Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Viikon sanat 2020
23.12.2020
Ensimmäinen joulu
Miltä mahtoi tuntua nuoresta Mariasta, joka kuuli, että heidän on lähdettävä pitkän matkan päähän veronkirjoitukseen? Maria oli viimeisillään raskaana, hän odotti ensimmäistä lastaan. Kaikki oli uutta ja outoa. Kuinka paljon Mariaa mahtoi pelottaa matka, jolle joutuisi. Lapsikin voisi syntyä milloin hyvänsä. Matka ei ollut helppo, eikä ihan lyhyt ja se kuljettiin kävellen. Onneksi Joosefilla oli aasi, joka kantoi Mariaa.
Mitä tunteita Joosefilla oli, kun tajusi, että matkaan on lähdettävä, vaikka matkasta ei tulisi helppo? Mikä mahtoi olla tunne, kun viimein perille päästyä ei majapaikkaa löytynyt? Kun Joosef oli useaan oveen kolkuttanut, pyytänyt paikkaa levätä eikä mitään ole löytynyt? Mitähän Joosef mietti?
Mikä mahtoi olla tunne, kun viimein heille tarjottiin eläinten suojaa? Ei ollut sänkyä, ei puhdasta huonetta, eläinten keskelle jouduttiin. Olipahan ainakin katto pään päällä, ja suojaisa paikka. Entä kun Marian synnyttämisen aika tuli, mitä mahtoi miettiä Maria ja Joosef? Maria synnytti ensimmäistä lastaan, kaukana kotoa, vieraissa oloissa. Marialla ei ollut tukena kuin Joosef. Mitä mietti Joosef, joka laittoi vastasyntyneen lapsen seimeen nukkumaan? Ei ollut puusepällä itse tehtyä sänkyä, vaan Jeesus-lapsi piti laittaa nukkumaan eläinten ruokakaukaloon.
Mitä miettivät yön pimeinä tunteina paimenet, kun heille pimeyden keskelle ilmestyi enkeli kertomaan Jeesus lapsen syntymästä? Entä mikä oli tunne, kun yhtäkkiä enkeleitä oli enemmänkin, ja enkelit ylistivät Jumalaa? Väsyneitä, varmasti myös likaisia, ja ihan tavallisia työmiehiä, ja he saavat kuulla ensimmäisenä Jeesuksen syntymästä. Mikä mahtoikaan olla päällimmäinen tunne paimenilla uutisen kuultuaan.
Mitä mahtoi miettiä Maria ja Joosef, kun heidän luokseen saapui nuo paimenet, ja kertoivat kuulleensa enkeliltä Jeesuksen syntymästä? Jeesuksen ensimmäiset vieraat eivät olleet kuninkaita, ei kuuluisuuksia, vaan tavallisia ihmisiä työnsä keskeltä.
Mitä sinä mietit, kun muistelet ensimmäistä joulua? Mitä ajatuksia herää Jeesus-lapsen syntymästä? Ensimmäiseen jouluun on varmasti liittynyt koko tunteiden kirjo. Kaikki ei ole ollut pelkästään helppoa ja ihanaa. Mukana on ollut varmasti myös pelkoa, epätoivoa, surua. Mutta myös iloa, onnea ja rauhaa.
Jeesus syntyi tavalliseen perheeseen. Jeesuksen ensimmäinen sänky oli eläinten ruokakaukalo, ja ensimmäiset vieraat työmiehiä. Jeesus on meitä kaikkia varten, ei vain rikkaita ja kuuluisia varten. Meistä jokainen on tervetullut seimen äärelle Jeesusta tapaamaan. Siunattua joulua!
Heli Riittinen, nuorisotyönohjaaja
17.12.2020
JOULU PERUTTU
Meillä on adventtiaika menossa ja joulun odotus kiihkeimmillään. Tänä vuonna jouluakin taidetaan viettää hieman eri tavalla kuin aiemmin. Edelleenkään ei suuria ihmisten kokoontumisia ole lupa viettää. Sen takia monet seurakunnat ovat miettineet miten joulunajan tapahtumia vietetään vai vietetäänkö ollenkaan. Monia tapahtumia on tänä vuonna jouduttu perumaan. Se on surullista, ettemme voi kohdata toinen toisiamme kuten ennen on ollut tapana. Nämä peruutukset ovat myös vahvasti koskeneet meidän seurakuntamme toimintaa. Kuitenkin ajattelen, että nyt kun toimitaan fiksusti, niin ehkä ensi joulu on jo taas toisenlainen ja jälleen saamme kokoontua joulukirkkoon tai laulamaan kauneimpia joululauluja yhdessä. Tänä jouluna voit osallistua tapahtumiin netin välityksellä sekä käydä kurkistelemassa seurakuntakeskuksen ja seurakuntakodin ikkunoista sisälle jouluseimiä, enkeleitä ja mitä kaikkea niistä ikkunoista löytyykään.
Vaikka otsikossa kirjoitan, että joulu peruttu, niin eihän se oikeasti ole. Joulu tulee, vaikka emme voi viettää sitä ehkä kuten yleensä meillä on tapana. Toivon, ettei sinulla ole joulustressiä siivouksista, leipomisista, lahjoista ja muusta jouluhössötyksestä. Joulu voi helposti mennä kokonaan ohi stressatessa ja parhaat hetket jäädä kokematta. Joulu on vain kerran vuodessa, joten nautitaan siitä. Jouluaaton pimenevässä illassa voi istua sohvalle, sytyttää kynttilän, syödä pari konvehtia ja juoda glögiä sekä kuunnella maailman ihanimpia joululauluja. Jos taas vietät joulua lasten kanssa, niin voit iloita lasten riemusta ja pelata vaikka jotain kivaa lautapeliä koko perheen voimin.
Ehkä tämä joulu antaa myös mahdollisuuden oikeasti hiljentyä ja rauhoittua joulun sanoman äärellä. Itselleni yksi suosikki näistä uudemmista joululauluista on Jukka Salmisen ”Joulu saapuu jokaiselle”. Laulussa pohditaan mikä sitä joulua on? Onko se sitä kiirettä, tonttuja ja salaisuuksia vai kenties piparin tuoksua, joulukuusia, uusia lyhtyjä ja lahjojen ostamista. Ehkä se on tätä kaikkea tai vain jotain siitä. Mielestäni kertosäe kuitenkin kiteyttää kaiken. Siinä lauletaan, että joulu saapuu jokaiselle ja seimen luona saamme sydämiimme joulun lahjan. Tuon laulun sanojen myötä toivotan sinulle ihanaa ja siunattua joulunaikaa.
Piparin tuoksua,
tonttujen juoksua,
Siinäkö Joulu on?
Kiirettä huisketta,
salaisuus kuisketta,
Siinäkö Joulu on?
Joulu saapuu jokaiselle,
lapselle ja aikuiselle,
Sydämiimme joulun lahja,
seimen luona annetaan
Tähti ja kuusi,
lyhtykin uusi,
Siinäkö Joulu on?
lapsenko juhlaa,
paljon kun tuhlaa,
Siinäkö Joulu on?
Joulu saapuu jokaiselle,
lapselle ja aikuiselle,
sydämiimme joulun lahja,
seimen luona annetaan.
Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja
03.12.2020
Kuka on sinun kuninkaasi?
Viime sunnuntaina vietimme ensimmäistä adventtisunnuntaita. Adventti on odotuksen aikaa. Odotamme joulua, joka on meidän Herramme ja Vapahtajamme syntymäjuhla. Odotus saattaa nykyaikana tuntua vaikealta, koska olemme tottuneet siihen, että asiat tapahtuvat nopeasti ja kaikki tarvittava on aina käden ulottuvilla. Emme jaksaisi odottaa. Kaikki olisi saatava heti. Sanotaan, että odottavan aika on pitkä. Silloin kun odotat jotakin tärkeää, on vaikeaa saada ajatuksiaan muihin asioihin. Silti myös tämä pitkältä tuntuva odotusaika voi olla yhtä iloista ja jännittävää, kuin se mitä odotamme. Tästä tulevasta joulusta tulee kaikille koronan takia erilainen joulu kuin aikaisemmin, mutta silti joulussa on aina niitä tuttuja ja turvallisia asioita, joista joulumieli syntyy. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset joulun tuoksut ja maut, joululaulut ja koristeet.
Ensimmäisen adventin aiheena on: kuninkaasi tulee nöyränä. Minkälaista kuningasta sinä odotat? Tekeekö sinuun vaikutuksen kultavaunuilla ja hienoissa vaatteissa saapuva kuningas, joka aluksi hurmaa käytöksellään, mutta ajan myötä osoittautuukin itsekkääksi ja ilkeäksi hallitsijaksi. Entä mitä tuumaat kuninkaasta, joka ratsastaa aasilla ja on ihan tavallinen. Voisitko sinä kumartaa sellaista kuningasta, onko sellainen edes kuningas. Jeesus oli juuri tällainen, nöyrä ja hiljainen. Hän ei yrittänyt päteä ulkoisilla ominaisuuksilla tai esittää jotain muuta kuin on. Hän halusi auttaa ihmisiä ja pelastaa meidät pahan vallasta. Se oli hänen tehtävänsä ja on edelleen. Hänen avullaan voit löytää sydämeesi todellisen joulurauhan. Hän on kirkkain valo ja toivo pimeyden keskellä. Siunattua joulun odotusta sinulle.
diakonissa Annukka Salmivaara
01.10.2020
Sylissään hän kantaa
Syksy on luonnossa hiljentymisen aikaa. Taivaalta kuuluvat viimeisten muuttolintujen äänet, ilma kylmenee ja monet kasvit kuihtuvat ensimmäisten yöpakkasten myötä. Vuoden ajoissa voi nähdä elämän kaikki vaiheet; syntymän, kasvun ja kuoleman. Nyt luonnossa on talvilevolle siirtymisen aika.
Syksyyn sijoittuu myös Mikkelinpäivä, jota vietetään ensisunnuntaina. Ylienkeli Mikaelin päivää on vietetty 400-luvulta lähtien, nykyisin Mikkelinpäivä on kaikkien enkelien päivä. Tätä enkelien sunnuntaita vietetään myös lasten kirkkopyhänä. Nämä sanansaattajat, viestintuojat eivät ole pelkästään lapsia varten, vaan meitä kaikkia varten. Enkeleiden tärkeä tehtävä on suojella ja rohkaista meitä kaikkia, opastaa ja muistuttaa meitä Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.
”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen”. Näin sanotaan Psalmissa 91:11-12
Jumalan varjelus ei merkitse suinkaan sitä, ettei meille ihmisille tulisi elämässämme vaikeuksia eteen, mutta ne kaikki kuuluvat elämään, niissäkin Jumala on lähellä ja lähettää meidän matkallemme enkeleitä. Kylli-Tädin enkelikirjassa sanotaan; Oletko huomannut, että ihmisen sydän on kuin pieni talo, jossa enkeli tahtoisi vierailla?
Vielä lopuksi Riitta Hämäläisen kirjoittama runo: Pieni enkeli lettipää
Pieni enkeli lettipää
jalkakäytävän reunaan jää.
Siinä odottaa lasta, pientä, pelokasta,
mummua kassiaan kantavaa
ja vaaria vapisevaa.
Heidät vilkkaan kadun yli johtaa,
siinä enkeleitä muita kohtaa.
He tervehtivät toisiaan,
ja taas käydään matkaa jatkamaan.
Varjelusta kaikille teille,
myöskin suojelusenkeleille!
Hyvää syksyä kaikille !
Marjatta Hokkanen, lastenohjaaja
25.9.2020
Miten sinä pidät yhteyttä Jumalaan? Miten sinä hoidat uskoasi? Mikä sinua auttaa pysymään uskon tiellä?
Siinä onkin isoja kysymyksiä. Miten vastaisin. Minulla on tapana rukoilla iltarukous. Se on oikeastaan lapsena opittu litania, jonka jälkeen toivon siunausta kummilapsille ja heidän perheilleen, sekä ajoittain muillekin läheisille. Rukoilen ennen pidemmille automatkoille lähtemistä siunausta matkalle. Välillä rukoilen Jumalaa työmatkoilla pitämään hirvet poissa tieltäni. Näiden lisäksi saatan rukoilla pieniä rukouksia Jumalalle, pyyntöjä tai kiitoksia. Rukous on osa elämääni. Mutta riittääkö se?
Olen töissä seurakunnassa ja väistämättä uskonasioiden ääressä. Se on hyvä juttu. Pohdinnat lasten ja nuorten kanssa uskosta tai Jumalasta on hyviä, niistä saa itsekin paljon. Mutta entä jos en olisi kirkossa töissä? Missä olisi paikkani seurakunnassa?
Nuorena olin seurakunnassa aktiivikävijä. Minulla oli seurakuntanuoren identiteetti. Isosena olin useita kertoja. Ja oikeastaan sitä kautta taisin ajautua seurakunnan töihin, ensin lastenohjaajaksi, sitten nuorisotyönohjaajaksi.
Jos en olisi töissä seurakunnassa, miten hoitaisin uskoani? Vai hoitaisinko mitenkään? Onhan usko iso osa minua, ja aina kuulunut elämääni. Riittääkö se? Tarvitseeko uskoa hoitaa? Näitä asioita aina välillä tulee mietittyä. Varsinkin, kun työssään koittaa antaa ihmisille mahdollisuuksia seurakuntayhteyteen. Niinpä tahtoisinkin kysyä: Mitä sinä haluaisit seurakunnalta? Minkälaisiin tilaisuuksiin sinä tulisit? Kaivataanko toimintaa perheille, vai kenties aikuisille? Kerro ihmeessä minulle, tai jollekin muulle seurakunnan työntekijälle.
Kesällä rippileirillä puhuimme uskonelämän hoitamisesta. Siinä kohtaa tosin kyseenalaistin sanan uskonelämän hoito, koska ei minulle ole erillistä uskonelämää, on vain elämää. Tunnilla siis kävimme läpi erilaisia tapoja hoitaa ja pitää yllä uskoa. Niitä oli mm rukous, musiikki, Raamatun lukeminen, seurakuntayhteys. Jokainen saa etsiä itselleen sopivimman tavan. Mutta seurakuntayhteys helpottaa asiaa, siellä kun ollaan usein uskonasioiden äärellä jo valmiina. Tule siis mukaan toimintaan. Ja kerro mitä sinä kaipaat seurakunnalta.
Heli Riittinen, Pertunmaan kappeliseurakunnan nuorisotyönohjaaja
17.9.2020
Kiitollisuus
Viime sunnuntain aiheena oli kirkkovuodessa kiitollisuus. Tämä on hyvä aihe ja muistutus meille siitä, että muistaisimme kiittää, kun siihen on aihetta ja olisimme kiitollisia kaikesta hyvästä elämässämme. Päivän evankeliumi teksti kertoo kuinka Jeesus sapattina parantaa miehen, joka on sairastanut 38 vuotta. Jeesus sanoi vain miehelle ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele” ja mies totteli Jeesusta. Tietenkään taaskaan kaikki ihmiset eivät ilahtuneet siitä mitä Jeesus teki, sillä sapattina eli pyhäpäivänä ei saanut parantaa tai tehdä muutakaan työtä eli myös se, että parantunut mies kantoi vuodettaan, oli väärin.
Raamatussa kerrotaan myös muista ihmeistä ja parannusteoista, joita Jeesus teki. Jeesukselle oli tärkeää olla heikoimpien ja hyljeksittyjen puolella sekä auttaa heitä. Näistä ihmisistä keitä Jeesus kohtasi harva palasi kiittämään häntä avusta ja tunnustamaan ihmeen, jonka Jeesus oli saanut aikaan. Tämä on meidän nykyihmistenkin ongelma. Kun me rukoilemme niin monesti meidän rukouksemme ovat pyyntörukouksia ja kuitenkin pitäisi muistaa myös kiittää rukouksessa asioista, jotka ovat hyvin. Itselläni se ainakin välillä menee näin, että havahdun siihen, että olen pyytänyt montaa asiaa rukouksessa ja esittänyt toiveita, miten haluaisin asioiden menevän, mutta unohdan kiittää niistä asioista, jotka ovat menneet hyvin. Eihän se Jumala ole mikään lahjapalvelu, josta saan kaiken mitä rukoilen. Oletettavasti edes kaikki rukoilemani asiat eivät edes olisi minulle hyväksi.
Pappani usein sanoo, että kiitos on kaunis tapa, vaikkei sillä perhe elä. Jotkut käyttävät myös lausetta ”kissa kiitoksella elää”. Molemmat lauseet ehkä vähän aliarvostavat kiitoksen merkitystä. En usko, että ihmiset tekevät asioita siksi, että he saisivat siitä kiitosta, mutta kyllähän se mukavalta tuntuu, kun joku kiittää siitä mitä on tehnyt. Ehkä jälleen muistuttelen itseäni kiittämisen tärkeydestä niin rukouksessa kuin arkisessa aherruksessa. Tänään esimerkiksi itse olen todella kiitollinen ihmisestä, joka kertoi minulle, että auton renkaani on tyhjä. Kiitos vielä sinulle, kun tulit asiasta kertomaan kaupan parkkipaikalla. Nautitaan syksystä ja aurinkoisen lämpimistä päivistä, joita vielä onneksi on. Iloitaan hämärtyvistä illoista, joita valaistaan kynttilöillä. Ihastellaan syksyn väriloistoa, kun ruska-aika alkaa ja ollaan kiitollisella mielellä kuluneesta kesästä. Toivotan sinulle siunattua syksyä ja kiitollista mieltä.
Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja
10.9.2020
Vain elämää
Näin alkusyksystä moni säilöö talven varalle marjoja, sieniä, omenoita, kasviksia ja vihanneksia. Oman puutarhan antimet maistuvat makoisemmilta kuin kaupasta ostetut. Ajatus lähenevästä pitkästä talvesta häämöttää jo mielessä. Kesän ehkä toivoisi jatkuvan pidempään, mutta se ei Suomessa ole mahdollista. Elämämme kiertokulku on samanlainen kuin luonnossa. On aika syntyä, kasvaa, kukoistaa, vanheta ja lopulta kuolla. Erilaiset elämänvaiheet kuuluvat jokaisen elämään. Joku miettii vanhenemistaan ja sen mukana tuomia vaivoja, toivoen olevansa vielä nuori. Toinen kamppailee toimeentulonsa kanssa, harmitellen miten muilla näyttää elämä olevan niin paljon helpompaa. Kaipaamme monesti jotain sellaista mitä meillä ei ole. Ihmismieli on sellainen. Haikailemme menneitä tai tulevaisuutta. Yleinen tyytymättömyys elämään on lisääntynyt ja helposti keskitymme elämässämme siihen mikä on huonosti. Elämän vastoinkäymisillä on kuitenkin oma tarkoituksensa. Niiden myötä opimme arvostamaan elämässämme niitä asioita, joita helposti pidämme itsestäänselvyyksinä. Esimerkiksi jääkaapin hajotessa ymmärrämme sen arvon ja merkityksen, kun emme voi sitä enää käyttää. Jumala rakastaa meitä jokaista ja haluaa meille hyvää. Me tarvitsemme myös niitä syksyn synkkiä hetkiä, jotta voisimme taas nauttia kevään kirkkaudesta. Eläminen tässä hetkessä auttaa meitä huomaamaan myös niitä hyviä asioita elämässämme. Ja muistathan säilöä mieleesi hyviä muistoja, joista voit ammentaa voimaa elämän vaikeina hetkinä. Ne auttavat jaksamaan. Jumalan johdatukseen luottaen voit saada kiitollisen mielen.
Annukka Salmivaara, diakonissa
13.8.2020
Virsien suomentaja Pyhäveden aalloilla
Virsikirjassamme on useita Mäntyharju-kytköksiä, mutta taitavat suomentajat jäävät liian usein vaille huomiota. Yksi sellainen oli serkusten Naakanniemen rakuunarykmentin kapteeniksi nimeämä, Mäntyharjulla syntynyt Martti Ruuth (1870-1962), jolla oli tarmoa ohjailla serkusten kesäharrastuksia – kunnes valmistui opinnoistaan ja lopulta pystytti perheensä kanssa oman kesähuvilan Mäntyharjulle 1906.
Martin lapsuuteen liittyy melkoista dramatiikkaa, sillä hänen isänsä, Mäntyharjuun kappalaiseksi 1871 tullut Ismael Ruuth, kuoli malariaan Martin ollessa vain viiden vuoden ikäinen (1875). Dramatiikkaa riitti myöhemminkin, sillä 1918 sisällissodan pyörteissä punaiset vangitsivat Helsingissä Ruuthin perheen ja kuljettivat Hämeenlinnaan. Vangitsemisaika jäi kuitenkin onneksi lyhyeksi.
Kesästä 1926 lähtien osaksi Mäntyharjun Pyhäveden järven näkymiä tuli usein nähty, Viipurista tilattu seitsenmetrinen vene, jossa saattoi olla silloin jo Helsingin yliopiston professorina toimineen Martti Ruuthin perhe, sekä päälle vieraita ja suuri määrä tavaraa. Tuosta veneestä muistan itsekin kuulleeni tarinoita monesta eri lähteestä, sillä se sukkuloi milloin missäkin, kuten kirkolla, asemalla ja Naakkaniemessä.
Martti Ruuth oli sisaruksista nuorin ja olen ymmärtänyt, että Mäntyharjun Ruuthin mäen nimi liittyy samaiseen Ruuthin sukuun – eikä voi jättää nytkään mainitsematta sitä, että myös Martin siskoista löytyy avioliittojen kautta kytköksiä Mäntyharjun historiaan liittyviin sukuihin (Saloheimo, Cantell).
Kirkkohistorioitsija ja professori Ruuth oli sujuvasanainen mies, hän toimi myös Kotimaa-lehden päätoimittajana 1919-43. Suomen kieli on poikkeuksellisen vaikea saada sujuvasti ”soimaan” laulurunoudessa, toisin kuin tunnetummat laulukielet, esim. saksa, ranska ja italia. Martin suomennokset ovat kuitenkin laadukkaita ja sujuvia. En ole silti löytänyt tietoa että hän olisi itse runoja kirjoittanut, mikä on poikkeuksellista ja jopa hämmästyttävää.
Tulevana sunnuntaina otan messuun mukaan yhden Martti Ruuthin suomennoksista, alun perin Topeliuksen ruotsiksi runoileman ”Totuuden henki” (virsi 484). Se sopii tulevan viikon koulujen aloituksen lisäksi päivän teemaan ”etsikkoaikoja.”
Lisäksi jatkan viikon syntymäpäiväsäveltäjien huomioimista, joten päätösmusiikkina kuullaan urkusovituksena Jean Sibeliuksen lankomiehen, Armas Järnefeltin, alun perin kamariorkesterille säveltämä kehtolaulu. Aino Sibeliuksen veli syntyi Viipurissa 14.8.1869.
Eero Kantola, kanttori
30.7.2020
Puhtaat valkeat lakanat
Olemme viettäneet kirkkovuoden kierrossa Kirkastussunnuntaita. Markuksen evankeliumi kertoo, kuinka Jeesus vetäytyi kolmen oppilaansa kanssa vuorelle hiljaisuuteen (Mark.9:2-8). Evankelista Markus kertoo, kuinka heidän siellä ollessaan Jeesuksen ”vaatteet alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan.”
Muistan, kuinka jo edesmennyt mummini muisteli lapsuudessaan lakanoiden pyykkäyspäiviä. Liinavaatteita pestiin järven rannassa suuressa lipeäpadassa tavoitteena mahdollisimman valkeat lakanat. Työ oli raskasta ja usein kävi myös niin, että jotkin lakanat tahi tyynyliinat piti käsitellä useamman kerran mahdollisimman puhtaan tuloksen saamiseksi.
Ja niinhän se on meidän ihmisten lakanoiden ja vaatteiden kanssa; kovin vaikea niitä on saada täysin tahrat-tomiksi. Ja jos jokin vaate onkin saatu korkeassa lämpötilassa, pyykkipulverilla ja tahranpoistoaineella hoh-tavan valkeaksi, ei mene kuin hetki ja vaatteessa on jo nähtävillä tahroja. Näin ainakin koiraperheissä. Ja lapsiperheissä. Täydellinen puhtaus ja tahrattomuus on meille ihmisille mahdoton saavuttaa.
Tämä sama seikka pätee myös meidän ihmisten sydämen kanssa; se ei säästy tahroilta arjen pyörityksessä. Sunnuntain messussa saamme synninpäästössä kaikki anteeksi eli valkeiksi jälleen. Mutta tämä asiaintila ei kestä kauaa, vaan tahroja väistämättä tulee ihmissydämeen.
Siksi jo ihmiselämän alkumetreillä Kolmiyhteinen Jumala itse lahjoittaa hänelle kasteessa täydellisen puh-tauden. Tästä merkkinä on kastettavalle puettava valkoinen kastepuku. Seuraavan kerran ihminen pukeu-tuu kastepukuun konfirmaatiomessussa. Meidän oma tahraisuutemme jää piiloon valkean kastepuvun eli alban alle. Tuo valkeus on lähtöisin Jeesuksen Kristuksen kertakaikkisesta sovituksesta ristillä. Siellä ihmisen sydän pestiin tahrattomaksi ja puettiin Kristuksen puhtauteen, viattomuuteen ja valkeuteen.
Tiedämme kuitenkin, että täällä maailmassa eläessämme emme pysty välttämään sydämen tahroittumista. Mutta kun Isä Jumala katselee meitä taivaastaan, hän näkee meissä kastehetkellä annetun täydellisen puh-tauden. Se ei ole meistä ihmisistä lähtevää puhtautta, vaan se on Jeesuksen sovitustyön meille lahjaksi an-tamaa puhtautta. Ja sen puhtauden vuoksi me olemme Isä Jumalalle rakkaita. Kirkastussunnuntain evanke-liumissa sanotan: ”Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät, ja pilvestä kuului ääni; Tämä on minun rakas poi-kani, kuulkaa häntä!”
Me saamme elää vapaina, puhtaina ja tahrattomina Isä Jumalan kasvojen alla hänen rakkaan poikansa Jee-suksen Kristuksen vuoksi. Joka aamu me saamme pukeutua Jeesuksen armoon ja kirkkauteen. Eikä siinä kirkkaudessa ole koskaan tahroja.
Ann-Maarit Joenperä, kirkkoherra, TT
9.7.2020
Kesäkerhoillaan
Tänä kesänä pidimme kolmannen kerran kesäkerhoa Mäntyharjun seurakuntakeskuksen piha-alueella. Kolmen viikon aikana kerhossa kävi 19 lasta, nuorimmat neljä vuotiaita ja vanhimmat kymmenen vuoden tienoilla. Osa lapsista oli joka viikko kerhossa ja osa kävi satunnaisesti, mutta jokaisena aamuna kerhoon ilmestyi vähintäänkin kymmenen lasta. Joka päivä kerhon alussa kokoonnuimme aloituspiiriin, jossa lauloimme virren 499 Jumalan kämmenellä sekä rukoilimme pienen rukouksen. Kävimme läpi kaikkien piirissä olevien nimet aina, kun kerhoon tuli uusi kerholainen, isonen tai työntekijä. Seurakunnan työntekijöistä mukana vuorotellen olivat lastenohjaajat, nuorisotyöntekijät ja diakonit, sekä joka viikko mukana oli yksi isonen. Viimeisenä päivänä saimme mukaan myös Essoten perheohjaajan.
Sää suosi meitä todella lämpimästi, välillä ehkä jopa turhankin kuumasti, ainoastaan kahtena päivänä satoi. Kahtena edellisenä kesänä kerholaisten uimaan meno peruuntui joko levän tai sateisen ja viileän sään takia, mutta tänä kesänä kerholaiset pääsivät uimaan kaksikin kertaa. Retkiä teimme myös lähimpiin leikkipuistoihin. Kisalan luona oleva metsäleikkipuisto oli ilmeisesti lasten suosikki kohde, koska toivoivat kerhon aikana monesti pääsevänsä sinne.
Askartelut kuuluivat edellisten kesäkerhojen tapaan ohjelmaan ja juuri ennen juhannusta saimmekin kaksi paikallista miestä neuvomaan meitä vihtojen teossa, joten jokaisella kerholaisella oli kotiin viemiseksi vihta juhannussaunaan. Askartelimme myös soittimet talouspaperirullista, joiden sisään laitettiin riisiä tai herneitä. Jokainen sai koristella soittimensa haluamalla tavallaan. Soittimia käytettiin musiikkihetkissä ja viimeisenä päivänä lapset saivat viedä askartelemansa soittimen kotiinsa. Kerhon olympialaiset pidettiin kerhon toiseksi viimeisenä päivänä ja oli mukava seurata, miten jokainen teki parhaansa kisatakseen reilusti ja rehdisti. Jokainen sai pienen palkinnon ja totta kai jokainen oli myös sen ansainnut. Tietysti leikki kuului jokaiseen kerhopäivään ja jokaisen kerhon lopuksi luettiin aina jokin satu, ”ja niin ystävykset leijailivat kauas kohti uusia seikkailuja” (Mäyrä ja mahtava lento, S. Chiew, C. Pedler). Seuraavaa kesää ja uusia kerhoseikkailuja odotellen.
Suvi Uotinen, lastenohjaaja
2.7.2020
Valo
Ne saa minut hymyilemään -mitkä, no auringonsäteet!
Auringon valo ja voima on vahvimmillaan kevään ensikosketuksessa, pitkän ja pimeän talvikauden jälkeen jo pienikin pilkahdus auringosta, saa meidät iloitsemaan siitä.
Tänä keväänä ja varsinkin nyt alkukesästä auringonvalo on hellinyt, lämmittänyt ehkä liiankin kanssa meitä. Mutta kun meillä ei ole tähän valoon säätönuppia. täytyy etsiä varjopaikkoja - ja paikkoja mihin aurinko ei pääse paistamaan.
Aurinko on antanut odotukselle ja toivolle täyttymyksen- luulempa että moni meistä kaipasi jo elämäänsä valonaikaa tässä korona viruksen mullistamassa keväässä.
Mutta mitäs luulette- huomaisimmeko valon jos pimeää aikaa ei olisi ollut.
Muistat varmaan elämästäsi hetken , jolloin auringonsäde pääsi yllättämään sinut pilvenraosta, se on saattanut tapahtua tallavallisena arkipäivänä, kun elämän huolet painaa, surun hetkellä, tai muussa levottomuuden hetkessä.
Nämä lähiaikojen helteet ovat olleet monelle meille koetusta, pienikin tuulenvire on tuntunut hyvältä.
Auringon laskiessa, kesäpäivän viilenevässä illassa on jotakin hyvin rauhoittavaa, viilenevässä illassa on vielä mahdollisuuksia- nauttia kesäillan uintireissusta, kuljeskella luonnossa tai omassa puutarhassa, jokainen omalla tavallaan.
Raamatun alkulehdillä sanotaan "Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa". Jumala on läsnä siellä, missä me ihmiset olemme.
Valoisia päiviä teille jokaiselle!
Marjatta Hokkanen, lastenohjaaja
25.6.2020
Kadonnut ja jälleen löytynyt
Tulevan sunnuntain aiheena on kadonnut ja jälleen löytynyt. Muistatko sinä, onko sinulla kadonnut joskus jotain tärkeää tai rakasta, ja myöhemmin olet sen löytänyt? Miltä tuntui, kun kadonnut asia löytyi? Olitko iloinen, vai ihmettelitkö, miten vasta nyt sen löysit? Meillä kaikilla on varmasti tilanteita, jolloin jotain on kadoksissa. Välillä se on jotain pienempää, ja välillä jotain todella tärkeää ja arvokasta. Joskus katoamisella on suuria seurauksia, avainten kadottua saattaa joutua vaihtamaan lukot.
Minulla oli pienenä leikeissä äidin kultasormus. Sormus oli mielestäni todella kaunis, siinä oli koristeena timantti. Se oli leikeissäni barbin kruunu. Kuinka ihanaa olikaan leikkiä sormuksella. En muista, oliko se minulla luvan kanssa, vai olinko sen salaa korulippaasta ottanut. Mutta sen muistan, että eräässä leikissä kadotin sormuksen. Suru oli suuri. Olihan sormus kaunis, eikä se edes ollut minun oma. Koitin etsiä, mutta ei sitä löytynyt. Ajan kuluessa unohdin koko sormuksen. Kunnes kerran se ilmestyi jostain eteeni. Sormus oli koko ajan ollut huoneessani, en vain sitä löytänyt. Miten suuri olikaan löytämisen riemu! Vaikka aika oli jo mennyt leikeistä ohitse, eikä sormuskaan ollut niin hieno kuin muistin, löytymisen ilo oli suuri.
Iloitsin sormuksesta, jonka olin kadottanut. Miten suuri ilo mahtaakaan ollakaan Jumalalla, kun joku kadonnut lammas palaa hänen luokseen. Kun tuhlaajapoika tai tuhlaajatyttö palaa Jumalan luokse pitkän poissaolon jälkeen. Jumala ei kuitenkaan unohda meitä, vaikka olisimme kaukana ja kadoksissa, toisin kuin minä unohdin sormuksen. Jumala muistaa meidät, ja toivoo, että jälleen löytäisimme tien hänen luokseen. Ja kun palaamme, ei hän toru meitä, ei nuhtele, ei ihmettele miksi olimme poissa. Jumala ei lakkaa odottamasta meitä, vaikka olisimme kauankin kadoksissa. Jumala iloitsee saadessaan meidät luokseen.
Tiedän perheen, jossa pihavalo paloi aina, kun perheen nuoriso oli riennoissaan. Valo odotti kotiin palaavia nuoria. Valo oli merkkinä, että kotiin saa tulla, oli kunto mikä hyvänsä. Voisiko ajatella, että Jumalalla on samanlainen valo palamassa silloin kuin olemme hänestä kauempana? Valo, joka kertoo, että Jumala odottaa meitä luokseen, ja olemme aina tervetulleita. Vaikka olisimme olleet kauan ja kaukana poissa. Että Jumala odottaa, ja on iloinen, kun palaamme hänen luokseen. Jumalan luokse olemme aina tervetulleita.
Heli Riittinen, Pertunmaan kappeliseurakunta, nuorisotyönohjaaja
17.6.2020
Kesä
Äkkiä on tullut kesä. Ja tämän kirjoituksen ilmestyessä on jo juhannusjuhla ovella. Jotenkin kesä pääsi yllättämään. Koko kevät kului koronakurimuksessa, eikä oikein tullut seurailtua normaaliin tapaan luonnon keväistä heräämistä. Olo on kuin metsän peikolla, joka ryömii talven jälkeen kolostaan ja häikäistyy kirkkautta ympärillään. On jotenkin outo ja kummallinen tuntu.
Ilmeisesti kanssakulkijoitakin vaivaa sama pöllämystynyt olotila. Ei tarvitse kuin luoda silmäys avattuihin terasseihin, niin huomaa muidenkin lähteneen liikkeelle kotikoloistaan (eikä mitenkään vähäisissä määrin). Iloista naurunsorinaa kuuluu ympäri pitäjää. Myös kesäasukkaat ovat saapuneet sankoin joukoin; iloisia kasvoja myymälöissä ja kesätorilla.
Onkohan niin, että ihminen on jotenkin sillätavalla rakennettu, että tietoisuuteen mahtuu yksi suurempi asia kerrallaan. Tänä keväänä se oli K-kurjuus. Ja luonto pääsi kuin varkain yllättämään täyteydellään.
Eipä silti, tämä alkukesä on ollut harvinaisen lämmin ja aurinkoinen. Tuntuu kuin Taivaan Isä antaisi K:n kuluttamille lapsilleen runsaasti hyvää ja kaunista elpymiseen ja toipumiseen. Näin ainakin itse ajattelen. Ja olen kiitollinen.
Ja alkanut kesä on myös paljastanut toisen asian, minkä K-kurjuus on tuonut mukanaan: ihmisen kaipuu toisen luo. Kun on kaksi ja puoli kuukautta tavattu toisia lähinnä vain digitaalisesti, on ällistyttävän upeaa saada tavata muita ihmisiä. Ennen niin itsestään selvyytenä pidetty asia onkin yhtäkkiä jotain suurenmoista. Toivon, että tämä tunne säilyy meissä, että emme pitäisi toisiamme itsestään selvyyksinä. Että olisimme kiitollisia jokaisesta kohtaamisesta. Että kohtelisimme toisiamme lämmöllä ja hellyydellä. Sitä Taivaallinen Isämmekin meiltä toivoo: ”Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa” (1.Joh3:18) sekä ”Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan” (1.Joh 4:7)
Lähestymme keskikesän juhlaa. Viettäkäämme se kaikin puolin rakkaudellisesti.
Ann-Maarit Joenperä, kirkkoherra, TT, Mäntyharjun seurakunta, pappisasessori Mikkelin hiippakunta
11.6.2020
Kun sanat puuttuvat
Kuuntelin jokunen viikko sitten jumalanpalvelusta seurakuntamme facebook-sivulla. Kirkkoherra Ann-Maarit puhui siinä rukouksesta ja tilanteesta, jossa oli ystävänsä sairasvuoteen äärellä ja miettinyt, ettei oikein sopivia sanoja rukoukseen tuntunut löytyvän. Itsekin olen ollut rakkaiden ihmisten sairasvuoteen äärellä ja miettinyt, ettei oikein sanoja siinä tilanteessa tahdo löytyä. Erityisesti Ann-Maaritin saarna toi mieleen mummoni. Jos mummoni olisi vielä elossa hän olisi eilen täyttänyt 89 vuotta.
Mummolla oli viimeisinä aikoina paljon kipuja ja hänestä näki, miten oleminen sattui häneen. Lääkkeillä aina hetkeksi saatettiin saada olo helpommaksi. En oikein osannut sanoa mitään siinä mummon vuoteen äärellä. Ann-Maarit sai vastauksen Isä meidän rukouksesta ystävänsä vuoteen äärellä, niin itse löysin vastauksen mummon huoneen laatikosta. Löysin sieltä virsikirjan ja kirjassa oli minulle sanat valmiina. Sieltä sitten lauloin itselleni tuttuja virsiä, kun en osannut sanoa mitään. Huomasin, että joinakin päivinä, kun kipu ei ollut niin kova, laulu rauhoitti mummoa.
Nyt korona-aikaan on ollut näitä kieltoja tavata ihmisiä, niin olen ajatellut miten raskasta, olisi ollut, jos joku läheinen olisi ollut sairaalassa tai jossain laitoksessa enkä olisi häntä saanut tavata. Itselleni koin tärkeäksi, että sain olla mummon lähellä hänen viimeisinä kuukausinansa. Joskus myös olen miettinyt ihmisiä, jotka haluavat jättää kauniin muiston läheisistään eivätkä enää käy katsomassa huonossa kunnossa olevaa läheistä. Tiedän toki, että ei ole helppo paikka mennä sairaalaan tapaamaan vakavasti sairasta läheistä, mutta minulle se ei ole ainakaan jättänyt yhtään vähemmän kaunista muistoa esim. mummostani. Oikeastaan pikemminkin päinvastoin. Mummo ilahtui aina kun menin käymään sairaalassa ja edelleen voin melkein kuulla hänen sanomanaan, että ”Taavahan se sieltä tulee”. Puhuimme monista muistoista ja mitä kaikkea olimme yhdessä tehneet. Itselleni on jäänyt hyvä mieli, että kävin mummoa katsomassa silloin.
Laulamani virret ehkä lohduttivat mummoa, mutta myös itseäni. Ne toivat uskoa huomiseen ja siihen, että hyvä Jumala on meidän kanssamme myös silloin kun suru meitä koskettaa. Tänä keväänä on myös tarvittu toivoa ja rohkaisua paremmasta. Jumala on meidän kanssamme, ei hän meitä ole hylännyt. Pidetään läheisistämme ja itsestämme huolta. Nautitaan alkavasta kesästä ja iloitaan ja ollaan kiitollisia pienistäkin asioista mitä meillä on. Siunattua kesää juuri sinulle.
Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja
4.6.2020
Elämää ei voi hallita
Tällaisena poikkeuksellisena aikana jotkut meistä ovat joutuneet totuttelemaan yksin olemiseen. Hiljaisina hetkinä olet varmaankin miettinyt mikä elämässä on todella tärkeää. Erilaiset rajoitukset ovat ehkä tuoneet esille selkeämmin sen ketkä ihmiset ovat niitä sinulle tärkeimpiä ja miten haluaisit aikasi viettää. Tämä maailmanlaajuinen pandemia on saanut meidät huomaamaan ja tiedostamaan elämän rajallisuuden ja saanut ehkä myös miettimään sitä mitä minä jätän jälkeeni tähän maailmaan, kun minua ei enää ole. Tällaisia asioita ei välttämättömättä tule mietittyä, jos elämä on kovin kiireistä, sillä näiden asioiden ajatteleminen vaatii meitä pysähtymään oleellisen äärelle. Omaa elämäänsä tarkastelemalla voi selkiyttää käsitystä siitä, miksi minä elän ja miten tätä elämääni elän. Kannattaa mietiskellä omaa elämäänsä kokonaisuutena, mitä kaikkea elämän aikana on tapahtunut ja miten on kaikesta selvinnyt. Samalla voi kuulostella omia tuntemuksiaan ja pohdiskella sitä, mitä minä tarvitsen voidakseni hyvin ja mitä voisin ehkä tehdä muiden hyväksi. Korona-aikana moni on kokenut pelkoa ja ahdistusta, joku taas on kokenut helpotusta ja hyvää oloa, kun on voinut olla vain kotona. Ajaudumme helposti suorittamaan elämäämme. Työstä on suoriuduttava ja jotkut suorittavat vielä vapaa-aikaansa erilaisten harrastusten parissa. Itseään kohtaan tulisi suhtautua armollisesti ja pyrkiä irti täydellisyyden tavoittelusta. Hyvään elämään tarvitaan lopulta aika vähän ja hyvin tavallisia arjen asioita. Näitä ihmisen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat rutiinit ja riittävä uni. Niistä on hyvä pitää kiinni myös tällaisena poikkeuksellisena aikana. Suhtautumisemme arkeen on avain onnellisuuteen ja hyvään elämään. Tämä kulunut kevät on avannut silmämme näkemään, että asiat, joita saatoimme pitää itsestäänselvyytenä tai meille jotenkin välttämättöminä, eivät sitä olleet. On myös hyväksyttävä se, että on asioita, joihin voin itse vaikuttaa, ja on myös asioita, joihin en pysty vaikuttamaan. Tämä maailmanlaajuinen kriisi on sellainen asia, jonka edessä olemme kaikki aika avuttomia. Tällaisena vaikeana aikanakin voit jättää koko elämäsi taivaallisen Isämme suojaan, sillä hän on luvannut pitää meistä huolen.
Annukka Salmivaara, diakonissa
21.5.2020
Ihmeitä
Laitan siemenen multaan ja jään odottamaan. Pian ensimmäiset lehden alut työntyvät esiin mullasta. Mikä ihmeellinen voima kätkeytyy pieneen, lähes huomaamattomaan siemeneen. Mullan seasta kasvaa topakoita, hentoja, pieniä ja suuria kasvien alkuja. Niitä seuratessa olo on ihastunut ja onnellinen. Kevät on tullut ja kesä on ovella. Luonto herää jälleen vihreän eri sävyihin. Tuoksut luonnossa ovat huumaavia, varsinkin puhdistavan sateen jälkeen. Luonto hengittää Luojan luomisvoimaa ja puhkeaa loistoonsa.
Kunpa minäkin eläisin yhtä voimakkaasti yhteydessä kaiken antajaan, Luojaan. Hengittäisin sisääni Jumalan läsnäoloa arjen keskellä yhtä puhtaasti kuin luonto tekee. Puhaltaisin uloshengityksellä pois kaiken turhan ja likaisen. Rukous on kuin hengitystä, sanovat viisaat. Hengitystä, jossa Jumala on kuiskausetäisyydellä ja täyttää ihmisen Hengellään.
Vietämme sunnuntaina rukoussunnuntaita. Sunnuntain aiheena on ”sydämen puhetta Jumalan kanssa”. Rukous on meidän tapamme olla yhteydessä Jumalaan. Luojan kanssa kommunikointi ei jätä koskaan kylmäksi. Rukous kantautuu aina Jumalan korviin, hentoisinkin huokaus kuullaan. Näin on meille luvattu.
Mutta aina ei ole sanoja, ei ole helppoa rukoilla. On aikoja, jolloin sanat takertuvat kurkkuun eikä henki kulje. Rukoukseen hiljentyminen on vaikeaa, on liikaa asioita mielessä tai ympärillä melua. Joskus on vaikeaa raivata tilaa rukoukselle.
Roomalaiskirjeessä meille luvataan: ”myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.” Room 8: 26-27
Hiljaisuuteen hakeutuminen auttaa hiljentämään mielen. Luonto puhuu Luojan luomiskieltä ja hoitaa ihmistä monin tavoin. Rukous metsän keskellä tai lenkkipolulla on kuin pyhiinvaellusta Luojan kanssa. Jumala on siellä missä sinäkin. Sinä et ole koskaan yksin. Rukous voi olla kuin hengitystä, yhtä luontevaa ja taukoamatonta. Jumala tietää mitä tarvitsemme, eikä yksikään rukous joudu hukkaan.
Luonto on meille esimerkkinä rukouksesta. Pieni taimi kurottautuu kohti taivasta ja sinne kohoaa myös mahtavan hongan oksat. Luonto tietää missä sen Luoja on, kuka on elämän antaja. Luonto hengittää Jumalan jatkuvasti uutta luovan Hengen rytmissä. Myös me heikot ihmiset saamme jättäytyä Jumalan uutta luoviin käsiin. Jättää siihen yksinäisyytemme, kaiken mitä sisällämme on. Ja pian kasvaa uutta. Uusi taimi työntyy esiin mustasta maasta ja saa voiman kasvuun. Emme ole yksin, vaan elämämme on Jumalan käsissä.
Siunattua kesän odotusta sinulle,
Sarianne Volanen, diakoni
7.5.2020
ÄITI
Meloin maanantaina Pyhävedellä, kuvasin kaunista kirkkoamme ja ajattelin teitä äitejä. Edesmennyttä omaa äitiäni, puolisoani, kaikkia äitejä.
Teidän tehtävänne on ainutlaatuinen, sitä ei voi mies edes täysin ymmärtää, mutta vuodelta 2012 säilyneessä onnittelurunossa edes yritän sanoa siitä jotain. Silloin ”Ystävä sä lapsien” -sävelmällä laulettuna messussa tällä runolla äitejä onnittelimme.
Nyt haluan kahden säkeistön ja tuoreen kotikirkon kuvan myötä onnitella ja kertoa, kuinka paljon teitä äitejä arvostan.
Äidin syliin ihminen
syntyy, lahja rakkauden.
Syntyy kuva Jumalasta,
pieni alku hän on vasta.
Sykkii äidin sylissä,
suuri ihme, elämä.
Kaikki äidit maailman
tuomme eteen Jumalan.
Äidin mieleen riemu anna,
äidit kutsu, äidit kanna,
lämpöön, syliin parhaimpaan,
syliin Luojan taivaan, maan.
Onnea ja Siunausta kaikille äideille!
Eero-kanttori
16.4.2020
Näinä poikkeusaikoina, kun monet odottavat kevään ihmettä ja kesän tuloa kovin huolestuneissa tunnelmissa, laitan tähän tämän, tangon sävelellä kuulemani laulun keväisen sanoitukseni, pääsiäispäivältä. Olemme kukin välillä, vuoroviikoin -ja vuosin, yksin eleleleviä, taikka kahdestaan taikka peräti joukkona taikka jonkinlaisena selkeämpänä ryhmänä – matkalla. Elämän matkalla, keskellä Jumalan luomakuntaa. Onhan nähtävää, ja aihetta myös kiittää.
KEVÄTLINTU JA PAJUNKISSA
säk.1 :
Yksin,
Ääni ainoa, mut’ ystävä
Autius vähä-ääninen tää,
suvanto salmen ylitettävä.
Jo tekemisiin vajoaa
harmaat maisemat räntään hajoaa
metsä puiksi mun takatalvinen vaientaa.
KERTO:
Tartu hetkeen ja vie se siivin
Tuo hennon, ja raavaan raakapurjelennon
Vaiko aina tähtein luota loiston tuot,
Pohjoisen kevään koiton?
Nuori - kuin Hakaniemi kerran –
ja Pajunkissa , ja ne pennut muut.
(jatko 1:)
Keväinen ankkuris hetken vartoo
sit’ ruorii katin kontein tempoo
Sydän syrjäs’ linnun kallo
ja sääriluut.
säk.2:
Kaksin, niin
Parempi niin, kun toimeen on käytävä
Mut’ mielekkyyttä sulta, millä mielen,
kauniisti kehtaammeko kysyä?
Jo yhdessä näin, aallot mahdollisen nousee, kohahtelee.
Jo maailman laivat ulos vie, valot kaukaa loistaa rantakaduille.
KERTO (ja jatko 1.)
säk.3:
Useampi,
kuin leskenlehdet, meit’ on viimein melkein parvi
Ystävät; Yksi ei pääsky kesää tee
Vanha Elämä, joukos’ väsynyt Herra Cee.
Yhteen sopii äänet, vuodet harmaa-pörröisinä hyppelee.
Oksil’ viipyy tuulen alla, muttei tähden alle pesää tee.
KERTO:
Tartu hetkeen , ja vie se siivin
Tuo hennon, ja raavaan raakapurjelennon.
Vaiko majakkain luota loiston tuot,
Pohjoisen kevään koiton?
Nuori, kuin Hakaniemi kerran,
-ja Pajunkissa , ja ne pennut muut
(jatko 2:)
Keväinen ankkuris’ hetken vartoo,
Synkän avoveen ääres seisoo,
Sit’ Katti kynsillä tallaa kukkaan keltaiseen. (ja loppuun ehkäpä E9-5 -sointu…)
Erik-pappi
9.4.2020
Pääsiäisen salaisuus
Jerusalemissa vietettiin pääsiäisjuhlia. Jeesus päätti syödä pääsiäisaterian opetuslapsien kanssa erään talon yläsalissa. Kun he istuivat yhdessä pöydän ympärillä, Jeesus otti leivän ja viinimaljan, siunasi ne, ja sanoi: ”Ottakaa kaikki pala leivästä ja juokaa viinimaljasta. ”Samalla Jeesus selitti heille, että hänen vihollisensa tulisivat pian ja veisivät hänet pois heidän luotaan. Tämä olisi viimeinen kerta, kun he aterioisivat yhdessä. Hän kehotti heitä kokoontumaan edelleen yhteen, jakamaan leipää ja juomaan viinimaljasta senkin jälkeen, kun hän ei ole enää täällä, samalla kun Jeesus puhui, yksi hänen opetuslapsistaan hiipi ulos yöhön kertomaan sotilaille, mistä he löytäisivät Jeesuksen. Tämän opetuslapsen nimi oli Juudas. Pääsiäisaterian jälkeen he kaikki menivät läheiselle kukkulan rinteelle, tätä paikka kutsuttiin Getsemanen puutarhaksi. Opetuslapset olivat väsyneitä, mutta Jeesus pyysi heitä pysymään kanssaan ja rukoilemaan. Itse hän meni vähän kauemmaksi, polvistui ja rukoili. Jeesus tiesi, että pian hänelle tapahtuisi pahoja asioita- hän pyysi Jumalalta rohkeutta. Kun Jeesus palasi, opetuslapset olivat nukahtaneet, Jeesus sanoi, nouskaa ja rukoilkaa, samalla hetkellä kuului jo sotilaiden ääniä ja soihtujen tulet valaisivat puutarhaa, Juudas oli kavaltanut Jeesuksen. Sotilaat pidättivät Jeesuksen, hänet vietiin suuren neuvoston eteen, jossa häntä kuulusteltiin ja lopulta Jeesus vietiin Pilatuksen eteen. Pilatus tiesi, ettei Jeesus ollut tehnyt mitään väärää, eikä halunnut tehdä päätöstä Jeesuksen tuomitsemisesta, ja niinpä hän antoi kansan valita. Jeesus tuomittiin ristinkuolemaan. Jeesus vietiin Golgata nimiselle kukkulalle. Siellä hänet naulittiin ristille kahden ryövärin kanssa. Paikalla oli Jeesuksen ystäviä ja Jeesuksen äiti Maria, joka itki poikansa takia. Ihmisjoukossa olevat vihamiehet huusivat:” Jos olet Jumalan poika, niin voit kai astua alas ristiltä.” Jeesus katsoi heitä ja sanoi:” Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät.” Keskellä päivää koko maa pimeni, maa järähteli ja temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia ja Jeesus huusi kovalla äänellä:” Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni:” Jeesus haudattiin kallioon hakattuun hautaa, ja haudan suulle vieritettiin suuri kivi. Kolmannen päivän aamuna muutamat naiset menivät Jeesuksen haudalle, hankkimansa tuoksuöljyt mukanaan, miettien miten saisivat suuren kiven pois haudan suulta? Mutta mitä oli tapahtunut? Joku oli siirtänyt kiven, ja kun he katsoivat hautaan, se oli tyhjä. Haudan sisällä oli kaksi enkeliä hohtavissa vaatteissa, naiset pelästyivät. Mutta enkelit sanoivat:” Älkää pelätkö!” Jeesus ei ole enää täällä. Hän elää! Hän on ylösnoussut, ja elää ikuisesti.” Nyt naisille tuli kiire. He palasivat kertomaa opetuslapsille ja kaikilla muilla, mitä olivat nähneet ja kuulleet.
”Niin kuin taivaan enkeli mekin iloitsemme.
Saamme rientää kertomaan: Nyt elää Jeesuksemme.
Saamme rientää kertomaan: Nyt elää Jeesuksemme”
(LV 32 säk.4)
HYVÄÄ PÄÄSIÄISEN AIKAA!
Marjatta Hokkanen lastenohjaaja
26.3.2020
Pidetään huolta toisistamme
Elämme tällä hetkellä todella poikkeuksellista aikaa, tuntematon virus vaikuttaa meidän kaikkien elämäämme ja poikkeuslain myötä myös rajoittaa sitä. Monien suunnitelmat ovat menneet uusiksi, matkoja ja harrastuksia on peruttu, juhlia ja konsertteja on siirretty tulevaisuuteen jne. Mutta se on pieni hinta siitä, että jos tällä tämän hetkisellä poikkeuslailla ja rajoitetulla elämällä saadaan säästettyä monen ihmisen henki. Kunhan jaksetaan hetki elää rajoitteisemmin, niin kyllä sekin aika taas koittaa, että voimme elää vapaammin. Pääministerin sanoin: kyllä me tästä selviämme. Ehkä nyt on hyvä paikka ja aika pysähtyä ja rauhoittua muuten niin kiireisessä maailmassa. Moni onkin löytänyt turvaa ja ajanvietettä luonnosta ja etenkin metsästä. Sitähän meiltä täältä Suomesta ja etenkin maaseudulta löytyy. Keinoja kyllä löytyy, joista saa voimaa ja uskoa tähän hetkeen ja tulevaan. Ja onhan meillä Jumala, jonka kämmenellä on turvallista olla, Jumala kyllä huolehtii meistä. Jokainen reagoi omalla tavallaan tähän tilanteeseen. Joku saattaa menettää jopa yöunensa tämän takia, joku ei ehkä halua ajatella koko asiaa, koska kokee sen niin ahdistavaksi. Joku toinen taas haluaa koko ajan puhua vaan koronasta, hänen maailmaansa ei mitään muuta mahdu. Mutta kaikki reaktiot ovat hyväksyttyjä ja me kirkkona ja seurakuntana olemme ihmisten rinnalla ja välitämme uskon ja toivon sanomaa. Vaikka naamatusten juttelu ei ole suotavaa tällä hetkellä, niin me seurakunnan työntekijät olemme joka tapauksessa puhelimitse ja sähköpostitse tavoitettavissa. Emme unohda tämän tilanteen aikanakaan meille tärkeitä seurakuntalaisia, esim. kerhoissamme käyviä lapsia aiomme muistaa pienellä pääsiäistervehdyksellä. Vaikka monen kiireet ovat pysähtyneet, niin on myös niitäkin, jotka koulutuksensa ja ammattinsa vuoksi laittavat kaikkensa peliin ympäri maailman auttaakseen muita. Heille, näille tosi elämän sankareille voi vain toivoa jaksamista, voimia ja siunausta. Me arjen sankarit voimme tehdä oman osamme tässä poikkeavassa tilanteessa ja auttaa vaikka naapurissa asuvaa riskiryhmään kuuluvaa ihmistä kauppa asioissa.
Pidetäänhän huoli toisistamme ja suojellaan toisiamme Taivaan Isän kanssa.
Suvi Uotinen, lastenohjaaja
19.3.2020
Mistä saisin rohkeuden ja luottamuksen?
Tulevana sunnuntaina vietetään Marian ilmestyspäivää. Jouluihmisille tämä kertoo sen, että jouluun on yhdeksän kuukautta aikaa. Enkeli ilmestyy Marialle ja kertoo suuren uutisen: Maria saa lapsen, Jeesuksen. Maria on nuori, mutta silti hän otti tehtävän rohkeasti vastaan. Maria ei kysellyt keneltäkään mitä pitäisi tehdä, vaan hän luotti Jumalaan. Maria on rohkean uskon esimerkki.
Raamatusta löytyy paljon muitakin esimerkkejä, joissa ihminen luottaa rohkeasti ja kyselemättä Jumalaan. Luottamus Jumalaan on tuonut heille varmasti rohkeutta selvitä vaikeistakin tilanteista. Toki on niitäkin, jotka epäilevät ja kyselevät Jumalan toimintaa.
Jäin miettimään, milloin minä olen luottanut kyselemättä Jumalaan. Tuntuu, että kun asiat ei mene niin kuin itse toivon, alan epäilemään ja kyseenalaistan koko Jumalan olemassaolon. Kuitenkin Jumalalla saattaa olla kohdalleni paljon parempi suunnitelma. Monesti vasta jälkikäteen katsottuna tajuan, että ehkä Jumalalla sittenkin on ollut ajatus, ja se on ollut hyvä.
Uskon ja luotan, että Jumala kuulee rukoukset. Vastaus ei aina ole se, mitä toivoo. Muistan, kun sinkkuna laivalla rukoilin Jumalalta, että nyt voisi Hän lähettää luokseni nuoren miehen, selvän ja suomalaisen. Ei mennyt kuin hetki, ja minua kohti käveli mies, jolla oli enemmän elämää takana kuin edessäpäin. Miehen kulku oli sen verran mutkikasta, että oli useampi alkoholijuoma tullut otettua. Kun mies tuli luokseni ja puhui, oli puhe ruotsia. Siinä kohtaa mietin, että Jumala kyllä kuulee rukoukset, ja Jumalalla on huumorintajua! Ja kyllä, mies oli hauskaa seuraa, puhui myös suomea ja monta mielenkiintoista tarinaa kertoi minulle. Ihan ei ollut se, mitä toivoin, mutta hetken kohtaaminen oli mukava. Samalla sain hauskan tarinan kerrottavakseni. Ja vastasi Jumala minulle tuohon rukoukseen mukavasta miehestä. Vastaus tuli vain paljon myöhemmin, ja kohdassa, jossa en sitä osannut odottaa. Mutta ei Jumala ollut unohtanut minua, näin uskon.
Mistä saisin Marian kaltaisen rohkeuden ja luottamuksen Jumalaan? Ehkä minun pitää vain yrittää luottaa. Ja voin rukoilla Jumalalta apua. Ja toisaalta, olihan se Tuomaskin opetuslapsi, vaikka epäili.
Heli Riittinen, nuorisotyönohjaaja
12.3.2020
Uskontoa vaihtamassa?
Koululaisten hiihtolomaviikon vietin Lankaniemessä rippileirillä. Oli kiva päästä pitkästä aikaa leireilemään nuorten kanssa ja näin ohjaajan näkökulmasta leiri sujui melkoisen mukavasti. Nuoret olivat mahtavia persoonia. Joka päivä rippikoululaiset kirjoittivat oppimispäiväkirjaa. Siinä heiltä mm. kysyttiin mitä ovat oppineet päivän aikana tai onko joku asia jäänyt mietityttämään. Sen lisäksi myös minulle sai esittää kysymyksiä. Yksi nuori kysyi minulta omassa päiväkirjassaan jotain tämän tyylistä: ”Olisiko sinulle helppoa vaihtaa uskontoa?”. Tämä kysymys pysäytti. En ole koskaan joutunut oikeastaan miettimään tätä asiaa omalla kohdallani. Olen toki tietoinen, miten ihmisiä vainotaan vielä nykyäänkin uskonsa takia joissakin maissa. Olen myös miettinyt miltä tuntuu tulla pakolaisena Suomeen, jos ei ole kristitty vaan esim. muslimi, mutta miten omalla kohdallani, olisinko valmis luopumaan omasta uskonnostani ja kuinka helppoa se olisi?
Tulin siihen tulokseen, että uskonnon vaihtaminen olisi minulle erittäin vaikeaa. En keksinyt yhtäkään syytä miksi vaihtaisin uskontoa. Koen, että tämä on se uskonto, johon minut on jo pienenä kastettu ja josta olen saanut oppia koko elämäni ajan. Konfirmaatiossa olen tunnustanut haluni kuulua tähän uskontoon. Sen lisäksi olen vielä diakonian vihkimyksessä luvannut palvella kirkkoa Jumalan avulla parhaan taitoni mukaan. Joten näin ollen en pitäisi mitenkään yksinkertaisena asiana uskonnon vaihtamista toiseen. Olen myös ajatellut niitä ihmisiä ketkä ovat joutuneet jättämään oman kotimaansa ja paenneet uuteen täysin vieraaseen maahan. Uskon, että heille oma tuttu uskonto on tuonut turvaa. Ainakin omalla kohdallani ajattelisin, että virret ja hengelliset laulut, tärkeät Raamatun kohdat ja rukoukset toisivat jotain tuttua turvallista muuten niin vieraaseen elämään. Huomaan myös silloin kun minulla on ollut vaikeampia hetkiä elämässä niin nuo tutut asiat ovat tuoneet lohtua. Näillä perusteluilla siis uskonnon vaihtaminen olisi minulle erittäin vaikeaa. Mitä sinä vastaisit ja mitkä olisivat perustelusi tähän kysymykseen?
Olen kiitollinen siitä, että meillä Suomessa on uskonnonvapauslaki, joka takaa sen, että saan uskoa juuri niin kuin haluan. Eikä kukaan ole vainoamassa minua sen takia, että olen kristitty. Kiitollisella mielellä odotan kevätaurinkoa, näin harmaana pilvisenä päivänä, kun tätä kirjoitan ja toivotan teille kaikille hyvän Jumalan siunausta.
Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja
5.3.2020
Mitä diakoniatyö on?
Monikaan ei tiedä mitä diakoniatyö pitää sisällään. Se johtuu ehkä siitä että työ on niin moninaista ja ympäristö jossa työtä tehdään määrittelee paljon työn luonnetta. Diakoniatyön mottona on heikommassa asemassa olevien auttaminen ja tukeminen. Se perustuu kristilliseen lähimmäisen rakkauteen. Isommissa kaupungeissa diakoniatyö painottuu yleensä enemmän taloudelliseen avustamiseen ja esim. diakoniaruokailujen järjestämiseen. Eli käytännössä diakoniatyöntekijä ottaa vastaan toimistolla asiakkaita, jotka ovat joutuneet taloudelliseen ahdinkoon. Taloudellinen avustaminen on pienimuotoista ja viimeinen oljenkorsi silloin, kun yhteiskunnan tuet on kokeiltu. Diakoniaruokailut ovat tarkoitettu vähävaraisille ja ne ovat yleensä maksuttomia, tai niistä voidaan periä muutaman euron nimellinen maksu. Täällä maaseudulla diakoniatyö painottuu kotikäyntityöhön. Mäntyharjun seurakunnan väestöstä suurin osa on vanhuksia, joten työ on vanhuspainotteista.
Diakoniatyöntekijä käy ihmisten kotona kartoittamassa kotona pärjäämistä ym. ja on tarvittaessa yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisiin avun järjestämiseksi. Diakoniatyöntekijä kohtaa ihmisiä laidasta laitaan, eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia. Ihminen kohdataan kokonaisuutena; psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen ja hengellinen puoli huomioiden. Meiltä on mahdollista saada keskusteluapua esim. elämän kriisitilanteissa. Diakoniatyöntekijän kanssa voi keskustella myös uskoon liittyvistä asioista, mutta emme tule ns. ”lyömään ketään Raamatulla päähän”, vaan keskusteluaiheet nousevat aina ihmisen omasta tarpeesta. Luottamukselliset keskustelut liittyvät usein sairauksiin tai suruun esim. läheisen poismenon johdosta. Omia lahjojaan voi myös hyödyntää diakoniatyössä, esim. laulu- ja esiintymistaito on eduksi. On kyettävä itsenäiseen työskentelyyn ja järjestämään erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia. Monenlaisissa haastavissa tilanteissa, joita työntekijä kohtaa vaaditaan hyvää tilannetajua ja luovuutta.
Työn ja vapaa-ajan rajaaminen luo myös omat haasteensa, koska pienellä paikkakunnalla työn luoma rooli kulkee mukana jatkuvasti. Esimerkki diakoniatyöntekijän päivästä: klo 9-10 hartaustilaisuuden valmistelut, klo 10 asiakkaan kanssa lääkäriin ja apteekkiin, klo 12-12.30 ruokatauko, klo 13-16 hartaustilaisuudet laitoksissa, klo 16-17 toimistolle kirjaamaan koti-, laitoskäynnit, sekä puhelut tulevia tilaisuuksia varten.
Annukka Salmivaara, diakonissa
6.2.2020
Mäntyharjun kirkon urut
Urkuja käsittelevä kanttorin kirjoitussarja jatkuu
Tulin Mäntyharjulle kanttoriksi vuonna 2003. Kirkkovaltuuston puheenjohtajan viimeinen kysymys virkaa hakiessa kuului: ”Jos sinut valitaan virkaan, niin ostatatko meillä uudet urut?” Onneksi olin käynyt tutustumassa urkutilanteeseen ja osasin muotoilla perustellut vastauksen. Silloiset urut olivat käyttöikänsä päässä ja vaativat perusteellista remonttia tai uusimista. Koska alkuperäisten Åkerman-urkujen sointi oli ”hukattu” kahden suuren muutostyön yhteydessä ja urut eivät kokonaisuutena olleet oikein mitään tyyliä, kerroin olevani sillä kannalla, että on järkevämpää rakentaa uusi tyylipuhdas soitin.
Pian perustettiin urkutyöryhmä valmistelemaan esitystä hankinnasta. Keskeisimmäksi työparikseni, työryhmän puheenjohtajaksi, tuli eläköitynyt yrittäjä ja seurakunnan talouskiemurat hyvin tunteva Kaarlo Salmenkivi. Äänikertamääräksi määriteltiin alustavasti 40. Kun valtuusto hyväksyi hankkeen periaatteellisella tasolla, piti määritellä tyyli ja tavoitteet tarkemmin, sekä etsiä ratkaisu kiperään pulmaan – kirkossa oli tulevien urkujen paikalla suojeltu alkuperäisten urkujen julkisivu.
Silloin tapahtui ahaa-elämys! Jospa tekisimme kulttuuriteon, palaisimme tarkasti alkuperäisten urkujen tyyliin, mutta tällä kertaa siinä kokoluokassa mikä Suomen toiseksi suurimpaan puukirkkoon kuuluu. Yleisestä tavasta poiketen urut suunniteltiin siksi tarkasti jo ennen kilpailutusta, piirustukset teki 1800-luvun kirkkojen ja urkujen asiantuntija, arkkitehti Ulf Åldaeus Ruotsista. Äänikertasuunnitelman, eli disposition, laati valvojaksi ja asiantuntijaksi palkattu Sixten Enlund, Helsingin Vanhan kirkon urkuri. Siellä oli saman tyylisten urkujen restaurointihanke silloin vielä kesken ja se tieto oli meille erittäin arvokasta.
Tällaiselle kulttuuriteolle lämpeni museovirastokin ja pienen kirjeenvaihdon jälkeen saatiin lupa purkaa vanhat urut pois julkisivuineen. Yhä tänä päivänä Suomessa on tietääkseni vain kahdet urut tarkasti 1800-luvun loppupuolen pohjoismais-romanttista tyyliä, Åkerman-rakennusperinteen mukaisesti – niin kuin tyyli kuvaus tarkasti kuuluu. Äänikertamäärä rajautui 38 äänikertaan, koska kirkossa käytettävissä olevan tilan ja tyylin vaatimuksien vuoksi suunnitellun kolmen sormion sijaan uruista tehtiin kaksisormioiset. Niihin kahteen sen sijaan rakennettiin ”kaikki karkit,” Seppo Murron, työryhmässä alusta loppuun vaikuttaneen kesä-asukkaamme ja kanttorikollegan sanoja lainatakseni. Eli kaikki mitä Åkerman 1800-luvulla olisi niihin voinut laittaa.
Niinpä kirkkoon saatiin huikean hienot urut vuonna 2008. Rakennuskilpailun voitti perinteikäs urkurakentamo Veikko Virtanen Espoosta. Silloinen kirkon lämmitysjärjestelmä ja vaatimuksemme soittimen toimivuudelle vaihtelevassa ilmankosteudessa tiputtivat kilpailusta pois kaikki muut, paitsi pohjoismaiset rakentamot ja yhden Itävaltalaisen. Kaikki tarjoukset tulivat näiltä alueilta.
Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, tuntuu olevan tapana että Mäntyharjun urkujen ympärille rakentuu draamaa. Niin kävi nytkin – mieli on aika haikea. Ystäväni ja kuorolaiseni Kaarlo, urkutyöryhmän pj. ja urkujen isähahmo, nukkui tammikuussa pois ja siunataan tulevalla viikolla. Kaikista Mäntyharjulaisista juuri hänen kohdallaan olin ajatellut, että niissä hautajaisissa urut soivat kaikella sillä juhlallisuudella ja kauneudella mikä niistä löytyy. Mutta eivät soi - sillä juuri nyt kirkko on sisämaalausremontissa.
Tulevana loppukesänä järjestetään musiikki-ilta, johon Kaarlon läheisten lisäksi jo nyt kutsun kaikkia teitä joiden läheinen olisi haluttu siunata remontin aikana Mäntyharjun kirkossa.
Eero Kantola, kanttori
16.1.2020
Pyhän Henrikin muistoa muistaen
Suomalainen 1930-luvun kansanlaulu, Kippari-kvartetin 50-luvulla levyttämä Muurari kertoo, että kevät, kevät toi muurarin… ja maalarin… ja rakennuksille hanslankarin, ja rannoille hampparin. Köyliönjärvi oli tästä tammikuusta poiketen kuitenkin aikanaan ilmeisestikin suht’ tukevasti jäässä, ja rannalta Lallin kotitalossa vierailleen piispa Henrikin reen jäljet piirtyivät ehkäpä hyvinkin siihen suuntaan, mistä sittemmin roomalaiskatoliset ynnä seudulla lukuisammat luterilaiset ovat kuikuilla kurkistelleet kirkkosaarta, ja sieltä kirkontornin ristihuippua. No, Lalli sitten ilmeikkäänä selkeästi haki nuo omat muinaissuksensa , -sellaisen lylyn, sen lyhyemman potkusuksimallisen, ja kalhun, jalkaansa päläksen vaiheille, ja mäystimen omin käsin vaivalloisesti kyykkiessään ensin kiinni sitoen. Mahtoiko Lallin suksessa ollut, iltapuhteinaan siihen harrastuskoristeluna puukolla veistelemää käpälikköä, ja katseliko sitä vihapäissään talonpoika sivakoidessaan avoimelle järvenjäälle? Koristelu loppui kuitenkin tässä tarinassa hyvin pian ja joka tapauksessa tähän. Suomalainen talonpoika Lalli suuttui, hiihti piispan kiinni – ja kumautti hengiltä. Tämähän tiedetään, että kumautti, lujaa kumautti. Ehkä Armon vuonna 1156, mutta tapaus kuulemma on erinomaisen hankala ruotsalaisista keskiajan kroniikoista kovin tarkkaan ajoittaa; mutta tosi kumautus kumminkin. Siihen päättyi se ”ensimmäinen ristiretki Suomeen.” Sitaatit siksi, että reissu on lopputuleman ja myöhempien kirkkohistorian tulkitsijoiden avulla muuttunut isommaksi merkkitapaukseksi kuin ehkä aikanaan lienee ollut – mene, tiedä…
Lallin sekä piispa Henrikin kommunikaatio-ongelmista on jälkimaailma maalaillut useammanlaisia. Lallista tuli murhamies ja itse Paholainen, piispasta tulin pyhimys ja uskon puolustaja. Piispan käytöstä on sittemmin mietitty. Kerrottu joskus kopean herran tapaiseksi. Kielimuurikin lienee korkeana vallinnut, Lallin vaimon ja muun talonväen, ja toisaalta tulleiden (sen ajan) ruotsinkielisten välillä. Viides käsky ”älä tapa” rikottiin, Lalli sen teki; ja kertomus versoo ja kasvaa siitä kysymyksestä, että miksi rikottiin. Eihän ihmisiä varmaankaan tapettu noin vaan esikristillisenäkään aikana, syyttä. Oliko piispa tunkeillen pahemman kerran rikkonut alkusuomalaista maan tapaa ja ihmisen yleistä kunnioitusta vastaan, saapastellut ottamaan toisen omaa kuormastoonsa, niin kuin sotaväki niin monesti myöhemmin? Emme tiedä. Vai oliko Lalli irwingoodmanilainen Häirikkö, ja pois ladultaan? Muisto on joka tapauksessa kohtaamisesta jäljellä yhä. Kristinusko joutui lukemaan marttyyrien lukuun viikinkiajan jo päätyttyä, kirkon korkean palvelijansa. Mitä se tästä itäisestä takamaasta lännempänä teki? Ruhjeet käydään tapauksesta kesäisin roomalais-katolilaisella kesävaellus-kulkueena perinteisesti kirkkosaaressa toteamassa. Köyliönjärven veden laatu on kuulemma hyvin parantunut takavuosilta, taitaa olla verrattomasti parempaa kuin esimerkiksi Littoisissa… nykyään.
Turun seudulla Heikin markkinoita pidetään tänä päivänäkin, Turun seudun Mobilistien neljännesvuosittaisia rompetoritapahtumia myöten; ”Talvi-Heikki” on taasen tulossa, ja mobiileja ynnä motoristeja tulee riittämään. Ja Nousiaisissa, Suomen maaperällä ensimmäisenä sijainneen piispanistuinpaikalla, on myös pitkä ja sitkeä Heikin-markkina-henki. Keskiajalla Suomessa vietettiin kirkoissamme 1770-luvulle asti piispa Henrikin marttyyrikuoleman muistoksi kahtakin muistopäivää. Piispan kuolinpäivää muistettiin 19.1. Heikinpäivänä, mutta myös kesällä oli juhlapyhä 18.6. , piispa Henrikin pyhäinjäännösten Turkuun siirtämisen eli translaation muistopäivänä, tämä oli niin sanottu ”kesä-Heikki”. Nykyinen, parinkymmenen vuoden ikään ehtinyt kirkkomme evankeliumikirja muistuttaa eräässä Pyhän Henrikin muistopäivän kautta aikojen muuttumisesta, toisaalta, mutta samalla Jumalan armahtavan hyvän tahdon muuttumattomuudesta , Pojan , Jeesuksen teoissa - Heprealaiskirjeen sanoin: ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.” (Hepr.13:8) . Tätä hyvää , ylhäältä jo annettua, ottakaamme kiitoksella vastaan. Kevät tuonee kyllä aikanaan - mutta aika on jo, Jumalan aika, ja kristillisen kirkon hyvä aika, täälläkin ja tänään.
Erik Liljeström, seurakuntapastori