Viikon Sana on Mäntyharjun seurakunnan työntekijän kirjoittama hartausteksti Pitäjänuutisissa

 

16.1.2020

Pyhän Henrikin muistoa muistaen

Suomalainen 1930-luvun kansanlaulu, Kippari-kvartetin 50-luvulla levyttämä Muurari kertoo, että kevät, kevät toi muurarin… ja maalarin… ja rakennuksille hanslankarin, ja rannoille hampparin. Köyliönjärvi oli tästä tammikuusta poiketen kuitenkin aikanaan ilmeisestikin suht’ tukevasti jäässä, ja rannalta Lallin kotitalossa vierailleen piispa Henrikin reen jäljet piirtyivät ehkäpä hyvinkin siihen suuntaan, mistä sittemmin roomalaiskatoliset ynnä seudulla lukuisammat luterilaiset ovat kuikuilla kurkistelleet kirkkosaarta, ja sieltä kirkontornin ristihuippua. No, Lalli sitten ilmeikkäänä selkeästi haki nuo omat muinaissuksensa , -sellaisen lylyn, sen lyhyemman potkusuksimallisen, ja kalhun, jalkaansa päläksen vaiheille, ja mäystimen omin käsin vaivalloisesti kyykkiessään ensin kiinni sitoen. Mahtoiko Lallin suksessa ollut, iltapuhteinaan siihen harrastuskoristeluna puukolla veistelemää käpälikköä, ja katseliko sitä vihapäissään talonpoika sivakoidessaan avoimelle järvenjäälle? Koristelu loppui kuitenkin tässä tarinassa hyvin pian ja joka tapauksessa tähän. Suomalainen talonpoika Lalli suuttui, hiihti piispan kiinni – ja kumautti hengiltä. Tämähän tiedetään, että kumautti, lujaa kumautti. Ehkä Armon vuonna 1156, mutta tapaus kuulemma on erinomaisen hankala ruotsalaisista keskiajan kroniikoista kovin tarkkaan ajoittaa; mutta tosi kumautus kumminkin. Siihen päättyi se ”ensimmäinen ristiretki Suomeen.” Sitaatit siksi, että reissu on lopputuleman ja myöhempien kirkkohistorian tulkitsijoiden avulla muuttunut isommaksi merkkitapaukseksi kuin ehkä aikanaan lienee ollut – mene, tiedä…

Lallin sekä piispa Henrikin kommunikaatio-ongelmista on jälkimaailma maalaillut useammanlaisia. Lallista tuli murhamies ja itse Paholainen, piispasta tulin pyhimys ja uskon puolustaja. Piispan käytöstä on sittemmin mietitty. Kerrottu joskus kopean herran tapaiseksi. Kielimuurikin lienee korkeana vallinnut, Lallin vaimon ja muun talonväen,  ja toisaalta tulleiden (sen ajan) ruotsinkielisten välillä. Viides käsky ”älä tapa” rikottiin, Lalli sen teki; ja kertomus versoo ja kasvaa siitä kysymyksestä, että miksi rikottiin. Eihän ihmisiä varmaankaan tapettu noin vaan esikristillisenäkään aikana, syyttä. Oliko piispa tunkeillen pahemman kerran rikkonut alkusuomalaista maan tapaa ja ihmisen yleistä kunnioitusta vastaan, saapastellut ottamaan toisen omaa kuormastoonsa, niin kuin sotaväki niin monesti myöhemmin? Emme tiedä. Vai oliko Lalli irwingoodmanilainen Häirikkö, ja pois ladultaan? Muisto on joka tapauksessa kohtaamisesta jäljellä yhä. Kristinusko joutui lukemaan marttyyrien lukuun viikinkiajan jo päätyttyä, kirkon korkean palvelijansa. Mitä se tästä itäisestä takamaasta lännempänä teki? Ruhjeet käydään tapauksesta kesäisin roomalais-katolilaisella kesävaellus-kulkueena perinteisesti kirkkosaaressa toteamassa. Köyliönjärven veden laatu on kuulemma hyvin parantunut takavuosilta, taitaa olla verrattomasti parempaa kuin esimerkiksi Littoisissa… nykyään.

Turun seudulla Heikin markkinoita pidetään tänä päivänäkin, Turun seudun Mobilistien neljännesvuosittaisia rompetoritapahtumia myöten; ”Talvi-Heikki” on taasen tulossa, ja mobiileja ynnä motoristeja tulee riittämään. Ja Nousiaisissa, Suomen maaperällä ensimmäisenä sijainneen piispanistuinpaikalla, on myös pitkä ja sitkeä Heikin-markkina-henki. Keskiajalla Suomessa vietettiin kirkoissamme 1770-luvulle asti piispa Henrikin marttyyrikuoleman muistoksi kahtakin muistopäivää. Piispan kuolinpäivää muistettiin 19.1. Heikinpäivänä, mutta myös kesällä oli juhlapyhä 18.6. , piispa Henrikin pyhäinjäännösten Turkuun siirtämisen eli translaation muistopäivänä, tämä oli niin sanottu ”kesä-Heikki”. Nykyinen, parinkymmenen vuoden ikään ehtinyt kirkkomme evankeliumikirja muistuttaa eräässä Pyhän Henrikin muistopäivän kautta aikojen muuttumisesta, toisaalta, mutta  samalla Jumalan armahtavan hyvän tahdon muuttumattomuudesta , Pojan , Jeesuksen teoissa - Heprealaiskirjeen sanoin: ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.” (Hepr.13:8) . Tätä hyvää , ylhäältä jo annettua, ottakaamme kiitoksella vastaan. Kevät tuonee kyllä aikanaan - mutta aika on jo, Jumalan aika, ja kristillisen kirkon hyvä aika, täälläkin ja tänään. 

Erik Liljeström, seurakuntapastori