Viikon sana 2023

 

28.12.2023

Pian vaihtuu vuosi. Tämä aika on usein elämässämme eräänlainen välitilinpäätös. Me mietimme kulunutta vuotta ja sen tapahtumia, ja toisaalta suunnittelemme tulevaa. Usein tähän muistelemiseen liittyy myös toive muutoksesta, ja teemmekin erilaisia lupauksia. Yritämme tehdä elämästämme ja itsestämme paremman lupausten avulla. Lupausten noudattaminen sujuu toisilta hyvin, toisilta vähän huonommin. Itse kuulun tuohon huonommin toteuttavien joukkoon. Niinpä olen lakannut tekemästä uuden vuoden lupauksia.

Vuoden vaihtuminen muistuttaa meitä siitä, että aina on mahdollisuus aloittaa uudelleen, oli kulunut vuosi ollut sitten minkälainen tahansa. Me voimme katsoa elettyä elämäämme taaksepäin. Voimme oppia virheistämme, ja voimme pyytää anteeksi. Tämä antaa meille mahdollisuuden heittää menneisyyden taakat harteiltamme ja katsoa eteenpäin innolla ja hyvillä mielin.

Voimme myös olla kiitollisia siitä, mitä kaikkea vuoden aikana meille onkaan tapahtunut. Voimme muistella hyviä ja iloisia hetkiä, ja olla niistä kiitollisia. Kaikki ei varmastikaan ole ollut pelkkää onnea ja iloa. Mutta voimme luottaa siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Jumala pitää meistä huolen.

Jumalan armo kantaa meitä, oli kulunut vuotemme ollut minkälainen tahansa. Me voimme luottaa siihen, että Jumalan armo kuuluu meille kaikkina aikoina. Jumalan rakkaus kannattelee meitä elämämme poluilla ja antaa voimaa kohdata tulevat haasteet ja ilon hetket. Jumala ei hylkää meitä.

Kun nyt aloitamme uutta vuotta, voimme luottaa Jumalaan. Jumala on läsnä meidän jokaisessa elämän hetkessä, niin iloissa kuin surussakin. Tämä luottamus ei tietenkään poista ongelmiamme kokonaan. Mutta se antaa meille voimaa kohdata vaikeudet, luottaen, että Jumalan suunnitelma on suurempi kuin mitä voimme käsittää. Luottamus Jumalaan on kuin elämämme turvaverkko, joka kannattelee meitä läpi elämän. Voimme luottaa siihen, että Jumala on kanssamme ja pitää meistä huolen.

Heli Riittinen, nuorisotyönohjaaja, Pertunmaan kappeliseurakunta

 

 

23.11.2023

SURUN KANSSA TOIVOTTAVASTI OPPII ELÄMÄÄN

Syksy on minulle aikaa, jolloin mietin kuolemaa. Ehkä se johtuu siitä, että luonto pikkuhiljaa kuihtuu talven tieltä ja illat alkavat pimentyä. Varmasti asiaan vaikuttaa myös pyhäinpäivä, jolloin ajatukset väistämättä on niissä rakkaissa ihmisissä, jotka ovat kuolleet. Tänäkin vuonna kävin sytyttämässä kynttilöitä haudoille. Se on jotenkin rauhoittavaa ja onhan hautausmaalla myös hyvin kaunista pyhäinpäivän iltana, kun niin monet tuhannet kynttilät loistavat kertoen suuresta kaipuusta, mutta samalla myös suuresta rakkaudesta. Emmehän me surisi ja kaipaisi ketään, jos emme olisi ensin rakastaneet häntä. Suru on hinta minkä rakkaudesta joutuu maksamaan.

Joskus olen miettinyt, että entä jos en rakastaisi ja välittäisi kenestäkään, niin en joutuisi kokemaan surua siitä, että menetän jonkun rakkaan. Olisinko valmis luopumaan ehkä kahdesta isoimmasta tunteesta: rakkaudesta, joka tuo myös mukanaan ilon sekä surusta, joka tuo mukanaan ehkä myös tuskan? Luulen, että kukaan ei olisi valmis luopumaan näistä tunteista, ne ovat kuitenkin elämän peruspilareita. Ihminen yksin ilman tunteita olisi itsessään jo hyvin surullinen näky. Jumala on tarkoittanut ihmiset rakastamaan ja välittämään toisistaan, joten se pienikin hetki rakkautta on sen arvoista, että kun sen menettää on sitä valmis suremaan. Suru kuitenkin pikkuhiljaa ajan kanssa alkaa helpottamaan ja mieleen alkaa tulla enemmän hyviä muistoja siitä rakkaasta, jonka on menettänyt. Suru ei välttämättä katoa koskaan täysin, mutta sen kanssa toivottavasti oppii elämään.

Ensi sunnuntaina vietetään kirkkovuodessa tuomiosunnuntaita. Se on viimeinen kirkkovuoden pyhä eli tämä vuosi loppuu kirkkovuodessa ja seuraava sunnuntai 1. adventti aloittaa uuden vuoden. Tuomiosunnuntai nimi kuulostaa vähän pelottavalta ja saa pohtimaan mihin meidät oikein ollaan tuomitsemassa? Tuomiosunnuntain aiheessa tiivistyy ajatus Jeesuksesta Kristuksesta viimeisen tuomion toteuttajana ja myös näin ollen maailmankaikkeuden valtiaana. Pitääkö tuota viimeistä tuomiota sitten pelätä, kun kuolee? Itse ajattelen, ettei Jumala huvikseen lähettänyt Jeesusta kuolemaan ristille meidän syntiemme vuoksi, että pelastuisimme, joten uskon ettei meillä ole mitään pelättävää ja Jumala on miettinyt pelastussuunnitelman valmiiksi. Kukaan ei täysin varmasti voi sanoa mitä kuoleman jälkeen tulee tapahtumaan, mutta itse toivon, että kaikki surut ja kivut ovat siinä vaiheessa ohi ja kaikki on lopulta hyvin. Kuitenkin kuolemme vain kerran ja kaikkina muina päivinä elämme, joten nyt taas keskityn elämään ja nauttimaan pienistä onnen muruista. Siunattua loppuvuotta sinulle.

Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja, Mäntyharjun seurakunta

 

 

5.10.2023

RAKKAUDEN KAKSOISKÄSKY

Rakkauden kaksoiskäsky menee näin ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Käskyn noudattaminenhan on helppoa, eikö? Kai nyt kaikki pystyy rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä? Mutta kun asiaa alkaa miettimään, niin Jumalaa tulisi rakastaa koko sydämestä, sielusta ja mielestä. Pohtiessani aihetta huomaan, että kyllä minun sydämessäni on muillekin tilaa, eikä Jumala todellakaan aina saa suurinta rakkauttani. Välillä Jumala on hautautunut kaikkien muiden asioiden alle, ja saa vain hippusen rakkautta, jos sitäkään. On aikoja, jolloin Jumala ei juurikaan ole mielessäni.

Ja sitten tulee tuo toinen kohta, lähimmäisen ja oman itseni rakastaminen. Se sujuukin ehkä vielä huonommin. Ainakin ajoittain. Ei ole helppoa rakastaa lähimmäistä, puhumattakaan itsestään. Kuinka usein sitä huomaa saavansa itsensä kiinni ajatuksesta, etten minä osaa, pysty ja voi, että minä olen huono tai tyhmä tai jotain muuta. Ei sellaiset ajatukset ole kovin rakastavia. Lähimmäisen rakastaminen ei aina mene sekään parhaalla mahdollisella tavalla. On helppoa rakastaa läheisiään, ystäviään ja tuttujaan. On helppoa toivoa hyvää mukaville ihmisille. Mutta kun pitäisikin rakastaa jotakin, joka ei minun mielestäni rakkauttani ole ansainnut, tulee asiasta vaikeampaa. Välillä lähimmäisenrakkaus on viimeisiä asioita, jotka mielessä on.

Onneksi Jumala katsoo meitä rakkaudella, olimme sitten kuinka keskeneräisiä tahansa. Saamme luottaa armoon, ansiottomaan rakkauteen, jonka saamme osaksemme. Jumala rakastaa meitä, ja hyväksyy meidät. Jumalan rakastaminen onkin oikeastaan armon varaan heittäytymistä, luottamusta siihen, että Jumala rakastaa meitä. Kaikesta huolimatta, ja juuri siksi. Ja kun me uskallamme luottaa Jumalan rakkauteen meitä kohtaan, ehkä mekin uskallamme rakastaa itseämme. Ja lähimmäisiämme. Niitäkin, joiden rakastaminen ei ole helppoa. Rakastaahan Jumala meitäkin.

Heli Riittinen

nuorisotyönohjaaja

Pertunmaan kappeliseurakunta

 

21.9.2023

LAHJAKSI SAATU USKO

Olemme Jumalan lapsia. Hänen perheeseensä kastettuja.

Olemme Jumalalle äärettömän rakkaita. Sinä ja minä. Usko Jumalaan on lahjaa. Pienikin usko riittää. Jumala lahjoittaa uskon meille, koska rakastaa meitä ja haluaa että me pelastumme.

Juha Vähäsarja kirjoittaa kirjassaan Lupaus kantaa: ”Syvässä asuu ihmisen halu pelastaa itse itsensä. Mitä muutakaan voisimme ajatella, kun koko elämän ajan opetellaan juuri tekoihin perustuvaa palkinnon saantia. Ilmaisia lounaita ei ole ja lahja odottaa aina vastalahjaa. Kaikki hyvä saadaan ansion ja tekojen mukaan. Kun onnistuu koulussa tai työssä, saat hyviä numeroita ja etenet urallasi. Kun olet kiltti, saat kiitosta. Kun maksat rahaa, saat tavaran. Kaikki on vaihtokauppaa. Kristitynkin pitäisi mielestään jotenkin ansaita tai maksaa saadusta hyvästä. Mutta Jumala sanoo sen sijaan: pelastus on armosta tai sitä ei ole ollenkaan. Jumalalle kelvataan vain Kristuksen tähden, ei tekojen, sillä muutenhan ihmiset olisivat pyhiä itsessään ja Kristus olisi kuollut turhaan.”

Ilmainen armo, miten vaikeata se on ymmärtää. Kelpaamme Jumalalle tällaisenaan, epäkypsänä, epärehellisenä, osaamattomana, heikkona, sairaana, kaikenlaisten syntien vaivaamana. Ei Jumala syntiä hyväksy, mutta antaa kaiken anteeksi Jeesuksen tähden. Katuvaa sydäntä hän rakastaa.

Kristittynä elämiseen kuuluu kilvoittelu. Kun kerran olemme kaiken saaneet anteeksi, tulisi elää kilvoitellen. Tutkia itseämme, rukoilla, pyytää syntejämme anteeksi ja pyrkiä elämään niin, ettemme satuta lähimmäisiä tai itseämme. Rakkauden kaksoiskäsky on kristityn elämän punainen lanka: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jos ihmiset osaisivat tätä käskyä noudattaa, ei olisi naapurivihaa tai sotia. Ei kateutta tai oman edun tavoittelua.

Käsky on koko elämämme tärkeimpiä oppeja. Pian kuitenkin huomaamme, että sen noudattaminen ei ole helppoa. Jos rehellisesti itseämme tutkailemme, joudumme sen tosiasian eteen, että vähintään ajatuksen tasolla tulee mentyä tuon tuostakin pahasti metsään. Helposti ajatuksia tulee myös sanottua ääneen pahanpuhumisena ja loukkaavina sanoina toisille. Synti asuu meissä, mutta meillä on vastuu omasta itsestämme Jumalan ja toisten ihmisten edessä. Kristityn osana on ymmärtää, että elämme joka päivä, taukoamatta Jumalan armon varassa. Ja kuitenkin olemme samaan aikaan täysin armahdettuja ilman osaa eikä arpaa. Pelastettuja Jeesuksen tähden. Kristittynä olemme saaneet onnellisen osan ja voimme kulkea eteenpäin kiitollisin mielin.

Armon täyteistä syksyä sinulle!

Sarianne Volanen

diakoni

Mäntyharjun seurakunta

 

 

14.9.2023

SATAVUOTIAAN KIRKKOKUORON JUHLAMESSU
 

Entisiä ja nykyisiä kuorolaisia juhlavuoden
kesätapaamisessa. Johtajista etualalla Eero
Kantola ja Heikki Valojärvi. Mukana oli myös
Etelä-Savon kirkkomusiikkipiirin edustus.

Mäntyharjun Kirkkokuoron 100-vuotista taivalta on ehditty vuoden varrella juhlistaa monella tavalla. Tulevana sunnuntaina on vuorossa juhlamessu.

Juhlamessusta ei haluttu tehdä kuin pienimuotoista konserttia, vaan varsinainen juhlakonsertti vietetään kuukauden päästä, sunnuntaina 17.10 klo 13.  Messu sen sijaan toteutetaan samaan tapaan kuin radioitu messu (YLE Radio 1) vuonna 2009, eli virsimessuna. Positiivinen palautevyöry oli tuolloin valtava ja vielä vuosienkin jälkeen radiojumalanpalveluksien ystävät yhdistivät Mäntyharjun paikkakunnaksi ”josta tuli se virsimessu.”

Virsimessussa annetaan siis virsille tilaa, kaikki saavat laulaa paljon. Esimerkiksi synnintunnustus ja uskontunnustus lauletaan virsinä. Kuoron esittämät laulutkin on valittu virsikirjan lehdiltä.

Juhlamessun kodikkuutta ja yhteisöllisyyttä kuoro haluaa korostaa myös niin, että se laulaa kirkon etuosassa koko messun ajan. Yleensä, käytännön syistä, lauletaan urkuparvelta, koska kuoroa johtavan kanttorin etäisyys urkujen luota suuren kirkkomme etuosaan muodostuu hankalaksi.

Nyt siirtymisiä parvelle on vähennetty ottamalla käyttöön, historian siipien havinan myötä, urkuharmoni, jolla suurin osa säestyksistä soitetaan. Yksi harmoni on säilytetty kirkossa näihin päiviin asti sitä ajatellen, että sitä voidaan joskus tarvita. Nyt se sijoitetaan kuoron luo.

Urkuharmoni on huomattavasti rikkaampi ja monipuolisempi soinniltaan, kuin mikä monilla on siitä mielikuva. Partsimaan kyläkirkon jumalanpalvelukset on sellaisella vieläkin soitettu – mutta nyt on pääkirkon vuoro.

Tuleva sunnuntai on myös kansallinen kirkkomusiikin päivä, minkä vuoksi se valikoitui myös kuoromme juhlamessun ajankohdaksi. Messun jälkeen on kahvitarjoilu kirkon srk-salissa. Tervetuloa!

Messussa laulettavan virren 334 (b-sävelmä) ensimmäinen säkeistö kuvaa hienosti 100-vuotiaan Kirkkokuoromme tunnelmia sen valmistautuessa juhlamessuun ja -konserttiin.

”Armon lapset, riemuitkaa,
soittakaa ja veisatkaa,
kiitos tuokaa Herralle,
pelastuksen tuojalle.”

Eero Kantola
Mäntyharjun seurakunnan kanttori ja Kirkkokuoron taiteellinen johtaja

 

 

7.9.2023

YSTÄVÄ ON KUIN VILLASUKKA JOKA TALVELLA LÄMMITTÄÄ

Vietimme juuri viime viikolla lähimmäisen viikkoa. Aihe sai minut ajattelemaan Jeesuksen antamia ohjenuoria, jotka sopivat hyvin aiheeseen: “Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.” Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: “Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Matt.22:37-39). Meistä varmasti jokainen toivoo tulevansa nähdyksi ja kohdatuksi, juuri sellaisena kuin olemme. Jumala näkee meistä jokaisen, siihen me saamme luottaa. Meistä jokainen voi myös kantaa kortensa kekoon lähimmäisen nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kanssa. Me voimme kysellä naapurin kuulumisia, soittaa ystävälle, auttaa ikäihmistä vaikkapa digiasioiden hoitamisessa, ja kertoa välittämisestä omassa perhepiirissä pienillä arjen teoilla ja sanoilla. Pienet teot lähimmäistä kohtaan ovat arjen diakoniaa parhaimmillaan.

Matteuksen evankeliumissa Jeesus samaistuu köyhiin ja sorrettuihin: “Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni. (Matt.25:35-36.)

Arjen diakonia on myös sitä, että autamme köyhiä ja sorrettuja, menemme sinne missä apua eniten tarvitaan. Kuuntelemme heitä, joiden ääni hukkuu muun hälyn joukkoon. Annamme omastamme, otamme huolehdittavaksemme asioita, ja tuemme toinen toisiamme, kun voimavarat ehtyvät. Sinä olet jonkun lähimmäinen ja niin olen minäkin. Tehkäämme hyvää ja ottakaamme sitä vastaan. Jumalan varjelevien silmien alla, Jeesuksen jalanjäljissä.

Siunattua syksyä juuri sinulle.

Anne-Maria Lustig vs.Diakoni Pertunmaan kappeliseurakunta

 

 

24.8.2023

PÄÄSTÄ VARPAISIIN

En tiedä kuinka moni haaveilee siitä, että joku tuntisi heidät aivan täysin siis päästä varpaisiin asti ja mikä parasta vielä hyväksyisikin sellaisena mitä ikinä onkaan. Laulaja Behm ainakin pohtii tätä aihetta kappaleessaan ”Päästä varpaisiin”. Tässä laulussa toisen tunteminen liittyy ihmissuhteisiin. Kappaleessa haluttaisiin, että joku tuntisi, hyväksyisi ja koskisi aivan kokonaan, mutta sitten ongelmaksi muodostuvat väärät sanat, väärään aikaan. Se taas aiheuttaa katumusta ja lupauksia siitä, että voi muuttua sekä pyytää anteeksi ja antaa myös, jos vain hänet hyväksytään sellaisena kuin hän on. Lopulta kuitenkin päästää ongelman ytimeen, ettei hän laske ketään lähelleen ja näin ollen kukaan ei voi oppia tuntemaan häntä päästä varpaisiin. Laulu loppuu siihen, että yli kaiken hän kuitenkin toivoisi, että joku tuntisi hänet päästä varpaisiin.

Tätä laulua, kun nyt olen useampaan kertaan kuunnellut, niin ehkä kukaan ihminen ei täysin voi oppia toista ihmistä tuntemaan päästä varpaisiin. Hyvä, jos itse opimme tuntemaan edes itsemme tällä matkalla, jonka täällä maan päällä kuljemme. Jäin myös pohtimaan kuinka paljon se vaatisi ihmiseltä, että ylipäätään antaisi toiselle ihmiselle mahdollisuuden oppia tuntemaan itsensä läpikotaisin. Se, että oppii toisen tuntemaan, vaatii molemmilta osapuolilta paljon. Se vaatii isoa luottamusta, toisen kunnioittamista ja rohkeutta sekä myös halua avata omaa sisintään toiselle. Joskus voidaan päästä hyvin lähelle sitä, että joku tuntee sinut lähes kokonaan.

Kuitenkin aina on se yksi, joka tuntee meidät oikeasti päästä varpaisiin eli Jumala. Raamatussa kerrotaan, miten hän on meidät luonut ja tuntee kaikki sanamme, ajatuksemme ja tekomme. Häneltä emme pysty piilottamaan mitään ja Hän hyväksyy meidät juuri sellaisena kuin olemme. Joskus ihmiset valitettavasti saattavat luulla, että jos heillä on kokemus, etteivät ihmiset hyväksy heitä sellaisina kuin he ovat, niin Jumalakaan ei heitä hyväksy eikä rakasta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Jumala itse on meidät luonut, mikä tarkoittaa sitä, että hän todella tuntee meidät ja hyväksyy meidät. Hänelle jokainen meistä on rakas juuri sellaisena kuin on. Behminkin toive on toteutunut ja joku todella tuntee hänet päästä varpaisiin, vaikkei se olekaan ehkä ihan sitä mitä hän laulussaan odottaa.

Haluan toivottaa sinulle oikein hyvää ja siunattua syksyä päästä varpaisiin asti.

Taava Kousa

nuorisotyönohjaaja

Mäntyharjun seurakunta

 

27.7.2023

Kirkastusvuoria

Tällä viikolla kirkoissa luettava kertomus Jeesuksesta ja joidenkin opetuslasten kokemuksista vuorella, ns. Kirkastusvuori-kertomus, sai minut googlaamaan korkeita paikkoja Mäntyharjun suunnalla. Kymenlaakson korkein kohta, Ukkovuori, (tai Ukkosvuori), kohoaa rapiat 185metriä meren pinnasta, ja sijaitsee näköjään Mouhun taistelujen muistomerkin lähellä, Valkealan/Kouvolan puolella Nuolniementieltä kivenheiton päässä oikealla kädellä Mäntyharjulta tullessa.

Huomaan googlatessa myös joidenkin Keski-suomalaisten seurakuntalaisten pohtineen korkeita paikkoja Raamatun sanojen äärellä. Löytyyhän Matteuksen evankeliumista Jeesuksen Vuorisaarna, sekä useampikin vetäytyminen yksinäisyyteen ylös kukkuloille, ”vuorille”. Laajan Jyväskylän alueen korkein kohta, Uutelanmäki, sijaitsee näköjään Korpilahden Moksin kylässä , kohoten 259m meren pinnasta, ja Laajavuorikin jää toiseksi Vaajakosken Kanavuorelle, savonradan läheisyydessä, mutta Laajavuoren jonkinlainen etu jyrkänteillä vaaralliseen rämpimiseen nähden lienee sen mukava saavutettavuus autolla, ja talvisin myös – hiihtohissillä. Pertunmaan naapurikunnan Joutsan korkein kohta, Tammimäki, kohoaa sekin peräti 241m merenpinnasta, mutta sen sijainti on Laajavuorta syrjäisempi, 3-4 km Korpilahdentien varren Pappisen kylän pohjoispuolella. Nelostien varressa, Toivakan kunnassa, sijaitsee - paitsi huomattavan isoja mäkiä- myös sisävesistöjemme syvin kohta, Päijänteen Ristinselältä, 95 metriä syvyyttä.

Nimet, nippelitiedot, ja paikat kartalla johtavat, Markuksen evankeliumin 9. luvun myötä, kulkijan mielen myös Israeliin, jonka korkein vuori on (suuren osan vuotta) lumihuippuinen Hermonin vuori, sijaitsee Pyhän maan pohjoisosassa, ja on nykyisten valtion rajojen vallitessa niin Israelin, Libanonin kuin myös Syyrian alueella. Korkein kohta on Libanonin puolella, 2814 metriä meren pinnasta. Vuorilla sataa muuten välillä kuivuutta kärsivää ympäröiviä seutuja enemmän, sadevesi imeytyy kalkkikivikallioihin ja pulppuaa vuoren juurelta lähteinä, vesien virratessa osaltaan Jordan-jokeen. Tänne Hermonin vuorelle Jeesus ilmeisesti vei Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen. Täällä he näkivät miten Jeesuksen kasvot ja vaatteet loistivat kuin valo, ja Mooses ja Elia kävivät keskustelemassa Jeesuksen kanssa. Opetuslapsia pelotti, toisaalta kerrotaan että Pietarista vuorella oli hyvä olla. Alhaalla maaseudulla ja Palestiinan kaupungeissa jatkunut arki oli leikkaantunut kokonaan irti. Oli Jumalan maisema, pyhän läsnäolo, ajallinen hetki – mutta silti ikuisuuden koskettama. Tätä ei ihminen osaa eikä pysty rakentamaan, vaan Jumala antaa kirkastusvuoren, ja lahjoittaa sen sisällöt, pyhyyden. Ihminen voi kyllä rakentaa monenlaista, vaikuttavaakin (Pietarikin saa vuorella ajatuksen lehtimajoista, mikä kuitenkin taitaa jäädä toteuttamatta) . Mooses saa puolestaan tämän viikon VT-tekstissä tehtävän viedä Jumalan kansa POIS Egyptistä; seutukunnasta jossa sortoa, myös suurten pyramidien rakennustyömailla, esiintyi.

Kirkastusvuori näyttäytyykin Egyptin, eli kärsimyksen leimaaman arkitodellisuuden valoisana vastakohtana – siellä korkeuksissa on jotakin parempaa. Sinne korkeuksiin tämä viikko kirkastusvuori-teksteineen meitä kehottaa katseemme kohottamaan. Täällä alempanakin Jumalan antamat vedet saavat pulputa esiin ja virtailla. Täällä Suomen kesässä, Egypti on useimmille onneksi kaukana, hyvinä hetkinä, voisi sanoa: mansikkapaikalla.

 Kirjoittaja on Mäntyharjun seurakunnan pastori Erik Liljeström

 

6.7.2023

Olen viime aikoina miettinyt ihmisten erilaisuutta. Työssäni olen kohdannut erityislapsia. Heidän taitonsa ja toimintakyky ei ole välttämättä ikätoveriensa tasolla, mutta hyvin he ovat sopeutuneet joukkoon. Heillä on ollut avustaja auttamassa, jotta he ovat voineet omien kykyjen ja taitojen mukaan olla porukassa. On ollut ilo huomata, että lapset eivät karsasta erilaisuutta, päinvastoin. He ovat hakeneet mukaan, kyselleet leikkeihin tai vain olleet läsnä ja lähellä. Kukaan ei ole pilkannut tai kiusannut, eikä ole kuulunut ivallista naurua. Taitaa olla niin, että lapsella on luontainen taipumus hyväksyä ja olla avoin erilaisuudelle.

Itse usein sanon, että erilainen ihminen paljastaa ihmisten todelliset tunteet. Vammainen lapsi paljastaa luonteemme, kuinka osaamme suhtautua vammaan. Ymmärrämmekö, vai jätämmekö ulkopuolelle? Hyväksymmekö vai hylkäämmekö?

Toivoisin, että me kaikki osaisimme katsella toisiamme hyväksyvien silmälasien läpi. Me olemme erilaisia, toisten kanssa on helpompi olla kuin toisten. Mutta kuinka me kohtelemme niitä, jotka ovat erilaisia kuin me? Onko sydämessämme rakkautta ja ymmärtämystä, vai ennakkoluuloja ja hylkäämistä?

Lapsia kesäkerhossa ja leirillä katsellessa mieleeni nousi vahvasti raamatunkohta Markuksen evankeliumista: ”Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä. (Mark. 10:13–16)

Ihmisarvo ei perustu taitoihin, kauneuteen, rikkauteen tai muuhun. Riittää että on. Jumalan edessä ihmisen osa on vain olla, ja luottaa Jumalan rakkauteen. Me emme voi ansaita Jumalan rakkautta. Riittää, että me vain olemme ja luotamme kuin lapset. Jokainen on Jumalalle rakas. Jumala ei ole tehnyt virheitä luodessaan meitä. Uskon, että meidän jokaisen elämällä on tarkoitus.

Heli Riittinen, Nuorisotyönohjaaja, Pertunmaan kappeliseurakunta

 

17.5.2023

MIKÄ HELATORSTAI?

Torstaina vietämme helatorstaita ja joskus aikoinaan olen kirjoittanut tähän samaan aikaan tätä viikon sana tekstiä tästä samasta aiheesta eli helatorstaista. Silloin tein pienimuotoista gallupia lähipiirilleni siitä, että kuinka moni heistä tietää miksi helatorstaita vietetään. Jos oikein muistan, niin mummoni oli silloin ainoa, joka tiesi vastauksen. Luultavasti tuo tulos ei juurikaan ole tuosta muuttunut ehkä mennyt jopa huonompaan suuntaan, sillä mummonikaan ei ole enää elossa kertomassa oikeaa vastausta. Helatorstai on kristillinen juhlapyhä, joka linkittyy pääsiäiseen. Pitkäperjantaina Jeesus ristiinnaulittiin ja hän kuoli ja pääsiäispäivänä hän oli voittanut kuoleman ja ylösnoussut. Sen jälkeen hän ilmestyi opetuslapsille ja vietti heidän kanssaan 40 päivää ja astui taivaaseen. Helatorstaita vietämme Jeesuksen taivaaseen astumisen muistoksi ja helatorstai on aina 40 päivää pääsiäisen jälkeen.

Olet ehkä nähnyt taideteoksia tuosta tapahtumasta, kun Jeesus astuu taivaaseen ja jos hetken mietit mikä niistä on sinulle tutuin ja minkä niistä olet nähnyt useimmin ja missä? Luulen, että meille mäntyharjulaisille tutuin kuva tuosta tilanteesta löytyy Mäntyharjun kirkosta eli alttaritaulusta. Tässä alttaritaulussa on väkeä ihmettelemässä Jeesuksen taivaaseen astumista ja myös muutama enkeli on päässyt mukaan kuvaan. Oletko koskaan miettinyt mitä kuvan ulkopuolella tapahtuu tai miltä siellä näyttää? Lapsilla on yleensä parhaat vastaukset tähän kysymykseen. Itse olen pohtinut, että tämä joukko, joka on näkemässä tämän tapahtuman näyttävät hyvin tyyniltä, eivätkä oikeastaan mitenkään hämmästyneiltä tai pelästyneiltä, niin olisiko siellä kuvan ulkopuolella myös niitä ihmisiä, jotka olisivat ehkä jopa kauhuissaan siitä mitä tapahtuu? Eihän sitä joka päivä tuollaista näkyä kohtaa. Entä voisiko taivaassa näkyä enemmän enkeleitä tai jopa Jumala ottamassa vastaan poikaansa Jeesusta? Ehkä seuraavan kerran kun käyt kirkossa voit tehdä omaa pohdintaa siitä mitä kuvassa ei näy, mutta voisi kuitenkin tapahtua sen ulkopuolella.

Mäntyharjun kirkko on taas kesällä auki tiekirkkona eli voit mennä myös ihan muuten vaan piipahtamaan kirkkoon ja vaikka kurkkaamaan alttaritaulun ja hiljentyä hetkeksi. Itse tykkään käydä eri kirkoissa, ihastelemassa miten taitavasti ne on rakennettu ja mitä kauneutta niistä löytyykään. Ajattelen kirkkojen kätkevän sisäänsä myös paljon historiaa ja miten ihmiset pitkienkin matkojen takaa aikoinaan on tehnyt kirkkomatkoja. Jotenkin kirkoissa minulle tulee mieleen sukupolvien ketjut ja miten yhä edelleen kirkkoon kokoonnutaan niin ilossa kuin surussa. Näin kesän kynnyksellä haluan toivottaa siunausta kesääsi, auringonpaistetta ja ilon hippusia.

Taava Kousa, Nuorisotyönohjaaja

Mäntyharjun seurakunta

 

Paimensunnuntain sanoma

Ensi sunnuntaita - eli toista sunnuntaita pääsiäisestä – kutsutaan monesti myös Paimensunnuntaiksi. Tämän kirkkovuoden pääsiäisajan sunnuntain raamatuntekstit sisältävät kaitsemista, lampaita ja lammaslauman kuvia, ja paimenia, erilaisia sellaisia. Profeetta Jeremialta luettava jakso 23:1-4 on kahtalainen: toisaalta lauma on päässyt hajaantumaan omille teilleen huonojen paimenien tähden, toisaalta välinpitämättömyyden tai taitamattomuuden tai pahuuden seuraukset tulee Jumala korjaamaan: Hän itse välittää ja huolehtii kansastaan eli vaeltavasta laumastaan. ”Sitten minä kokoan laumani rippeet kaikista maista … minä tuon lampaat takaisin laitumelleen”, Jeremia antaa itse Isän Jumalan äänen luvata. Lopulta, lopunajallisessa näyssä, on olemassa turmeltumaton kuva lampaasta ja kokonaisesta laumasta – ja ihmisten ykseydestä ja osallisuudesta, ja voisi sanoa myös: Jumalan alkuperäisten hyvien luomistekojen mukaisuudesta. Eksyminen ja pahuuden ja piittaamattomuuden ajalliset huonot seuraukset on kerran voitettu, lupaus kuuluu.  Ne tullaan vielä voittamaan kerran, koska Jumala itse tahtoo tämän pelastuksen antaa laumalleen. 

Tämä ylittää meidän ihmisyhteisöjemme voimat ja mahdollisuudet, tämä on meille, yöpakkas-arkeemme tarkoitettu, toivoa täynnänsä oleva kuva: kuin nuo kevään ensi merkit elämästä lumen vielä peittäessä mutta jo vauhdilla väistyessä, kuin kevään ensimmäisten keltaisten perhosten noustua siivilleen, odotus joka päättyy kun ruskea paljastunut ruoho alkaa vihertää – elää! Sinne, vihreille laidunmaille, Herra tahtoo johdattaa, kooten ja virvoittaen laumaansa jo matkallakin. Mutta -emme suinkaan ole perillä…

Uuden testamentissa, evankelistoilla Jeesus on se Hyvä paimen, joka tietää ihmisten puutteet ja heidän olevan monenlaisen tarpeessa, heidän olevan kovin eksyksissä ja kuin vailla paimenta. Joh.21 Jeesus kehottaakin Pietaria ruokkimaan karitsoitaan – ja hän lähettääkin opetuslapsensa työtehtäviin eri tahoille, näin Jumalan hyvä tahto saa uusia kuulijoita, evankeliumi kohtaa yhä uudestaan ihmisiä joita maailma on potkinut ja ohittanut, heidät unohtaen. Jeesus antaa elämän leipää, ravintoa, joka ravitsee ja antaa uusia voimia uuden keväisen viikon askareisiin. Lähettämisen kehotus kuuluu yhä kirkoissa ympäri kristikuntaa, Jeesuksen sanat kuullaan edelleenkin, tänäänkin, uusien sukupolvien äänin ja korvin.

Oikeastaan jo Jeremian sanoissa näyttäytyy maailma sellaisena kuin se on – sen muutokset voivat olla näennäisiä, hitaita ja ripeitäkin joskus, puutteellisuutta ja hajanaisuutta , neuvottomuutta tehtävien monimutkaisuuden edessä. -Mutta maailma on mikä on, sanoi joskus runoilija Pentti Saarikoskikin kerran, miettiessään ja koettaessaan tulkita muinaisten luolamaalausten ihmishahmoja, kalastamassa. He toivovat, aivan varmasti he myös toivovat saavansa runsaan saaliin – mutta maailma nyt on mikä on. Niin Pietarikin Jeesuksen kohdatessaan hyvin tiesi, ettei saalis aina ollut runsas, ja kalastaja pysyi köyhänä, erilaisten päivien ja öiden vuorotellessa, mutta ollen alati elämässään itseään suuremman äärellä. Jumala antaa kasvun, Hän antaa niin kalansaaliin, puhujalle sanoja kuulijoilleen, ja ihmisten tekeviä käsiä avuksemme, eri hetkinä elämässämme. Olkaamme kiitollisia näistä kaikista, mitä on meillekin, ja monille muille, päiviimme annettu. Olkaamme heitä, jotka kokoavat ennemmin kuin niitä, jotka hajottavat. Pidetään kiinni ykseydestä, kuvassa lammaslaumasta, jossa on osallisuus. Myös osallisuus Ikuisesta. -Kuva jo lähenevästä Jumalan valtakunnasta, joka voittaa väistyvän eripuraisen maailman, jonka moninaisuuteen ja turhanaikaisuuteen ihminen on vaarassa ajassa eksyä. -Kiitos Taivaan Isä huolenpidostasi!


Kirjoittaja on Mäntyharjun seurakunnan pastori Erik Liljeström
 

 

Meillä on armo, johon voimme luottaa

”Jeesus, sinä huomaat meistä jokaisen. Epäilevät Tuomaat tunnet parhaiten. Ei aina usko kestä. Herra, rukoilen: Uupumasta estä, yksin jaksa en.”  Virsi 513:1

Minä en aina jaksa uskoa Jumalaan. On vaikeaa uskoa, kun kokee, että Jumala on niin kaukana eikä tunnu kuulevan minua lainkaan. Välillä tuntuu, että uskoa on vain vähäsen. Tuntuu, että kyseenalaistan ja epäilen kuten opetuslapsista Tuomas teki. Silloin kun ajattelee, että uskoa on vähän, ja epäilee kaikkea, usein auttaa seurakuntayhteys. Uskoa ja sen pientä liekkiä voi hoitaa jumalanpalveluksissa sekä erilaisissa seurakunnan tapahtumissa, tai keskustelemalla asiasta toisten uskovien kanssa. Yksin ei tarvitse jaksaa, vaan voi saada tukea muista ihmisistä.

”Jeesus, sinä tiedät kaikki harhatiet. Silti meitä siedät, varjelet ja viet. Ei oma voima riitä oikein elämään. Usko alkaa siitä, käsiisi kun jään.” Virsi 513:2

On lohdullista luottaa siihen, että vaikka aina ei toimikaan kuten kuuluisi toimia, niin silti Jeesus kulkee vierellä. Harhateitä elämänpolulla riittää, ja aina ei vain osaa toimia oikein. Me tiedämme mikä on oikein, mutta aina ei ole voimia toimia sen mukaan. Välillä me taas ajaudumme kauemmas uskosta, tai emme jaksa uskoa ollenkaan. Silti Jeesus ei hylkää meitä. On lohdullista, että silloin kun on heikko, on Jeesus lähellä. Ja vaikka en olisi varma uskostani juuri lainkaan, niin riittää, että jätän elämäni Jumalan käsiin. Pienikin määrä uskoa riittää. Uskossa oleminen ei ole kilpailu, jossa eniten uskova voittaa. Täytyy vain rohkeasti jättää elämä Jumalan käsiin.

”Kulje vierelläni, suuri Jumala. Tyhjä sisimpäni kaipaa sinua. Vain Vapahtajan suojaan annan itseni. Katson uskon luojaan uupuessani.” Virsi 513:3

Silloinkin kun usko on pieni ja heikko, voi luottaa Jumalan turvaan. Kun omat voimat eivät riitä, voi pyytää apua Jumalalta. Voi luottaa siihen, että Jumala on lähellä.  Me voimme jättää elämämme Jumalan käsiin. Jumala tahtoo olla osa meidän elämäämme. Välillä tuntuu, että kaipaa Jumalan läheisyyttä. Silloin voi rukoilla, kuunnella hengellistä musiikkia, lukea Raamattua. Samoin myös seurakunnan toimintaan osallistuminen voi auttaa Jumalan kaipuussa. Jumala on lähellämme silloinkin, kun me kaivaten etsimme Häntä.

”Etsijänä pysyn, kuuntelemaan jään. Aina suuntaa kysyn, tiedän matkan pään. Saan armoon luottaa yhä, keskeneräinen. Kiitos Herra pyhä, iankaikkinen.” Virsi 513:4

Me saamme etsiä, kysyä ja kyseenalaistaa. Me saamme kiukutella Jumalalle, me saamme olla epäileväisiä. Me kaikki olemme keskeneräisiä, liekö koskaan kokonaan täysin valmiiksi edes tulemmekaan. Taivastie on mutkainen, ja se ei aina mene suorinta reittiä. Välillä saatamme harhautua tieltä muualle. Välillä maailma vie mukanaan, välillä tauko taivaantiellä venyy liian pitkäksi. Mutta silloinkaan Jumala ei meitä hylkää. Meillä on armo, johon voimme luottaa. Armo on ansiotonta rakkautta meidän osaksemme. Me saamme vastaanottaa Jumalan rakkauden, olimme sitten minkälaisia hyvänsä.  Jumala rakastaa meitä, kaikesta huolimatta ja juuri siksi!

Heli Riittinen, Pertunmaan kappeliseurakunta, nuorisotyönohjaaja

 

 

Hävikkiruokajaon kulisseissa

Oli perjantainen aamupäivä. Helluntaiseurakunnan tiloissa alkoi mukava hyörinä, kun lajittelimme tavaroita pöydille. Pian ruoka-apua hakemaan saapuva väkijoukko saisi itse valita haluamansa tuotteet. Via Dia oli tapansa mukaan tuonut pakettiautolla kuorman hävikkiruokaa jaettavaksi eteenpäin. Osa tuotteista puolestaan oli haettu Mäntyharjun S- Marketista jo kuluneen viikon aikana, ja laitettu pakastimeen jakopäivää varten. Käytännön työn toteuttaa luterilaisen- ja helluntaiseurakunnan väki. Kuten sanonta kuuluu, pienistä puroista syntyy suurempi virta, ja jokaisen työpanoksella on väliä, jotta muussa tapauksessa hukkaan päätyvä ruoka saadaan tarjottua sitä tarvitseville.

Viime viikkoina olemme kuitenkin huomanneet, että ruoan määrä on vähentynyt. Tämänhetkisen maailmantilanteen vuoksi jokainen on saanut huomata hintatason kallistumisen. Aika-ajoin kauppojen hyllyväleihin on ilmestynyt tyhjiä aukkoja, kun tuotteita ei toimitusvaikeuksien vuoksi ole saapunutkaan perille. Kun nyt jopa keskituloinen joutuu puntaroimaan ostoskorinsa sisältöä, heijastuu tilanne voimakkaimmin vähävaraisten talouteen. Hävikkiruoan tarve onkin jopa aiempaa suurempi, vaikka sitä onkin nyt tarjolla aiempaa niukemmin. Moni vapaaehtoinen tuo esiin huolensa ja toiveensa, että ruoka riittäisi kaikille tarvitseville. Kun olemme saaneet kaiken valmiiksi, hiljennymme lopuksi rukoukseen. Usein pastori Emil sanoittaa rukouksemme.

Rakas Taivaan isä siunaa jokaista hakijaa.

Siunaa heidän elämäänsä.

Herra siunaa tämä ruoka niin, että se riittää kaikille.

Ajatukseni kulkeutuu Raamatun aikaan. Kaikki tuntevat tarinan Jeesusta seuraamaan lähteneestä väkijoukosta, joka oli saatava ruokittua. ”Viisi leipää ja kaksi kalaa”, ja niistä saatiin riittämään 5000 ihmiselle. Kyseinen kohta on Luukkaan evankeliumista. Siinä korostuu ajatus siitä, että Herran armosta saamme kaikki lopulta syödäksemme, hän huolehtii meistä. Kuten me tuona perjantaina, myös Jeesus siunasi ruoan ja siitä riitti lopulta kaikille. Siitä jäi vielä ylikin.

Päivän päättyessä saimme onneksemme huomata, että ruoka riitti kaikille sitä tarvitseville juuri ja juuri.  Tämän tilanteen kanssa tasapainoilu aiheuttaa huolta, mutta tieto Jumalan armosta luo toivoa. Ja uskon, että jaetun ruoan mukana kulkee myös siunaus.

Minna Pennanen

Mäntyharjun seurakunnan diakoni

 

 

Ajatuksia paastonajan ensimmäisellä viikolla

 

Viime sunnuntai oli kirkkovuodessa ensimmäinen paastonajan sunnuntai. Paastoon on laskeuduttu. Viikon Raamatun tekstit kertovat miten Jeesus vietti 40 päivää autiomaassa valmistautuen toimintaansa. Raamattu kertoo, että Jeesus eli villieläinten kanssa ja että enkelit auttoivat häntä. Paholainen koetteli Jeesusta, mutta jätti lopulta rauhaan.

 

Koska viime sunnuntaina luettiin toisen vuosikerran mukaisia tekstejä, niin niissä kerrotaan toisenlaisesta koettelemuksesta. Jeesus kertoo opetuslapsilleen, että hänen täytyy mennä Jerusalemiin, missä hänet lopulta ristiinnaulitaan. Kun Pietari sanoo, että niin ei pidä tapahtua, Jeesus sanoo kuuluisan lauseensa “Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä.” Jeesus halusi täyttää erityisen tehtävänsä.

 

Minulle paaston aikaan liittyy iloa. Tässä seuraavaksi muutama ajatus siitä mistä ilo minulla johtuu.

 

Virressä 15 lauletaan “johdata elämään rikkaaseen, rauhaan ja hyvyyteen”. Paaston aika on minulle lupa miettiä, miten elämä voisi olla henkisesti rikkaampaa. Onko minulla itselläni tai jollain läheisellä täyttymättömiä toiveita ja tarpeita, joita voisin huomioida. Ehkä he tarvitsisivat tietoa jostain asiasta. Miten huomioida läheisiä, joiden käytös on aina tyytymätöntä tai vihaista. Joskus käytös voi olla jopa hyökkäävää. Tai kovin itsetietoista. Olenko minä jättänyt jotain tekemättä. Auttaako se, jos pyydän anteeksi.

 

Usein tässä kohtaa vuotta voin kuntoutua monista asioista hiihtämällä. Toivoisin, että jokainen voisi löytää omia tapoja olla liikkeellä ja pitää huolta fyysisestä olemuksestaan. Itselläni lajit voivat olla kevyitä ja matkat suhteellisen lyhyitä. Hiukan jo mielessä siintää kesän retket.

 

Jonkun ajatuksen voi toki heittää myös ruokaan, mutta itselläni ruokavalion kanssa tasapainoilu on ensisijaisesti sitä, että löytyisi syötävää, josta löytyy riittävästi ravintoaineita.

 

Paastonaikana on lupa kuunnella tai lukea kertomus Jeesuksen elämästä. Evankeliumit löytyvät YLE areenasta. Musiikkiteoksia on myös paljon. Vahvoja kokemuksia itselläni liittyy kulttuurien välisyyteen. Evankeliumin sanoma kestää ja luo parhaimmillaan yhteyttä ja rauhaa. Katkaiskoon sanoma tänäkin paaston aikana ihmisten henkistä tyhjyyttä ja koston kierrettä sekä ulkomailla, että täällä Suomessa ja Mäntyharjun seurakunnassa.

 

Veera Heino

Kanttori/MuM

Mäntyharjun seurakunta

 

9.2.2023

VOIKO KOTIIN AINA TULLA?

Viime aikoina olen miettinyt, kuinka tärkeää on kuulua johonkin, olla osa jotain yhteisöä. En usko, että kenenkään on hyvä olla yksin. Yleensä ihmisellä automaattisesti on perhe, joka toivottavasti on sellainen, että koet kuuluvasi siihen. Aina ei kuitenkaan näin ole. Voi olla, että et koe olevasi tervetullut kotiin sellaisena kuin olet. Kodin tulisi kuitenkin olla se paikka, jossa saisit olla juuri sitä mitä olet ja sinua rakastettaisiin ja hyväksyttäisiin sinuna. Kuitenkin välillä kuulen esimerkiksi tarinoita nuorista, jotka ovat huomanneet olevansa rakastuneita samaan sukupuoleen ja siinä tilanteessa vanhemmat ovat laittaneet kodin oven kiinni. Et ole enää ollutkaan tervetullut kotiin, kun et olekaan sellainen mitä vanhemmat ovat odottaneet. En voi edes kuvitella mitä surua ja ahdistusta nuori kantaa sisällään, jos omat vanhemmat eivät voi häntä hyväksyä itsenään.

Vaikka vanhemmilla voi olla toiveita ja unelmia siitä mitä omasta lapsesta isona tulee ja millaisen perheen hän perustaa, niin silti jokaisella on oikeus elää omaa elämää ja tehdä omat valinnat. Jokaisella on oikeus hakeutua opiskelemaan sitä alaa mikä häntä kiinnostaa, oikeus tehdä sellaista työtä, josta itse pitää ja lupa rakastaa juuri sitä ihmistä ketä rakastaa. Vanhemmat eivät voi elää omaa elämäänsä lastensa kautta. Eikö parasta mitä vanhemmat voivat toivoa olisi se, että oma lapsi on onnellinen ja siinä lapsi tarvitsee vanhempien tukea ja kannustusta tavoitellessaan omia unelmiaan.

Raamatussa kerrotaan nuoresta miehestä, joka oli kyllästynyt elämäänsä kotona ja hän halusi lähteä maailmalle kokeilemaan siipiään. Sen takia hän pyysi saada isältään oman perintöosuutensa ennakkoon ja niin lähti poika matkaan. Aluksi kaikki sujuikin oikein mukavasti. Ystäviä riitti, kun rahaakin oli reilusti tuhlattavaksi. Ikävä kyllä siinä vaiheessa, kun rahat loppuivat, myös ystävät lähtivät ja poika jäi aivan yksin vailla kattoa pään päällä tai työtä tai edes ylipäänsä ruokaa. Hän mietti mitä voisi tehdä ja päätti palata kotiin. Poikaa pelotti miten isä ottaisi hänet vastaan, sillä olihan hän elänyt elämää, joka ei olisi ollut isän mieleen. Kun poika lopulta saapui kotiin, niin isä oli riemuissaan ja järjesti juhlat sen kunniaksi, että sai poikansa takaisin kotiin. Jokaisella on ne omat polut kuljettavana ja vanhempana voi iloita siitä, että saa olla mukana näkemässä lapsen kasvua kohti aikuisuutta ja pitää kodin oven auki silloin kun sitä tarvitaan, kuten tuossa Raamatun kertomuksessa. Me kenellä ei ole omia lapsia voimme muuten olla tukemassa ja kannustamassa lapsia ja nuoria. Yleensä ottaen välitetään toinen toisistamme. Siunattua talvea sinulle.

Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja

 

 

 

Joulun jälkeen pientareella

 

Joulun jälkeinen kirkkovuosi alkaa vanheta kasteaiheella. Johannes Kastaja, joka kastaa parannuksen kasteella, näkee seuraajansa Jeesuksen tekojen ja henkilön suuren merkityksen, ja julistaa seuraajansa kastavan Pyhällä Hengellä. Kristillinen kaste luterilaisittain ymmärrettynä sisältää Hengen välittymisen ja syntien anteeksisaamisen ohella, myös ajatuksen ihmisen kilvoituksesta. Loppuelämä on edessä, vaikka kaste ja joskus myös isommaksi ehtineiden kastettavien kohdalla kasteopetuskin, on vielä edessäpäin. Lutherin mukaan ihminen voi aina palata uudelleen ajatuksissaan kasteeseensa. Se on pois pyyhkimätön, Jumalan armon välittävä sakramentti, jonka lahja on tarkoitettu käyttöön. Niin kauan kuin ajassa elämme, tarvitsemme voimia ja uskon vahvistusta. Yhtä kauan on kasteen armo läsnä kristityn elämässä, kun hän tekee elämässään valintoja, toivottavasti hyviä ja oikeansuuntaisia valintoja.

 

Ensi sunnuntai puhuu jo enemmän Jeesuksen henkilöstä, hänestä jota Johannes Kastaja kutsuu Jumalan Pojaksi. Jumalallinen yhteys ja voima näyttäytyy Jeesuksen toiminnassa ja puheen kautta. Jumalan valtakunta on tullut hänessä lähelle, siksi ihmiselle on hyvä valinta lähteä seuraamaan häntä. Kristillinen kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen antaa uskon sekä vahvistaa sitä, uskoa tämän maailman katomamiseen ja paremman valtakunnan esiin puhkeamiseen. Hengen hedelmiä on annettu ja asetettu matkan varrelle kasvamaan ja vahvistamaan, mutta ihmisen matka silti vielä jatkuu, uuteen vuoteen ja Suomessa vieläpä kylmään talviaikaan. Ihmisen pitää itse kulkea tiensä, siinä ei auta mikään - elämä on omamme. Kotipaikkamme tutunoloisesta seurakunnasta voimme kumminkin saada matkaseuraa jollekin matkan taipaleelle. Jeesus kulki myös nimenomaan ihmisten kanssa, heidän kanssaan yhdessä, historiallisessa Palestiinassa. Hän kyllä vetäytyi toistuvasti yksin rukoilemaan, kerrotaan Uudessa testamentissa. Mutta niin hän kehotti palatessaan opetuslapsiaan nousemaan ja lähtemään. Oli aika taas jatkaa matkaa, yhdessä.

 

Joskus Jeesus sanoi, että työntekijöitä, sadon korjaajia, on vähän. Herran lumisilla pelloilla tuulee Suomessa talvisesti vielä pitkään, mikäli menneistä voi asiaa yleistää, ja yleisemminkin satonäkymät ovat korkeintaan futuureja vain. Siksikin on välillä hyvä tehdä tuohon Lutherin muistuttamaan tapaan, ja ottaa - oman kasteen muistamisen myötä - myös lähimmäisen muistaminen niihin omiin lumeen painuviin askeleisiin mukaan ajatuksena, viereen. Kun näet kuljen piennarta, useimmiten siinä lumessa näkyvät jo jonkun muun ihmisen askelten jäljet. -Hän on sellainen, lähimmäinen, vaikken häntä tuntisikaan, askelistaan ainakaan. Hänkin käy silti näitä samoja teitä, toivoen, päivittäin askeliaan lumeen painaen. Lopulta tie vie meitä yhdessä Taivaan kotia kohden. Yhteinen tie, vaikka myös kunkin oma.

 

Erik Liljeström

Seurakuntapastori

Mäntyharjun srk