Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Syksyn kuultava kauneus
Kuulun siihen suureen joukkoon suomalaisia, jotka syksyn ja pimeän saapuessa alkavat joko vaipua horrostamaan tai kaipaavat etelän valoon ja lämpöön. Omalla kohdallani erityisesti marraskuun harmaa hämäryys on suorastaan lamauttava ankeudessaan.
Mutta tänä syksynä olemme saaneet nauttia todella harvinaisen kauniista, lämpöisestä ja valoisasta syksystä. Luonto on pukeutunut parhaaseen väriloistoonsa ja pihlajanmarjat sädehtivät aurinkokylvyssä. Vaikka syyspuhurit alkaisivat heti huomenna, on syksy jo niin pitkällä, ettei se haittaisi.
Sydämen täyttää syvä kiitollisuus kuluneesta kauniista alkusyksystä. Voin yhtyä virsirunoilijan sanoihin: ”On täynnä lahjojasi kätesi, Jumala. Soi syksy kiitostasi maan kaiken kasvusta. Nyt kiittää sydämemme, kun meitä rakastat, suot toivon elääksemme ja hoivaat, johdatat.” (VK 575:4)
Saamme elää tätä syksyä Isän Jumalan hyvässä hoidossa. Vaikka luonto kulkee kohti talven pakkasia, voi sydämissämme palaa uskon liekki. Sen lämmössä olemme turvassa niin tänään, huomenna kuin jokaisena elämämme päivänä.
Ann-Maarit Joenperä
kirkkoherra, TT
Mäntyharjun seurakunta
10.10.2024
SANOILLA VOI LATISTAA TAI NOSTAA YLÖSPÄIN
Tänään kun tätä tekstiä kirjoitan, on harmaa aamu ja vettä sataa. Myöskään oma mieleni ei tänä aamuna ole mitenkään hyvässä terässä ja tuntuu, että pää on täysin tyhjä siitä mitä tähän viikon sanaan haluaisin kirjoittaa. Mietin, että kun tämä teksti julkaistaan lehdessä, niin on Aleksis Kiven päivä, olikohan hänellä koskaan vaikeuksia sen suhteen mitä kirjoittaisi? Välillä nämä tekstit syntyvät todella helposti ja toisella kertaa tuntuu, ettei ole oikein mitään kirjoitettavaa ja tänään on yksi niistä aamuista. Joku voisi toki ajatella, että eikö Raamatussa nyt olisi asiaa mistä kirjoittaa ja tottahan sekin on, mutta itselleni on aina ollut helpompi kirjoittaa, jos se asia oikeasti on mielen päällä.
Lueskelin vanhoja kirjoituksiani, joita olen tänne lehteen raapustanut ja monissa niissä on aiheena lähimmäisestä välittäminen ja toisesta huolehtiminen sekä kiitollisuus. Nämä ovat itselleni niitä tärkeitä asioita, joista haluan muistuttaa itseäni kuin myös kanssakulkijoita. Raamatusta tämä ajatus tietysti nousee kultaisesta säännöstä sekä rakkauden kaksoiskäskystä eli tee muille se, miten haluaisit itseäsi kohdeltavan sekä rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuten itseäsi. Nämä ovat oikeasti isoja asioita, jotka voi kuulostaa helpolta näin kirjoitettuna, mutta itse ajattelen tämän olevan ainakin minulle koko elämän pituinen matka, jota pitää harjoitella. En kohtele aina muita ihmisiä kuten pitäisi ja suusta pääsee sanoja, joita kadun jälkeen päin, että miksi piti sanoa niin tyhmästi. Eikä aina ole edes helppoa hyväksyä, joidenkin ihmisten valintoja ja tekoja. Vaikka yritän kovasti hyväksyä ihmiset sellaisina kuin he ovat, sillä jokainen meistä on yhtä arvokas ja tärkeä eikä kukaan ole toista parempi tai huonompi.
Ensi sunnuntain aihe on Jeesuksen lähettiläät ja sitähän me kristityt täällä maan päällä olemme. Jeesus lähetti opetuslapset kertomaan sanomaa anteeksi antavasta ja rakastavasta Jumalasta sekä palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Opetuslapset välittivät tätä viestiä eteenpäin ja näin se on kulkeutunut tänne meidän aikaamme asti. Jeesus edelleen odottaa, että sanoma ja teot kulkevat eteenpäin. Joskus minusta vain tuntuu siltä, että se sanoma ajaa kaiken muun edelle, joillakin on kova halu kertoa, miten pelastuu ja mikä toisen elämässä on väärin eli mistä pitäisi tehdä parannusta. Itse ajattelen, että Jumala kyllä huolehtii sitten ne tuomitsemiset, jos tarvetta on eikä se, että me täällä maan päällä kyttäämme toisten virheitä hyödytä mitään. Minusta pitäisi enemmän yrittää keskittyä tukemaan ja auttamaan toista, jos hänellä on vaikeaa. En esim. tiedä olisiko Aleksis Kiven elämä voinut olla toisenlainen, jos hänen kirjoituksiaan ei olisi arvosteltu täysin surkeiksi. Joka tapauksessa sanoilla, joita toisille sanomme tai kirjoitamme, on iso voima joko latistaa tai nostaa toista ylöspäin. Siunattua syksyä sinulle ja jos kukaan ei ole sinulle muistanut pitkään aikaan kertoa, niin kuten Laulujen laulussa Raamatussa sanotaan: kaikki sinussa on kaunista, sinä olet täydellinen!
Taava Kousa, Nuorisotyönohjaaja, Mäntyharjun seurakunta
19.09.2024
KRISTITYN VAPAUS
Tulevan sunnuntain aihe on kristityn vapaus. Vapaushan tarkoittaa usein sitä, että voimme tehdä mitä haluamme, ilman rajoituksia. Toisaalta on myös sanonta, että vapaus tuo vastuuta. Mutta mitä sitten on kristityn vapaus? Mielikuva kuitenkin helposti on, että kristityn elämä on täynnä pelkkiä sääntöjä, asioita, joita ei saa tehdä. Ei kai sellainen elämä ole mitenkään erityisen tavoiteltavaa? Tutkittuani asiaa, huomasin, että kristityn vapaus onkin vapautta elää sellaista elämää, johon meidät on luotu. Me vapaudumme painolastista nimeltä synti. Jeesuksen ansiosta me emme ole sidottuja siihen, mitä olemme tehneet väärin, vaan voimme synnit anteeksi saatuamme aloittaa puhtaalta pöydältä.
Me voimme vapautua syyllisyydestä ja pelosta. Omat virheet ovat usein raskas taakka kantaa, ja ne voivat saada meidät tuntemaan itsemme arvottomiksi ja huonoiksi. Syyllisyys saa helposti tuntemaan pelkoa, ettemme ole riittävän hyviä tai että olemme epäonnistuneet. Saatamme myös miettiä, teimmekö riittävästi hyvää, uskommeko tarpeeksi vahvasti tai elämmekö oikeaa kristityn elämää. Mutta silloin voimme muistaa Raamatun lupauksen, että Jumala rakastaa meitä kaikkia. Hän ei halua meidän elävän taakkojen alla, vaan haluaa vapauttaa meidät. Jumala antaa meille anteeksi. Vaikka emme olekaan täydellisiä. Vaikka teemmekin virheitä, yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä vapaus pelosta ja syyllisyydestä antaa meille mahdollisuuden kehittyä, ja yrittää tehdä asioita paremmin.
Me voimme luottaa Jumalaan, ja siihen, että Hän on puolellamme. Meidän ei tarvitse murehtia liikoja siitä mitä muut meistä ajattelevat. Voimme rohkeasti tehdä valintoja, vaikka ne eivät aina olisi niitä suosituimpia. Vapaus antaa voiman olla oma itsensä ja elää rehellisesti omien arvojen mukaan. Voimme luottaa siihen, että Jumalan rakkaus kantaa meitä silloinkin, kun kohtaamme haasteita ja vastoinkäymisiä elämässämme.
Meidät on luotu ja lunastettu, ja me saamme elää Jumalan armon alla. Me olemme arvokkaita ja rakastettuja, virheistämme huolimatta. Me voimme luottaa siihen, että Hän rakastaa meitä. Kristityn vapaus on siis monin tavoin vapauttava asia. Se antaa meille elämän, jossa tiedämme olevamme rakastettuja ja arvokkaita, riippumatta siitä mitä teemme tai jätämme tekemättä. Me voimme luottaa Jumalan rakkauteen meitä kohtaan.
Heli Riittinen, nuorisotyönohjaaja, Pertunmaan kappeliseurakunta
12.9.2024
EI RASKASTA PAINOA, VAAN KEVENNETTY KUORMA
Matteuksen vuorisaarnasta on tälle viikolle (Matt.6:19-24) evankeliumijaksossa varoituksen sana: ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan…”
Viime aikojen verotusta käsittelevien taikka valtion ja kansalaisten talousahdinkoa synkistelevien lehtiotsikoiden himmeässä valonkajossa tuo ”aarteiden kokoaminen” onkin ainakin väliaikaisesti monessa kohtaa vaikeutunut. Mutta Jeesus tuntuu näkevän monta mattimeikäläistä kirkkaammin sen, että välineestä, vaihdannan työkalusta, on vaarassa tulla itse päämäärä ja tarkoitus.
Kuulinkin aiheesta joskus kaskun elämisen päämäärästä: ”se, jolla kuollessaan on eniten rahaa, on voittanut.” Jaa-a. Päämäärä? Ei tie, vaan päämäärä. Tuo pistää vakavoitumaan. ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi” (Matt.6:21).
Tälle viikon aihe kirkkovuodessa ”Jumalan huolenpito” kääntää kuitenkin katseen suuntaa lattiasta, omasta lyhytnäköisyydestä, eri tahojen, omien ja muiden varallisuusasioiden vatvomisesta ylöspäin. Sellainen maailma, tai kansakunta, tai yhteisö, joka blokkiutuu, vääntäen kättä, on tuhlaamassa kähinöintiin luomisessa annettua yhteistä hyvää.
Tällaisten Asterixin kyläläisten sekä monen naapurikylänkin edestä Jumala toimii, antaen sateen langeta, ja aurinkonsa paistaa. Häntä eivät aika ja paikka sido. Meitä ne sen sijaan tuppaavat sitomaan; ja jos väärin toimit, siitä tapaa seurata sakotusta, ynnä sakinhivutusta, tavalla ja toisella.
Jos sen sijaan toimit oikein, ja annat hyvän päästä kiertoon, toteutamme jotain Taivaallisen Isämme luomisessa antamasta hyvästä. Paratiisi on varmaankin aika etäällä, mutta paratiisin ajatus kaipauksena elää, hyvinkin lähellä, siellä missä ihmiset elävät.
Jeesus muistuttaa jossain kohdin evankeliumia myös siitä, että osaamme antaa lapsillemme hyviä lahjoja. Toivomme ja toivotamme heille niiden välityksellä jotakin hyvää. Olemme KAIKKI Jumalan lapsia. Saamme joka päivä jotakin hyvää.
Antakaamme jotakin siitä Jumalan hyvästä huolenpidosta toisillemme myös. Se on huomattavasti ja suhteellisesti enemmän kuin tasa-arvo tai solidaarisuus tai huomaavaisuus, jotka nekin meinaavat kelpo asioina jäädä meillä välillä vähemmälle huomiolle.
Jumala vapauttaa ihmisen Jeesuksen ristinsovituksessa. Se tarkoittaa esimerkiksi myös, että ihmisten välinen arvo ei ole rikkaan ja köyhän välinen valtava koko -ja painoero, vaan on ajan maailma, kansoineen, ihmisjoukkoineen, joista Jumala tahtoo hyvyydessään pitää huolta.
Ei raskasta painoa, vaan kevennetty kuorma - ja kiitos siitä , että saamme yhdessä ihmisinä elää.
Erik Liljeström, srk-pastori
25.7.2024
LUONNON HELMASSA
Pidän tästä vuodenajasta erityisen paljon. On ihanaa kerätä marjoja ja sieniä pakkaseen talven varalle. Samalla koen luonnon hoitavan minua. Luonto on ihmeellinen Jumalan luomistyö. Se antaa meille antimiaan ja samalla se myös hoitaa meitä. Luonnon keskellä voi huokaista elämän ilojen ja surujen kanssa Jumalan puoleen. Siellä jäävät kauaksi Amerikan ampumistapahtumat sekä maailman sodat. Voit vain olla hiljaa ja kuunnella luonnon ääniä ja nauttia sen tuomasta sadosta ja rauhasta.
Istun kannonnokassa ja katselen syksyksi kääntyvää maisemaa. Kesä on jäämässä taakse ja syksy on edessä. Luonnon keskellä aistii monin tavoin Jumalan läsnäolon. Vuodenkierron ihmeet kertovat Jumalasta Luojana. Hänen kädenjälkensä piirtyy maisemaan. Mieleen hiipii haikeus, toivoisin tämän vuodenajan kestävän mahdollisimman pitkään.
Jatkan mustikanpoimimista. Aurinko siivilöityy kuusten oksien lomitse mustikanvarpuihin ja aluskasvillisuuteen. Metsikössä on paljon mustikoita ja astia täyttyy nopeasti. Täällä, jos missä voi kokea Jumalan avaran sylin hoidon. Luonto rauhoittaa. Se antaa tilaa ajatuksen lentää. Se rentouttaa. Se antaa monenlaisia antimia: marjoja, sieniä, riistaa ja kalaa.
Vaihdan marjapaikkaa ja askellan hetken kapealla metsäpolulla. Mieleeni palautuvat Jeesuksen sanat: "Minä olen tie." (Joh. 14:6) Pyhässä kasteessa hän on kutsunut meidät monenlaisten polkujen ja teiden kulkijoiksi. Polkua seuraten osaan helpommin päämäärään kuin tiettömässä maastossa. Jeesuksen seuraajana olen aina kartalla, olipa matkaosuus kuinka tuntematon tahansa.
Luonnon rauhassa koen läheisiksi Valitusvirsien sanat: "Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta." (Valit. 3:26) Luojan suuressa sylissä rukous on sanatonta, viipymistä ja vain olemista hänen hoidossaan. Mieleni on kiitollinen siitä mitä elämässäni olen saanut ja kokenut. Paimenpsalmin lopun sanoin: "Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä." (Ps. 23:6)
Palaan maantielle autoni luo. Mieli on kiitollinen, ei vain siitä, että astia tuli täyteen, vaan siitä yhteydestä ja kokemuksesta, minkä Luojan suuri luonto jälleen tarjosi.
Minna Pennanen
Diakoni
Mäntyharjun seurakunta
18.7.2024
Sanoiko Jumala todella niin?
Tänä aikana monenlaiset eri ideologiat saavat kannattajia, ja ne voivat olla toisiinsa nähden täysin vastakkaisia, jolloin agendana on vain nähdä sellaiset asiat totuutena, jotka sopivat kannatetun ideologian kanssa yhteen. Olemme myös uutisista huomanneet maailmalta, miten poliittisissa vaaleissa voidaan häikäilemättä kosiskella äänestäjiä sellaisella tiedolla, jossa vain osa on totta, vaan jonka totuudellisuus muuttuu harhaanjohtavaksi, kun siihen on lisätty sellaista, mikä ei ole totta tai on jätetty pois jotain oleellista.
Sama asetelma totuuden ja valheen välillä hengellisessä mielessä on ollut jo syntiinlankeemuksesta saakka. Saatana lähestyi ihmistä käärmeen muodossa vedoten ihmisen järkeen ja tunteisiin: ”Sanoiko Jumala todella niin?”, ja sai ihmisen lankeamaan syntiin, pyrkimään Jumalan paikalle; tietämään niin kuin Jumala. Vaan seuraus valheen uskomisesta ja tottelemattomuudesta Jumalan tahdolle oli se, että synti erotti ihmisen Jumalasta, ihminen turmeltui läpikotaisin ja ajettiin pois paratiisista. Jumala kuitenkin julisti evankeliumin ensimmäiselle ihmisparille lupauksessaan, että”...vaimon siemenestä on syntyvä se, joka rikki polkee käärmeen pään…”, eli pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta, Vapahtajastamme. Tämän lupauksen myös Adam ja Eeva saivat ottaa uskolla vastaan. (1.Moos. 3:1-19)
Tulevan sunnuntain aihe on Totuus ja harha. Evankeliumitekstin edellä Jeesus opettaa, kuinka tulisi varoa vääriä profeettoja, jotka opettavat ja noudattavat Jumalan sanaa, vaan ei sen mukaisesti kuin on taivaallisen Isän tahto: ”Ei jokainen, joka sanoo ´Herra, Herra´, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.” (Matt. 7:21)
Mitä Jeesus Isän tahdon tekemisellä tarkoittaa? Hän evankeliumitekstin vertauksessaan opettaa, kuinka se, joka kuulee Häntä ja tekee kuulemansa mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakentaa talonsa kalliolle (Matt.7: 24-27) Jeesus viittaa kalliolla itseensä (5.Moos. 32:4; 1.Kor. 10:4) ja siihen, kuinka Hän toteutti Isänsä tahdon suostumatta syntiin ja täyttämällä vaativan lain. Hän koki kaikki meidän ihmisten tunteet, kivut ja kärsimykset, eikä langennut saatanan esittämään kysymykseen: ”Sanoiko Jumala todella niin?”, vaan vedoten Jumalan muuttumattomaan sanaan Hän voitti ne. (Matt. 4:1-11; 1.Piet. 1:24-25). Jeesus todistaa itsestään toisaalla: ”Minä ole tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6) Näin vastauksena saadaan, että uskominen Kristus- kallioon, jonka Jumala on lähettänyt, on Jumalan tahdon tekemistä. (Joh. 6: 29).
Luther opettaa Isossa katekismuksessa Pyhän Hengen merkityksestä Jumalan sanan totuuden avaajana Kristuksen seurakunnassa: ”Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys.”…” Sen välityksellä Hän vetää meitä yhteyteensä, sitä Hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä Hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä.”
Jani Saarenranta, kesäteologi
4.7.2024
Valtakunta, joka ei järky
Ensi sunnuntain epistolassa meitä muistutetaan kuuliaisuudesta Jumalan tahdolle. (Hepr. 12:25–29) Varoittavana esikuvana ovat erämaavaelluksen israelilaiset, jotka poikkesivat Herran tahdosta lihansa ja mielensä halujen mukaan. Lain vuori savusi ja vavahteli. (2. Moos. 19:18) Epistolassa muistutetaan Jumalan valtakunnasta, joka ei järky tämän maailman mukana.
Danielin kirjassa (Dan. 2) Baabelin kuningas näki unen, jota pakanatietäjät ja noidista viisaimmat eivät kyenneet selittämään. Unessa oli korkea, loistava patsas; sen pää oli puhdasta kultaa, rinta ja käsivarret hopeaa, vatsa ja reidet pronssia, sääret rautaa, jalat osaksi rautaa, osaksi savea. Vierivä kivi lähti käden koskematta, osui patsaan jalkoihin ja murskasi ne. Kivestä, joka oli osunut patsaaseen, tuli suuri vuori, joka täytti koko maailman. Profeetta Daniel selitti kuninkaalle unen merkityksen: kauhistuttava patsas edustaa neljää suurta valtakuntaa, jotka saavat aikansa kukoistaa, mutta jotka ajallaan hajoavat. Tunnistamme viimeisen Rooman valtakunnaksi, joka jakautui ja oli siksi hauras kuin savella jatkettu rauta. Kivi on Jumalan pystyttämä ikuinen ja jakamaton valtakunta, joka ei tuhoudu. Se on Uuden testamentin seurakunta, Jumalan valtakunta; Siionin vuori, joka leviää kaikkialle maailmaan. Ihminen ei sitä liikuta, vaan Jumala.
Kun viimeisen kerran maa ja taivas järkkyy, ei Jumalan valtakunta järky: ”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.” (Jes. 54:10) Siionin vuori pysyy ja siellä viettävät juhlaa enkeleiden kanssa ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa. ”Siellä on Jumala, kaikkien tuomari, perille päässeiden vanhurskaiden henget, ja siellä on uuden liiton välimies Jeesus ja vihmontaveri.” (Hepr. 12:22-24)
Meidän ei tule erämaavaelluksen israelilaisten tavoin kääntää selkäämme Hänelle, jonka sanat ovat taivaasta lähetetyt. Emme myös saa sekoittaa savea rautaan, eli omaksua vaikutteita maailman pehmeistä tai kovista arvoista, vaan pitäydymme Kristus-kalliossa, joka on voittanut maailman ja sen mahdin. Jumalan valtakuntaan autetaan heikot syntiset, nauttimaan Siionin vuoren turvaa. Ihmisten ja Jumalan välimiehen Jeesuksen vihmontaveri on käytössä, kun syntiselle julistetaan anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja veressä.
Harri Hautala, Pertunmaan pappi
27.06.2024
Juhannus – keskikesän suuri juhla
”Jo joutui armas aika ja Suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks luopi, se kutsuu elohon.”
Tämä virren kuullessamme olemme vuoden kiertokulussa kesän kynnyksellä, jolloin koululaisilla alkaa kesäloma ja monet juhlivat valmistujaisiaan. On juhlien aikaa. Saamme myös ihastella, kuinka Jumala on herättänyt luonnon talven horroksen jälkeen uudelleen eloon. Täällä Mäntyharjun seudulla, luonto on näin pohjalaisen silmään erityisen kaunista kumpuilevine maastoineen ja runsaine järvineen. Luonto on saavuttanut täyden kukoistuksen ja on nyt juhlapuvussaan.
Kristityt viettävät Juhannuksena Johannes Kastajan syntymäpäivää. Raamatun tekstien perusteella tiedämme, että hän on syntynyt puoli vuotta ennen Vapahtajamme Kristuksen syntymää. Jumalalla oli erityinen tehtävä Johannekselle, sillä hän oli viimeinen VT:n profeetta, ”huutavan ääni korvessa” (Joh. 1:23), joka valmisti tietä Jumalan Karitsalle, ja näin toteutui profeetta Jesajan ennustus (Jes. 40:3).
Jumala ilmoittaa itsensä luonnossa, ihmiskohtaloissa ja kansojen vaiheissa
Viime sunnuntain evankeliumitekstissä (Luuk. 13:1-5) kerrotaan, kuinka Jeesuksen luokse tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia. Pilatus oli roomalaisten miehittäjien edustaja ja hän herätti vihaa ja katkeruutta juutalaisissa. Kertojat kenties odottivat, että Jeesus olisi tuominnut ja ankarasti arvostellut Pilatuksen toimintaa. He saattoivat myös odottaa, että Jeesus kertoisi, mikä yhteys synnillä on onnettomuuteen. Jeesus esitti niiden sijaan yllättävän vastakysymyksen: ”Luuletteko te, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.”
Jeesus siis näki ihmisten sydämeen ja tiesi heidän ajatuksensa ja näin kävi kohti heidän omiatuntojaan. Kysyjät etsivät syyllisiä ja syitä onnettomuuksiin, vaan eivät tiedostaneet omia syntejään. Heillä oli sellainen ajatus, että he voivat omilla töillään ja teoillaan ansaita autuuden, ja pitivät näin itseään vanhurskaina.
Tänä aikana joudumme lukemaan uutisia sodista, onnettomuuksista ja luonnonmullistuksista. Ne saavat meidät pohtimaan, miksi maailmassa on niin paljon pahaa, ja helposti näemme pahuuden vain itsemme ulkopuolella. Jumalan rakastava tarkoitus on kuitenkin havahduttaa meitä miettimään elämän syvintä tarkoitusta ja omaa tilannettamme: ”onko minulla synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa?”
Jani Saarenranta, Kesäteologi, Mäntyharjun srk
13.6.2024
MOIKATAAN KUN TAVATAAN
Tulevan sunnuntain aihe kirkkovuodessa on kadonnut ja jälleen löytynyt. Tämä sunnuntai muistuttaa meitä Jumalan rakkaudesta ja siitä, että Jumala etsii meitä kaikkia syntisiä ja haluaa antaa meille synnit anteeksi sekä saada meidät hänen yhteyteensä. Vaikka me useamman kerrankin olisimme eksyksissä niin Jumala etsii meitä yhä uudestaan ja uudestaan luokseen, koska hän rakastaa meitä. Aina kun joku eksynyt saadaan laumaan takaisin, niin taivaassa iloitaan siitä suuresti.
Raamatussa on useampiakin tähän teemaan liittyviä kertomuksia, joista nyt ensimmäisenä tulee mieleen kadonnut lammas, missä paimen jättää muun lauman ja lähtee etsimään sitä yhtä kadonnutta. Paimenelle kaikki lampaat ovat yhtä tärkeitä, joten myös sitä yhtä lähdetään etsimään. Toinen tarina, joka tulee mieleen, on tuhlaajapoika, jossa poika löytää takaisin kotiin eksyksissä olon jälkeen ja isä järjestää juhlat. Kolmas tarina, jonka muistan erityisen hyvin edellisestä isosta pääsiäisvaelluksesta, on kadonnut hopearaha, jota nainen innokkaasti etsii ja juhlii sitten ystäviensä kanssa, kun kolikko löytyi. Kaikissa näissä kertomuksissa tosiaan ajatus on sama, että iloitaan kun kadonnut on löytynyt ja tämä teema siis on tuossa ensi sunnuntain aiheessa. Jumala kyllä meitä etsii ja toivottavasti myös aina välillä löytääkin.
Nyt kesäkuun alussa olemme pitäneet kesäkerhoa 4–9-vuotiaille lapsille. Kerhossa on ollut monia hauskoja hetkiä ja mikä minusta on parasta tässä kerhossa, niin kaikki pääsevät mukaan leikkeihin ja kaverista pidetään huolta. Yksi tärkeä asia lasten kanssa on, että heidät huomataan ja heille annetaan aikaa. Ajattelen, että se ilo mikä noissa Raamatun kohdissa on, kun kadonnut löytyy, niin sitä samaa riemua on lapsissa, kun heidät on huomattu ja huomioitu. Lasten hymyt ovat valloittavia ja niistä tulee aina itse niin hyvälle tuulelle.
Eikä tämä, että huomataan, koske vain lapsia vaan kyllä aikuisetkin ilahtuvat, kun heidät on huomattu ja huomioitu. Kun aamulla tulee töihin, niin onhan se mukava, että työkaverit toivottelevat hyvät huomenet. Tuntuisi jotenkin oudolta, jos tulisin töihin ja kukaan ei sanoisi minulle mitään. Kyllä se saisi tuntemaan itsensä ehkä hieman mitättömäksi, kun kukaan ei edes tervehdi. Itse ehkä vähän liiankin innokkaasti moikkailen ihmisiä, sillä aina en ole edes varma ketä tervehdin eli kuka hän on, mutta olen ajatellut, että mitä sekään haittaa. Tosin siinä tapauksessa, jos ihminen kysyy mistä me tunnemme toisemme, niin siinä on ehkä sitten pieni kiusallinen hetki, jos en ole varma kuka tuo toinen on ja joudun sen myöntämään. Eihän sekään kuitenkaan mikään maailman loppu ole, joten mieluummin huomioin toisen moikkaamalla, kuin olisin tekemättä mitään. Juha Tapiokin laulussaan kyselee ”kuka näkee sut?” ja toivoisin, että jokainen meistä nähtäisi eikä kukaan jäisi yksin vaille huomiota. Joten kesän kunniaksi huomioidaan toisiamme sekä haluan toivottaa oikein mukavaa ja siunattua kesää juuri sinulle.
Taava Kousa, Nuorisotyönohjaaja, Mäntyharjun seurakunta
PYHÄN KOLMINAISUUDEN PÄIVÄ
Sunnuntain evankeliumitekstissä opetuslapset lähtevät Galileaan ja nousevat vuorelle, johon Jeesus oli käskenyt heidän kulkea. Siellä he näkivät Jeesuksen ja Jeesus puhui opetuslapsille. Hän kehotti opetuslapsia viemään viestiä koko maailmaan kaste- ja lähetyskäskyn sanoin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Matt.28:16.20
Vaikka meille Jumalan kolminaisuus on näkymätön asia, silti se on läsnä kaikessa mitä teemme elämämme aikana. Opetuslapset näkivät Jumalan kolminaisuuden ihmeitä, Jeesuksen parannustöitä, Johannes Kastajan työtä Pyhän Hengen kautta, sekä Jeesuksen ristinkuoleman ja lopulta vielä taivaaseen astumisen. Vuorella Jeesus näyttäytyy opetuslapsille ristinkuoleman jälkeen ja osa opetuslapsista on epäileväisiä, koska ihmismieli ei meinaa uskoa todeksi sitä mitä pääsiäisenä tapahtui. Jeesus on kuollut ristillä meidän syntiemme tähden ja Hän on osa Jumalan kolminaisuutta Lunastajan ominaisuudessa. Julistakaamme siis toisillemme sitä sanomaa, jota Jeesus vuorella käski opetuslasten julistaa. Tehkäämme arjen diakoniaa ja huolehditaan toinen toisistamme, niin kuin Jeesus teki parantaessaan ja opettaessaan. Kulkekaamme Jeesuksen ja opetuslasten jalanjäljissä, sillä silloin tiedämme, että lupaus, ”Ja katso minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti” toteutuu meidänkin kohdallamme.
Lopuksi voimme yhtyä yhteiseen uskontunnustukseen: ” Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.
Siunattua kesää juuri sinulle
Toivottaa vs.Diakoni Anne-Maria Lustig Pertunmaan kappeliseurakunta
23.5.2024
SINÄ OLET KALLIS JA ARVOKAS
Tänä keväänä ennen isoskoulutusleiriä pohdin iltahartautta tuolle leirille. Mietin mitä haluaisin nuorille sanoa ja sen tiimoilta päädyin myös pohtimaan omaa uraani tähän missä nyt olen. Iltahartaudessa kerroin nuorille, että itsekin olen aikoinaan ollut isosena ja aina kaikki leirit eivät onnistuneet yhtä hyvin kuin toiset. Joskus vikaa oli meissä isosissa ja joskus taas leiriläiset olivat päättäneet, ettei leirillä voi olla kivaa. Oikeastaan elämäni ensimmäiset isoskokemukset eivät olleet niitä onnistuneimpia ja siksi mietinkin, miten olen kuitenkin valinnut tämän alan nuorisotyönohjaajana. Toisaalta jäin miettimään sitä, että entä jos se ei ole ollutkaan oma valintani, sillä Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo näin: Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.
Aina joskus, kun olen miettinyt, olenko oikealla paikalla siinä työssä mitä teen, niin ajattelen noita Jeesuksen sanoja. Jeesus on tehnyt valinnan ja hän valitsi mm. opetuslapsikseen hyvin erilaisia ihmisiä. Eivät hekään olleet eläneet täydellistä elämää, eivät vielä sen jälkeenkään, kun lähtivät seuraamaan Jeesusta. Yksi kielsi edes tuntevansa Jeesuksen, toinen kavalsi hänet, yksi ei uskonut ylösnousemukseen ennen kuin itse pääsi näkemään ja koskemaan Jeesusta, yksi oli kiskonut veroja vähän reilummin sekä kaksi halusi parhaat paikat Jeesuksen vierestä eli kyllä sielläkin on omaa napaa tuijotettu ja epäonnistuttu, mutta onhan opetuslapset saaneet kuitenkin jotain myös aikaiseksi, sillä kristinuskon he onnistuivat levittämään maailmalle.
Se mitä halusin nuorille iltahartaudessani kertoa, että ei Jumala odota meiltä täydellisyyttä. Me kelpaamme hänelle kaikkine virheinemme, epäonnistumisine kuin myös taitojemme ja muiden vahvuuksiemme kanssa. Meillä kaikilla on lupa olla ihan tavallisia ihmisiä, eikä tarvitse yrittää olla joku superihminen, joka osaa kaiken ja toimii jatkuvasti oikein. Eihän kukaan voi jatkuvasti osata kaikkea ja toimia oikein, aina joskus meistä jokainen saattaa lipsauttaa esim. sammakoita suusta, jolla pahoittaa lähimmäisen mielen. Jumala rakastaa jokaista juuri sellaisena kuin hän on, ja sinä riität ja kelpaat juuri sinuna itsenäsi. Jos tätä on vaikea uskoa, niin Jesajan kirjassa Jumala sanoo jotain tämän suuntaista: ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Sinä olet arvokas minun silmissäni, koska olet kallis ja rakas.”. Jokaisella elämällä on merkitystä ja me olemme kalliita ja rakkaita ihan jokainen. Jos juuri sinua ei olisi, niin maailma olisi aivan erilainen. Vaikka itsestä joskus tuntuukin, että enhän minä ole saanut mitään elämässäni aikaan, niin silti olet saattanut sanoa tai tehdä matkan varrella jotain sellaista mikä taas on auttanut jotain muuta eteenpäin omalla matkallaan, mutta sinulle ei ole tämä ihminen sitä kertonut syystä tai toisesta. Toivotan siunattua kevättä ja kesää teille kaikille ja pidetään huolta toisistamme.
Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja, Mäntyharjun seurakunta
Toivo keväästä
Kun kevät saapuu, luonto herää eloon. Linnut alkavat laulaa, päivät pitenevät, ja aurinko lämmittää kylmän talven jälkeen. Kevät on uuden alun aikaa, jolloin kaikki tuntuu mahdolliselta. Se on aikaa, jolloin toivo kukkii sydämissämme, aivan kuten ensimmäiset kevätkukat nousevat maasta.
Toivo on kuin kevät; se tuo valoa pimeyden jälkeen ja lämpöä kylmyyden keskelle. Jeesus Kristus on toivon symboli. Hänen ylösnousemuksensa pääsiäisenä on muistutus siitä, että elämä voittaa kuoleman, valo karkottaa pimeyden ja rakkaus voittaa kaiken. Jeesuksen sanoma on ajaton – se on lupaus rakkaudesta, anteeksiannosta ja uudesta alusta.
Kevään saapuessa muistamme, että vaikka elämässä kohtaamme haasteita, meillä on aina toivoa. Jeesuksen esimerkki rohkaisee meitä katsomaan eteenpäin, kohti valoisampaa tulevaisuutta. Hän opetti meille, että jokainen päivä on mahdollisuus aloittaa alusta, kasvaa ja kukoistaa.
Kun katsomme ympärillemme ja näemme kevään merkit, voimme tuntea kiitollisuutta ja toivoa. Voimme oppia luonnolta – miten se uudistuu ja jatkaa elämäänsä vuodesta toiseen. Samoin mekin voimme uudistua ja löytää toivoa vaikeinakin aikoina. Tätä kirjoittaessani, kun takatalvi on iskenyt toivo keväästä, tuntuu kaukaiselta. Takaiskujen koittaessa sinä voit kääntyä seurakuntamme työntekijöiden puoleen. Me kuljemme kanssasi niin iloissa kuin suruissa.
Jeesuksen sanat “Minä olen ylösnousemus ja elämä” (Johannes 11:25) kaikuvat läpi ajan ja antavat meille voimaa. Ne muistuttavat meitä siitä, että kevään toivo on aina läsnä, odottaen meitä avosylin.
Minna Pennanen
Diakoni, Mäntyharjun seurakunta
Pääsiäisaikaan
Pääsiäinen aloittaa pääsiäisajan, 40 päivää kirkkovuodessa, joiden keskeinen sana on sana kiitos. Muistelemme pääsiäisen tapahtumia, Jeesuksen ristiä, joka muuttuu tyhjäksi, niin kuin pääsiäisen hautakin, kuulemme uutisia: useita ylösnousseen Jeesuksen kohtaamisia, yhä enemmän kerrotaan - ja murhe väistyy näiden sanojen, ja uuden esiin puhkeavan ilon voittaessa alaa. Parhaillaan elettävälle Pääsiäisviikolle on omat tekstinsä. Tänään, Pääsiäisen jälkeisenä torstaina, evankeliumi on Markuksen evankeliumin 16. eli viimeisestä luvusta, jakeet ovat 9-16. Siinä Markus mainitsee aivan lyhyesti kolme keskeistä ylösnousemuskertomusta:
Ensin Markus kertoo, miten Jeesus ilmestyy aivan ensimmäisenä Magdalan Marialle, joka kertoo monille muille kohtaamisestaan Jeesuksen kanssa. Koolla olleiden reaktio lienee ollut ikävän tyly: Surevat seurakuntalaiset eivät kuitenkaan usko luokseen tulleen Marian – sinällään sisällöltään uskomatonta - viestiä. Yhden naisen Jeesuksen näkemisestä kertovan sanoman paino ei vielä tunnu tulevan tai olevan surun ja koetun väkivaltaiseen kuolemaan liittyvien vahvojen ja pelottavien viestien kumoajaksi. Mutta pääsiäisajan keskeinen tarkoitus on tämän vastavoiman todeksi eläminen, Jumalan ilo ja ylistys , pelastuksen sisällöt tulevat sulavana puroina, sitten jo virtana, askeleina poluilla, sitten jo isompia sulaneita teitä pitkin isommillekin kirkoille asti: sanat ja sävelet Kristuksen ylösnousemuksesta, ne tavoittavat, meitä ja muita, yhä uudelleen, uudessa pääsiäisen jälkeisessä ajassa.
Markus kertoo myös, miten kaksi vaeltajaa, pois kaupungista kulkevaa vaeltajaa, opetuslasta, kokivat Jeesuksen tulevan kanssaan matkaa taivaltamaan, mutta hahmona vieraana. Herran Jeesuksen tunnistettuaan hekin palaavat Jerusalemiin ja kertovat ylösnousseen kohtaamisesta tiellä, matkalla. Taas Markus kertoo saman reaktion muiden seuraajien taholta: ”mutta heitäkään ei uskottu.” Tämä viesti oli varmasti mielialoja hämmentävä, mutta jo toistuva ja samansuuntainen, samaa sisältävä, kuin jo Marian kertoma oli ollut.
Markus jatkaa jäljelle jääneiden yhdentoista opetuslapsen kokemuksella. He olivat ne miehet, jotka oli valittu erikoisesti tehtäväänsä, he olivat siis keskeisimmät isommassa joukossa, ollen ne opetuslapset joita apostoleiksi myöhemmin ryhdyttiin kutsumaan. Mutta kohtaaminen ei olekaan vain iloinen ja harmoninen: Jeesus nimittäin ensin moittii näiden omien miesten, opetuslastensa epäuskoa ja näiden sydämen kovuutta. Miesten asenne on ollut sekä penseä että hidas, aivan pielessä. Sitten Herra lähettää heidät, nämä samat juuri moititut, maailmaan julistamaan evankeliumia, vasta sitten annetaan siis varsinainen tehtävä, ja tässä mainitaan sen yhteydessä myös kaste: joka evankeliumin ylösnousemuksesta uskoo, ja saa kasteen, on pelastuva. Tässä on jumalallista luottamusta! Ylösnousemususko ja kehotus kertoa kaikkialle ylösnousseen Jeesuksen sanoista ja teoista, liittyvät yhdeksi kokonaisuudeksi. Ja tiedämme uuden testamentin todistuksella opetuslasten oikeasti lähteneen matkaan ja myös totisesti saaneen sanat suustaan.
Tämän uutisen kuuleminen saa herkistää meidätkin tänä keväänä, tajuamaan, ottamaan vastaan, viskaamaan pois penseytemme, ja ottamaan suuntaa itse elävän Jumalan elämään ja sen sisältämään – iloon elämästä, yhteisestä elämästä. Tätä on pääsiäisaika. Armon hyvä aika, Hyvän sanoman aika.
Erik Liljeström, seurakuntapastori
21.3.2024
Näin pääsiäisen lähestyessä olen miettinyt Jeesuksen opetuslapsia. Se oli melkoisen sekalainen joukko. Opetuslapset seurasivat Jeesusta ja kuuntelivat kun Jeesus opetti. Opetuslapset myös näkivät Jeesuksen tekevän ihmetekoja. He olivat mukana tapahtumissa, joita eivät olisi uskoneet todeksi, jos olisivat toisilta niistä kuulleet. Ja kuitenkin he epäröivät ja heidän uskonsa vahvistui vasta pääsiäisen jälkeen. Ei siis ihme, että nykyään on välillä vaikeaa uskoa, jos kerran Jeesuksen opetuslapsillakin oli omat haasteensa uskon kanssa.
Pietari oli suuripuheinen mies. Ensin hän on aivan varma, että kykenee kävelemään veden päällä, mutta pian vajoaa, koska epäusko voittaa. Hän tarttuu miekkaan puolustaessaan Jeesusta, mutta toisaalta kieltää Jeesuksen useampaan kertaan koska pelkää. Silti Jeesus ei hyljännyt Pietaria. Koska Pietari kelpasi joukkoon, miksen minäkin?
Tuomas, tuo epäilijä, oli myös opetuslapsi. Tuomas epäili, kyseli ja kyseenalaisti. Mutta kaikista epäilyistä ja kysymyksistä huolimatta hän oli Jeesuksen puolella. Kun Jeesus kuoli, ei hän uskonut Jeesuksen nousseen kuolleista, ennen kuin näki naulan jäljet Jeesuksen käsissä. Jos Tuomas kelpasi joukkoon, niin miksi en minäkin?
Simon, lisänimeltään Kiivailija, oli kiivas ja äkkipikainen kaveri. Silti, tai ehkäpä juuri siksi, Jeesus otti Simon Kiivailijan joukkoihinsa. Jeesus sai miehen käyttämään tarmonsa hyvään. Jos Simon Kiivailija kelpasi joukkoon, miksen minäkin?
Matteus taas oli tullimies. Tullimiehen elämä oli rikasta, mutta yksinäistä. Kukaan ei tykännyt huijareista ja petkuttajista, jollaisina tullimiehiä pidettiin. Jeesus osoitti, että evankeliumi kuuluu kaikille, jopa niille, joista muut eivät pitäneet. Jeesus otti halveksitun tullimiehen joukkoihinsa. Jos Matteus kelpasi, miksi en minäkin?
Opetuslapset olivat tavallisia ihmisiä, vikoineen ja puutteineen. Opetuslasten joukkoon mahtui monenlaista kulkijaa. Jeesusta myös seurasi opetuslapsien lisäksi paljon muitakin ihmisiä. Jokainen oli omanlainen persoona, osalla oli enemmän puutteita kuin toisilla. Kaikki olivat kuitenkin tervetulleita Jeesuksen seuraan. Jeesus hyväksyi kaikki. Näin pääsiäisen lähestyessä tämä nousee vahvasti mieleeni. Minäkin kelpaan. Niin myös sinä!
Heli Riittinen, Nuorisotyönohjaaja, Pertunmaan kappeliseurakunta.
22.2.2024
Tuhkakeskiviikon myötä siirryimme paaston aikaan ja valmistaudumme pääsiäiseen. Kirkollisessa perinteessä paasto merkitsee luopumista lihasta, rasvasta tai herkuista, sekä erilaisista mukavuuksista. Ajatukset halutaan keskittää pääsiäisen hengelliseen sanomaan. Paasto voi olla hyvä ulkoinen tapa, mutta se ei saa tulla itsensä ylentämisen muodoksi. Jeesus opettaakin, ettei paastotessa oltaisi tekopyhiä: emme paastoa toisia ihmisiä, vaan sisäisesti omaa jumalasuhdettamme varten. (Mark. 6:16-18)
Sisäisessä paastossa seuraamme Herran Jeesuksen kulkua Jerusalemiin; tuota kukkivaa tietä, joka johtaa lopulta karulle Golgatan mäelle. Seuraamme synnin, kuoleman ja pahan Voittajan kärsimysten tietä. Lopulta rististä, häpeäpaalusta, kasvavat pelastuksen veripunaiset ruusut. Kukkiva risti loistaa ylösnousemuksen valoa pimeän maailman keskellä. Tulkaa omistamaan pelastus, tulevaisuus ja toivo! Jeesuksen nimessä ja veressä on syntien anteeksiantamus.
Toisena paastonajan sunnuntai muistuttaa meitä seuraamaan Jeesuksen uhritietä uskossa ja rukouksessa. (Luuk. 7:36–50) Jeesus kohtaa fariseuksen kodissa naisen, joka polvistuu osoittamaan Jeesukselle kunnioitusta. Virsikirjassa on synnintunnustus (706), joka viittaa tähän tapahtumaan: ”Oi sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus. Armahda minua, vaivaista syntistä, ja katso puoleeni laupeutesi silmin, -- niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa. -- Anna minulle pyhä armosi, että minä -- niin kuin syntinen nainen sinua sydämestäni rakastaisin.” Nainen oli synnintuntoinen ja näki Jeesuksessa Armahtajan, Lunastajan synnin vallasta. Kaikki maallinen oli sen rinnalla turhaa, mikään muu ei auttanut. Oli uskallettava armoon. Syntikuorma kirvoitti kyyneleet, jotka valuivat Jeesuksen jaloille. Evankeliumin tuojan jalat olivat ihanat, ne ilmoittavat rauhan tulon; suuren ilon ja pelastuksen sanoman. (Jes. 52:7)
Itsetietoinen fariseus katseli naisen ulkokuorta. Hän ei nähnyt naisessa arvollista pöytävierasta ja kunniallista seurueen jäsentä. Fariseusta harmitti naisen läsnäolo Jeesuksen luona. Ihmetystä herätti se, että Jeesus suostuu ottamaan vastaan arvostusta syntiseltä naiselta. Jeesus kuitenkin katsoi naisen mahdolliseksi armoon, koska naisella oli annettavanaan paaston kallein lahja: oma syntisyys. Sellaisen sydämen rukoukset tulevat kuulluksi. Sellaiselle ihmiselle kuuluvat evankeliumin lupaukset: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”
Harri Hautala, vs. kirkkoherra"
15.2.2024
Viimeksi kun kirjoitin tähän viikon sana palstalle, niin kirjoitin surusta ja kuolemasta. Silloin en tiennyt kuinka lähellä taas tuo suru olikaan koputtelemassa omaa oveani. Joulupäivänä suru tuli kylään ja pappani kuoli. Olin aina ajatellut, että joulu on pahin mahdollinen hetki menettää joku itselle rakas ja läheinen ihminen, mutta nyt ajattelen sen olleenkin aika kaunis hetki. Viimeisen kerran kun näin papan, niin kuuntelimme joululauluja ja jotenkin oli rauhallinen olo vain olla. Toki jotkut joululaulut saivat herkistymään enemmän ja erityisesti ”Maa on niin kaunis” virren sanat siitä miten läpi maailman kuljemme laulaen kohti taivasta ja kuinka vuodet vierii ja mies polvet vaipuvat unholaan liikutti tuossa hetkessä erityisesti. Luultavasti kuitenkin pitäisin edelleen joulua pahimpana hetkenä menettää läheinen, jos kyseessä ei olisi ollut jo pitkän elämän elänyt ihminen, jota sairaudet kiusasivat. Uskon myös, että hänellä on nyt hyvä olla ilman kipuja ja hän on päässyt Jumalan luo.
Olen kuunnellut viime aikoina Tuluksen ”Kyynellaulua”. Tuossa laulussa lauletaan surusta ja kuvataan hyvin sitä, miten suru kohtaa oletettavasti meistä jokaisen jossain vaiheessa elämää. Sitä ei voi päästä karkuun, se voi tulla nopeasti ja se voi painaa ihmisen maahan asti. Laulussa myös muistutetaan siitä, kuinka on hyvä antaa surun tulla esiin ja kyynelten valua. Luultavasti monilla meistä on se kokemus, kun tulee joku muisto mieleen läheisestä tai kuulee laulun, jolla on merkitystä, niin itku voi yllättää missä tahansa. Itse itken esimerkiksi usein konserteissa, sillä musiikki on se asia mikä saa minut helpoiten itkemään. Joskus olen miettinyt mitä muut ihmiset ajattelevat siitä, jos itken konsertissa, mutta sitten ajattelen, jos minua itkettää ja musiikki koskettaa suruani, niin minulla on lupa itkeä ja surra vaikka se tapahtuisikin vieraiden ihmisten keskellä. Toivottavasti en kuitenkaan ole pilannut kenenkään konserttinautintoa itkullani.
Tähän loppuun haluan vielä lainata Julia Cookilta ajatuksen surusta: ”Suru on kuin lumihiutale. Joskus se tulee yksi hiutale kerrallaan: muina aikoina se tulee kuin lumimyrsky. Se sulaa, mutta palaa aina takaisin. Aivan kuten jokainen lumihiutale on ainutlaatuinen, jokainen ihminen kokee surun omalla ainutlaatuisella tavalla”. Tällä haluan muistuttaa siitä, että jokaisella on lupa surra juuri sillä tavalla mikä hänelle itselleen sopii parhaiten eikä kukaan voi määritellä aikaa, joka olisi sovelias surulle. Se mikä voi toimia minulla oman suruni käsittelyssä helpottavana asiana, ei välttämättä ole ollenkaan sopiva jollekin toiselle. Surun tehtävä ei ole unohtaa sitä läheistä ihmistä, vaan auttaa meitä sopeutumaan muutokseen, jonka läheisen ihmisen menetys on aiheuttanut ja muuttaa hänet meidän muistoihimme. Jos koet sinulla olevan tarvetta puhua surusta tai ihan mistä vaan elämään tai kuolemaan liittyvästä, niin seurakunnan työntekijät ovat sinua varten. Toivotan sinulle kevät auringon pilkahduksia ja siunausta päiviisi.
Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja, Mäntyharjun seurakunta
Tarvitsemme toisiamme! Otamme helposti ystävyyden ja ystävät itsestäänselvyytenä. Silloin unohdamme, että on monia yksinäisiä, jotka toivovat löytävänsä oman parhaan ystävän. Kuvittele hetken elämää ilman ystäviäsi. Miltä se tuntuu? Tyhjältä? Yksinäiseltä? Ei ole ketään, jonka kanssa jakaa päivän tapahtumia eikä ketään, joka nauraisi niille kanssasi jälkikäteen. Ei ole ketään, jonka kanssa puhua surullisista ja vaikeista asioista. Ei ketään, joka ymmärtää, miltä sinusta tuntuu juuri sillä hetkellä. Myös kouluyhteisöllä on tärkeä tehtävä tarjota nuorille turvallinen paikka opetella sosiaalisia taitoja ja konkreettisia keinoja puuttua yksinäisyyteen. Jokainen nuori ansaitsee kokea kuuluvansa yhteisöön.
Yksinäisyys voi olla sitä, ettei koe aitoa yhteyttä ihmiseen, ettei tunne tulevansa nähdyksi ja ymmärretyksi, vaikka ympärillä olisi ihmisiä. Jotain on tehtävissä! On tärkeää muistaa, että voimme tehdä asialle jotakin! Yksinäisyys ei ole tunne, jonka täytyy kestää ikuisesti. Se ei ole kenenkään identiteetti.
Helmikuun 4. alkava Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten psykososiaalisen tuen lisäämiseksi. Tämänvuotinen Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorille, jotka kokevat syvää yksinäisyyttä tai ovat vaarassa syrjäytyä, menettää elämänhallintansa tai mahdollisuutensa hyvään elämään Suomessa ja maailmalla. Tuotosta ohjataan 40 prosenttia HelsinkiMissiolle ja Suomen evankelisluterilaisille seurakunnille nuorten hyväksi tehtävään työhön. Maailman katastrofialueiden nuorten auttamiseen suunnataan 60 prosenttia tuotosta. Apu menee perille Kirkon Ulkomaanavun työn kautta.
Vuoden 2024 Yhteisvastuu-piispa Kaisamari Hintikka korostaa aikuisten vastuuta nuorten yksinäisyyden ja syrjäytymisen vähentämisessä. Hän sanoo, että on tärkeää estää kiusaamisen ja ulkopuolelle sulkemisen yleistyminen nuorten keskuudessa ja tunnistaa tilanteet, joissa nuori jää ulkopuolelle. Yksinäisyys ja elämänhallinnan menettäminen on ahdistava, yksilöllinen kokemus ulkopuolisuudesta ja erillisyydestä. Tällä hetkellä yläkoulun ja toisen asteen opiskelijoista noin 14 prosenttia kokee yksinäisyyttä. Joka neljännellä nuorella ei ole porukkaa, johon kokisi kuuluvansa eikä yhtään läheistä ystävää.
Haluankin haastaa sinut tänään yhteisvastuun hengessä tekoihin yhteisöllisemmän elämän puolesta. Kaikki alkaa toisen huomioimisesta! Toista voit huomioida esimerkiksi seuraavin tavoin: 1. tervehtiminen 2. esittäytyminen 3. kuulumisten kysyminen 4. kehuminen 5. mielipiteen kysyminen. Minkä sinä valitset?
Tekstit ovat tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen materiaaleista.
Minna Pennanen
Diakoni
Mäntyharjun seurakunta
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä