22.2.2024

”KAIKKI SINUN SYNTISI ON ANNETTU ANTEEKSI.”

Tuhkakeskiviikon myötä siirryimme paaston aikaan ja valmistaudumme pääsiäiseen. Kirkollisessa perinteessä paasto merkitsee luopumista lihasta, rasvasta tai herkuista, sekä erilaisista mukavuuksista. Ajatukset halutaan keskittää pääsiäisen hengelliseen sanomaan. Paasto voi olla hyvä ulkoinen tapa, mutta se ei saa tulla itsensä ylentämisen muodoksi. Jeesus opettaakin, ettei paastotessa oltaisi tekopyhiä: emme paastoa toisia ihmisiä, vaan sisäisesti omaa jumalasuhdettamme varten. (Mark. 6:16-18)

Sisäisessä paastossa seuraamme Herran Jeesuksen kulkua Jerusalemiin; tuota kukkivaa tietä, joka johtaa lopulta karulle Golgatan mäelle. Seuraamme synnin, kuoleman ja pahan Voittajan kärsimysten tietä. Lopulta rististä, häpeäpaalusta, kasvavat pelastuksen veripunaiset ruusut. Kukkiva risti loistaa ylösnousemuksen valoa pimeän maailman keskellä. Tulkaa omistamaan pelastus, tulevaisuus ja toivo! Jeesuksen nimessä ja veressä on syntien anteeksiantamus.

Toisena paastonajan sunnuntai muistuttaa meitä seuraamaan Jeesuksen uhritietä uskossa ja rukouksessa. (Luuk. 7:36–50) Jeesus kohtaa fariseuksen kodissa naisen, joka polvistuu osoittamaan Jeesukselle kunnioitusta. Virsikirjassa on synnintunnustus (706), joka viittaa tähän tapahtumaan: ”Oi sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus. Armahda minua, vaivaista syntistä, ja katso puoleeni laupeutesi silmin, -- niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa. -- Anna minulle pyhä armosi, että minä -- niin kuin syntinen nainen sinua sydämestäni rakastaisin.” Nainen oli synnintuntoinen ja näki Jeesuksessa Armahtajan, Lunastajan synnin vallasta. Kaikki maallinen oli sen rinnalla turhaa, mikään muu ei auttanut. Oli uskallettava armoon. Syntikuorma kirvoitti kyyneleet, jotka valuivat Jeesuksen jaloille. Evankeliumin tuojan jalat olivat ihanat, ne ilmoittavat rauhan tulon; suuren ilon ja pelastuksen sanoman. (Jes. 52:7)

Itsetietoinen fariseus katseli naisen ulkokuorta. Hän ei nähnyt naisessa arvollista pöytävierasta ja kunniallista seurueen jäsentä. Fariseusta harmitti naisen läsnäolo Jeesuksen luona. Ihmetystä herätti se, että Jeesus suostuu ottamaan vastaan arvostusta syntiseltä naiselta. Jeesus kuitenkin katsoi naisen mahdolliseksi armoon, koska naisella oli annettavanaan paaston kallein lahja: oma syntisyys. Sellaisen sydämen rukoukset tulevat kuulluksi. Sellaiselle ihmiselle kuuluvat evankeliumin lupaukset: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”

Harri Hautala, vs. kirkkoherra"

 

15.2.2024

SURU TULI KYLÄÄN

Viimeksi kun kirjoitin tähän viikon sana palstalle, niin kirjoitin surusta ja kuolemasta. Silloin en tiennyt kuinka lähellä taas tuo suru olikaan koputtelemassa omaa oveani. Joulupäivänä suru tuli kylään ja pappani kuoli. Olin aina ajatellut, että joulu on pahin mahdollinen hetki menettää joku itselle rakas ja läheinen ihminen, mutta nyt ajattelen sen olleenkin aika kaunis hetki. Viimeisen kerran kun näin papan, niin kuuntelimme joululauluja ja jotenkin oli rauhallinen olo vain olla. Toki jotkut joululaulut saivat herkistymään enemmän ja erityisesti ”Maa on niin kaunis” virren sanat siitä miten läpi maailman kuljemme laulaen kohti taivasta ja kuinka vuodet vierii ja mies polvet vaipuvat unholaan liikutti tuossa hetkessä erityisesti. Luultavasti kuitenkin pitäisin edelleen joulua pahimpana hetkenä menettää läheinen, jos kyseessä ei olisi ollut jo pitkän elämän elänyt ihminen, jota sairaudet kiusasivat. Uskon myös, että hänellä on nyt hyvä olla ilman kipuja ja hän on päässyt Jumalan luo.

Olen kuunnellut viime aikoina Tuluksen ”Kyynellaulua”. Tuossa laulussa lauletaan surusta ja kuvataan hyvin sitä, miten suru kohtaa oletettavasti meistä jokaisen jossain vaiheessa elämää. Sitä ei voi päästä karkuun, se voi tulla nopeasti ja se voi painaa ihmisen maahan asti. Laulussa myös muistutetaan siitä, kuinka on hyvä antaa surun tulla esiin ja kyynelten valua. Luultavasti monilla meistä on se kokemus, kun tulee joku muisto mieleen läheisestä tai kuulee laulun, jolla on merkitystä, niin itku voi yllättää missä tahansa. Itse itken esimerkiksi usein konserteissa, sillä musiikki on se asia mikä saa minut helpoiten itkemään. Joskus olen miettinyt mitä muut ihmiset ajattelevat siitä, jos itken konsertissa, mutta sitten ajattelen, jos minua itkettää ja musiikki koskettaa suruani, niin minulla on lupa itkeä ja surra vaikka se tapahtuisikin vieraiden ihmisten keskellä. Toivottavasti en kuitenkaan ole pilannut kenenkään konserttinautintoa itkullani.

Tähän loppuun haluan vielä lainata Julia Cookilta ajatuksen surusta: ”Suru on kuin lumihiutale. Joskus se tulee yksi hiutale kerrallaan: muina aikoina se tulee kuin lumimyrsky. Se sulaa, mutta palaa aina takaisin. Aivan kuten jokainen lumihiutale on ainutlaatuinen, jokainen ihminen kokee surun omalla ainutlaatuisella tavalla”. Tällä haluan muistuttaa siitä, että jokaisella on lupa surra juuri sillä tavalla mikä hänelle itselleen sopii parhaiten eikä kukaan voi määritellä aikaa, joka olisi sovelias surulle. Se mikä voi toimia minulla oman suruni käsittelyssä helpottavana asiana, ei välttämättä ole ollenkaan sopiva jollekin toiselle. Surun tehtävä ei ole unohtaa sitä läheistä ihmistä, vaan auttaa meitä sopeutumaan muutokseen, jonka läheisen ihmisen menetys on aiheuttanut ja muuttaa hänet meidän muistoihimme. Jos koet sinulla olevan tarvetta puhua surusta tai ihan mistä vaan elämään tai kuolemaan liittyvästä, niin seurakunnan työntekijät ovat sinua varten. Toivotan sinulle kevät auringon pilkahduksia ja siunausta päiviisi.

Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja, Mäntyharjun seurakunta

 

Yksinäisyys satuttaa yhä useampaa nuorta

Tarvitsemme toisiamme! Otamme helposti ystävyyden ja ystävät itsestäänselvyytenä. Silloin unohdamme, että on monia yksinäisiä, jotka toivovat löytävänsä oman parhaan ystävän. Kuvittele hetken elämää ilman ystäviäsi. Miltä se tuntuu? Tyhjältä? Yksinäiseltä? Ei ole ketään, jonka kanssa jakaa päivän tapahtumia eikä ketään, joka nauraisi niille kanssasi jälkikäteen. Ei ole ketään, jonka kanssa puhua surullisista ja vaikeista asioista. Ei ketään, joka ymmärtää, miltä sinusta tuntuu juuri sillä hetkellä. Myös kouluyhteisöllä on tärkeä tehtävä tarjota nuorille turvallinen paikka opetella sosiaalisia taitoja ja konkreettisia keinoja puuttua yksinäisyyteen. Jokainen nuori ansaitsee kokea kuuluvansa yhteisöön.

Yksinäisyys voi olla sitä, ettei koe aitoa yhteyttä ihmiseen, ettei tunne tulevansa nähdyksi ja ymmärretyksi, vaikka ympärillä olisi ihmisiä. Jotain on tehtävissä! On tärkeää muistaa, että voimme tehdä asialle jotakin! Yksinäisyys ei ole tunne, jonka täytyy kestää ikuisesti. Se ei ole kenenkään identiteetti.

Helmikuun 4. alkava Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten psykososiaalisen tuen lisäämiseksi. Tämänvuotinen Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorille, jotka kokevat syvää yksinäisyyttä tai ovat vaarassa syrjäytyä, menettää elämänhallintansa tai mahdollisuutensa hyvään elämään Suomessa ja maailmalla. Tuotosta ohjataan 40 prosenttia HelsinkiMissiolle ja Suomen evankelisluterilaisille seurakunnille nuorten hyväksi tehtävään työhön. Maailman katastrofialueiden nuorten auttamiseen suunnataan 60 prosenttia tuotosta. Apu menee perille Kirkon Ulkomaanavun työn kautta.

Vuoden 2024 Yhteisvastuu-piispa Kaisamari Hintikka korostaa aikuisten vastuuta nuorten yksinäisyyden ja syrjäytymisen vähentämisessä. Hän sanoo, että on tärkeää estää kiusaamisen ja ulkopuolelle sulkemisen yleistyminen nuorten keskuudessa ja tunnistaa tilanteet, joissa nuori jää ulkopuolelle. Yksinäisyys ja elämänhallinnan menettäminen on ahdistava, yksilöllinen kokemus ulkopuolisuudesta ja erillisyydestä. Tällä hetkellä yläkoulun ja toisen asteen opiskelijoista noin 14 prosenttia kokee yksinäisyyttä. Joka neljännellä nuorella ei ole porukkaa, johon kokisi kuuluvansa eikä yhtään läheistä ystävää.

Haluankin haastaa sinut tänään yhteisvastuun hengessä tekoihin yhteisöllisemmän elämän puolesta. Kaikki alkaa toisen huomioimisesta! Toista voit huomioida esimerkiksi seuraavin tavoin: 1. tervehtiminen 2. esittäytyminen 3. kuulumisten kysyminen 4. kehuminen 5. mielipiteen kysyminen. Minkä sinä valitset?

Tekstit ovat tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen materiaaleista.

Minna Pennanen

Diakoni

Mäntyharjun seurakunta