneksen ilmestyksen seitsemästä vastaanottajiksi mainituista seurakunnista. Ilmestyskirja viestii tänäänkin: vaikka ei hyvältä onnettoman maailman menon melskeessä näytä, silti Jumala on ja vaikuttaa, ja elää seurakuntiensa ja ihmisten elämässä.

Mainitaan myös Samotrake, jonka kautta Paavali matkustaa Euroopan puolelle. Kyseessä on saari. Google mapsin Uralin takaista Tiksiä lämpimämmistä merenrantakuvista aistii historian siipien havinaa, antiikin aikaisia pylväikköjä näkyy katsojalle. Sijainti: jos Istanbulista kuljetaan Marmarameren poikki länteen, tullaan Dardanellien kapeaan salmeen. Salmen jälkeen se on melko suoraan edessä länteen purjehdittaessa. Houkutteleva paikka talviselle suomalaiselle läppärituristille. Vaan Paavalinkaan aikoina ei aina tietenkään purjehdittu ”suoraan”, meritiet ovat omanlaisiaan. Eihän Paavalin aikana ollut kauppiaiden kaleereissa moottoria vaan kymmenittäin airoja ja yksinkertaisesti takiloituja purjeita kyllä. Aikalailla ”toimivilla systeemeillä” matkattiin pitkään, ostamatta venäläistä raskasta polttoöljyä tankkeihin tai edes LNG:tä tankkereihin… mutta orjia ja alistettuja oli silloinkin paljonkin – kyllä Paavali sen toki tiesi ja tunsi, taisi olla kymmenittäin soutajina Kreikan Makedoniaan matkaavalla ”linjalaivallakin”. Siksi hän joskus toteaakin, että Jumalan evankeliumissa ei ole eroa ihmisten välillä, ei ole orjaa tai vapaata, tai eroa juutalaisen ja kreikkalaisen välillä. Paavalin kun saisi tänään telkkariin juontamaan ”Näin naapurissa” -ohjelman uusia jaksoja, niin sillä voisi olla seurauksia, aikalailla hyviä!

Eriarvoisuus ja jyrkän erilaiset elinehdot ovat Paavalin aikana tosiasia, ja valitettavasti pitkälti ja laajalti meidänkin aikanamme. Maailma muuttui toisen maailmansodan jälkeen monilla tahoilla montakin piirua

demokraattisemmaksi, mutta ei ole käynyt niin kuin miljoonat eurooppalaiset, ja muuallakin, toivoivat: ”ei koskaan enää sotaa”, kuten itä-Ukrainan sotatila ja uutiskuvat mediassa meitä päivittäin muistuttavat.

Mutta, kuitenkin tässä kohden mutta: Paavali kertoo Jumalan hyvyydestä näille ihmisille, jotka elävät eri ammattien parissa työtään tehden ja matkaten. Hän kylvää – hyvää. Tämä saa monenlaista vastaanottoa niin kuin on vastaanottajiakin. Hyvä kertaantuu ja lisääntyy. Seurakuntia perustetaan, toivo kasvaa esiin ja usein olosuhteista huolimatta. Valitettavasti näemme elävässä elämässä vastakkaisenkin kertaantumisen, myös tuho ja kärsimys ja toivottomuus lisääntyy, kun sitä lietsotaan eikä yritetä lievittää. Paavali julistaa evankeliumia Jeesuksesta, ja tämän rististä, Jumalan hyvästä pelastustahdosta monelle onnettomuudelle altista, meitä heikkoja ihmisiä kohtaan. Jeesuksen risti on matkannut pitkiä matkoja, kun ”satunnainen googlaaja” sen löytää kaukaisen Jäämeren rannan Tiksistä, entisen ateistiseksi aiotun neuvostovaltion jälkeensä jättämän - tekisi mieli sanoa hylkäämän - puoliraunion keskellä, karuissa oloissa yhä elää kituuttavan ihmisyhteisön piiristä. Toivo on sittenkin läsnä. Risti näkyy vanhassa kyltissä kyllä yksityiskohtana, vielä. Tähän naapurijättiläisen prioriteettien kohdalle tulleena, muistutus: kirkkomme lähetysjärjestöjen lähetystyöntekijät tekevät tänäkin vuonna eri alueilla Venäjällä hengellistä työtä sekä auttavaa palvelutyötä, esim. Novosibirskissä, Omskissa, Inkerissä, Marin tasavallassa, Siperiassa, vaikka hallintojärjestelmän vastustusta ja penseyttä ilmeneekin. Kylvetään, Jumalan sanaa, vaikka Siperian ikiroutaan, vaikka lumiseen maahan. Suomalaisin suin ja käsin, lännempää käsin, vaikkemme noita Apostolien tekojen mainitsemia paikkakuntia juuri lännempänä eläkään. Ap.t.16:15 kertoo tuon Tyatirasta/ Akhisarista kotoisin olevan Lyydian suhteen sen oleellisimman: ”Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan sen mitä Paavali puhui.” Paljon mahdollista, että hän kertoi antaen edelleen Jumalan hyvää, ja matka jatkui, eri ilmansuuntiin. Sinne, minne kristittyjä kulki – ja yhä kulkee.

Erik Liljeström

 

17.2.2022

Myöhästynyttä ystävänpäivää sinulle!

Viime maanantaina vietettiin ystävänpäivää. Tällä juhlapäivällä ei ole Suomessa vielä kovin pitkät perinteet ja virallisesti kalenteriin se tuli vasta vuonna 1996.  Ystävänpäivän eli Pyhän Valentinuksen päivän historiasta on monia erikäsityksiä. Päivä on perustettu pyhimystarulle tai oikeastaan useammallekin, sillä Valentinus-nimisiä pyhimyksiä on useampiakin. Yhden legendan mukaan sotilaat, jotka eivät olleet naimisissa olivat parempia sotilaita, koska naimisissa olevat ajattelevat vain perhettään. Nuoret miehet kuitenkin halusivat naimisiin ja piispa Valentinus suostui vihkijäksi. Keisari ei tästä ilahtunut vaan tuomitsi piispa Valentinuksen kuolemaan. Toinen taru taas kertoo Valentinuksen neuvoneen Rooman sotilaita kieltäytymään sotapalveluksesta ja pysymään rakkaittensa luona. Tästä eivät sotapäälliköt pitäneet vaan tuomitsivat Valentinuksen kuolemaan. Niinpä Valentinuksesta tuli rakastavaisten suojelija.

Monissa muissa maissa ystävänpäivä on nimenomaan romanttiseen rakkauteen painottuva päivä, mutta meillä Suomessa se on päivä, jolloin oikeasti muistetaan ystäviä. Ilman ystäviä elämä olisi melko kurjaa ja itse olen kiitollinen niistä ihmisistä elämässäni, joita kutsun ystäviksi. Ystävät ovat niitä, jotka jakavat ilot ja surut. Mahdollisesti jopa auttavat, kun apua tarvitaan. Ystävät rikastuttavat elämää monin tavoin. Kuitenkin tiedän, että kaikilla ei ole ystäviä ja se on surullista. Jokaisella pitäisi olla joku, jota voisi kutsua ystäväksi.

Raamatussa kerrotaan Jeesuksen ystävistä. Jeesuksen ystäväjoukko oli melko kirjavaa sakkia. Suurin osa heistä oli tavallisia ihmisiä, ei mitään silmäätekeviä tai muita merkki henkilöitä. Jotkut jopa halveksivat osaa ihmisistä, joiden seurassa Jeesus vietti aikaansa. Jeesukselle ystävät olivat tärkeitä. Eräs Jeesuksen ystävä oli Lasarus ja hänen kuolemansa ja muiden ihmisten suru saivat Jeesuksenkin itkemään, vaikka lopulta kertomus päättyy siihen, että Jeesus herättää ystävänsä Lasaruksen kuolleista. Jeesus oli rakas myös ystävilleen. Maria voiteli Jeesuksen jalat tuoksuöljyllä ja kuivasi ne hiuksillaan. Monia muitakin asioita Jeesus ystävineen teki ja uskon heillä olleen hyviä hetkiä yhdessä, kun he ovat jutelleet maailman menosta ja taivaan valtakunnasta.

Lasten virressä ”Käsi kädessä” lauletaan: ”Kun on toisessa kädessä Jumala ja toisessa olet sinä, niin me voimme yhdessä oppia elämään ihmisinä. Herra sä tunnet sydämemme, tahdomme rakastaa, lämpöä antaa toisillemme, auttaa ja palvella” (Tuomo Nikkola/ T.-M. Vartiainen). Siinäpä ne tärkeimmät tuleekin eli kun matkaseurana on hyvä ystävä ja Jumala ei voi pahasti kulkea vikaan tätä elämää. Toivotan teille kaikille myöhästynyttä ystävänpäivää, vaikka sitä voisi viettää joka päivä eikä vain kerran vuodessa sekä siunausta näihin talvipäiviin.

Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja

 

3.2.2022

Kynttilänpäivän kummajainen

Varsinainen jouluaika loppuu evankelisluterilaisessa kirkossamme loppiaiseen, mutta pidempi joulun juhlajakso päättyy vasta kynttilänpäivään.  Tätä juhlapyhää vietetään tulevana sunnuntaina.

Kuva kynttilästäVoisi luulla, että kynttilänpäivälle osoitetut raamatuntekstit ja virret puhuisivat kynttilöistä, mutta ei totta tosiaankaan, sillä sanaa kynttilä ei ole mainittu niissä yhtään kertaa. Valosta kyllä puhutaan, sillä pyhän teemaksi on tarkennettu ”Kristus, Jumalan kirkkauden säteily.” Kynttilöiden sijaan päivän evankeliumi kertoo siitä, kuinka Jeesus-lapsi vietiin temppeliin, jossa vanha Simeon suuresti riemastuneena sai hänet syliinsä.

Kynttilänpäivä pyhän nimenä on kuitenkin vain myöhäisjäänne keskiajalta, jolloin tulevan vuoden aikana käytettävät kynttilät siunattiin kynttilänpäivänä. Ainakin Wikipedian mukaan tuo tapa on yhä katolisessa kirkossa käytössä.

Kanttorina tietenkin alkoi kiinnostaa, mitä virret kertovat kynttilästä. Sana kynttilä löytyi vain seitsemästä virrestä, joista virrestä 13 peräti neljä kertaa. Tuon adventin ajan kynttilöiden sytytysvirren ”Nyt sytytämme kynttilän” lisäksi vain kastevirsi 809 puhuu konkreettisesta sytytettävästä kynttilästä: ”Juhla on nyt riemullinen ja kynttilä on merkkinä sen.”

Useimmin virsissä kynttilä yhdistetään vertauskuvallisesti psalmin 119 jakeeseen 105: "Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” Yksi esimerkki sellaisesta on virren 264 kuudennessa säkeistössä: ” On kynttilänä sanasi, / sen, Herra, anna loistaa, / valaista askeleitani, / epäilys, pelko poistaa.” Vanhan testamentin ajan lamppu olikin enemmän kynttilän kaltainen, kuin tämän päivän lamppujen.

Kynttilää on myös käytetty elävän uskon vertauskuvana, mutta siinä merkityksessä se mainitaan vain virressä 438. ”Kun uskoni suitseva kynttilä on” – kynttilä voi vedossa savuttaa, palaa huonosti ja joskus se tarvitsee uutta tulta.

Kaikkien kynttilävirsien joukosta, ohi päivän virsisuosituksien, en voi kuitenkaan olla valitsematta ensi sunnuntaille myös ehkä rakastetuinta kynttilävirttä 600. Uutisten uhkakuvien keskellä on myös hyvä päättää tämä kirjoitus sen lohdulliseen sanomaan.

” Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!”


Eero Kantola
Mäntyharjun seurakunnan kanttori