Viikon Sana on Mäntyharjun seurakunnan työntekijän kirjoittama hartausteksti Pitäjänuutisissa

 

 

7.5.2020

Kuva Mäntyharjun kirkosta Pyhävedeltä kuvattuna. ÄITI
 

Meloin maanantaina Pyhävedellä, kuvasin kaunista kirkkoamme ja ajattelin teitä äitejä. Edesmennyttä omaa äitiäni, puolisoani, kaikkia äitejä.

Teidän tehtävänne on ainutlaatuinen, sitä ei voi mies edes täysin ymmärtää, mutta vuodelta 2012 säilyneessä onnittelurunossa edes yritän sanoa siitä jotain. Silloin ”Ystävä sä lapsien” -sävelmällä laulettuna messussa tällä runolla äitejä onnittelimme.

Nyt haluan kahden säkeistön ja tuoreen kotikirkon kuvan myötä onnitella ja kertoa, kuinka paljon teitä äitejä arvostan.

Äidin syliin ihminen

syntyy, lahja rakkauden. 
Syntyy kuva Jumalasta,
pieni alku hän on vasta.

Sykkii äidin sylissä,

suuri ihme, elämä.

Kaikki äidit maailman
tuomme eteen Jumalan.

Äidin mieleen riemu anna,

äidit kutsu, äidit kanna,

lämpöön, syliin parhaimpaan,     

syliin Luojan taivaan, maan.

 

Onnea ja Siunausta kaikille äideille!

Eero-kanttori

 

 

 


 

16.4.2020

Näinä poikkeusaikoina, kun monet odottavat kevään ihmettä ja kesän tuloa kovin huolestuneissa tunnelmissa, laitan tähän tämän, tangon sävelellä kuulemani laulun keväisen sanoitukseni, pääsiäispäivältä. Olemme kukin välillä, vuoroviikoin -ja vuosin, yksin eleleleviä, taikka kahdestaan taikka peräti joukkona taikka jonkinlaisena selkeämpänä ryhmänä – matkalla. Elämän matkalla, keskellä Jumalan luomakuntaa. Onhan nähtävää, ja aihetta myös kiittää.

KEVÄTLINTU JA PAJUNKISSA

säk.1 :

Yksin,

Ääni ainoa, mut’ ystävä

Autius vähä-ääninen tää,

suvanto salmen ylitettävä.

Jo tekemisiin vajoaa

harmaat maisemat räntään hajoaa

metsä puiksi mun takatalvinen vaientaa.

KERTO:

Tartu hetkeen ja vie se siivin

Tuo hennon, ja raavaan raakapurjelennon

Vaiko aina tähtein luota loiston tuot,

Pohjoisen kevään koiton?

Nuori - kuin Hakaniemi kerran –

ja Pajunkissa , ja ne pennut muut.

(jatko 1:)

Keväinen ankkuris hetken vartoo

sit’ ruorii katin kontein tempoo

Sydän syrjäs’ linnun kallo

ja sääriluut.

säk.2:

Kaksin, niin

Parempi niin, kun toimeen on käytävä

Mut’ mielekkyyttä sulta, millä mielen,

kauniisti kehtaammeko kysyä?

Jo yhdessä näin, aallot mahdollisen nousee, kohahtelee.

Jo maailman laivat ulos vie, valot kaukaa loistaa rantakaduille.

KERTO (ja jatko 1.)

säk.3:

Useampi,

kuin leskenlehdet, meit’ on viimein melkein parvi

Ystävät; Yksi ei pääsky kesää tee

Vanha Elämä, joukos’ väsynyt Herra Cee.

Yhteen sopii äänet, vuodet harmaa-pörröisinä hyppelee.

Oksil’ viipyy tuulen alla, muttei tähden alle pesää tee.

KERTO:

Tartu hetkeen , ja vie se siivin

Tuo hennon, ja raavaan raakapurjelennon.

Vaiko majakkain luota loiston tuot,

Pohjoisen kevään koiton?

Nuori, kuin Hakaniemi kerran,

-ja Pajunkissa , ja ne pennut muut

(jatko 2:)

Keväinen ankkuris’ hetken vartoo,

Synkän avoveen ääres seisoo,

Sit’ Katti kynsillä tallaa kukkaan keltaiseen. (ja loppuun ehkäpä E9-5 -sointu…)

Erik Liljeström

 

 

9.4.2020

Pääsiäisen salaisuus

Jerusalemissa vietettiin pääsiäisjuhlia. Jeesus päätti syödä pääsiäisaterian opetuslapsien kanssa erään talon yläsalissa. Kun he istuivat yhdessä pöydän ympärillä, Jeesus otti leivän ja viinimaljan, siunasi ne, ja sanoi: ”Ottakaa kaikki pala leivästä ja juokaa viinimaljasta. ”Samalla Jeesus selitti heille, että hänen vihollisensa tulisivat pian ja veisivät hänet pois heidän luotaan. Tämä olisi viimeinen kerta, kun he aterioisivat yhdessä. Hän kehotti heitä kokoontumaan edelleen yhteen, jakamaan leipää ja juomaan viinimaljasta senkin jälkeen, kun hän ei ole enää täällä, samalla kun Jeesus puhui, yksi hänen opetuslapsistaan hiipi ulos yöhön kertomaan sotilaille, mistä he löytäisivät Jeesuksen. Tämän opetuslapsen nimi oli Juudas. Pääsiäisaterian jälkeen he kaikki menivät läheiselle kukkulan rinteelle, tätä paikka kutsuttiin Getsemanen puutarhaksi. Opetuslapset olivat väsyneitä, mutta Jeesus pyysi heitä pysymään kanssaan ja rukoilemaan. Itse hän meni vähän kauemmaksi, polvistui ja rukoili. Jeesus tiesi, että pian hänelle tapahtuisi pahoja asioita- hän pyysi Jumalalta rohkeutta. Kun Jeesus palasi, opetuslapset olivat nukahtaneet, Jeesus sanoi, nouskaa ja rukoilkaa, samalla hetkellä kuului jo sotilaiden ääniä ja soihtujen tulet valaisivat puutarhaa, Juudas oli kavaltanut Jeesuksen. Sotilaat pidättivät Jeesuksen, hänet vietiin suuren neuvoston eteen, jossa häntä kuulusteltiin ja lopulta Jeesus vietiin Pilatuksen eteen. Pilatus tiesi, ettei Jeesus ollut tehnyt mitään väärää, eikä halunnut tehdä päätöstä Jeesuksen tuomitsemisesta, ja niinpä hän antoi kansan valita. Jeesus tuomittiin ristinkuolemaan. Jeesus vietiin Golgata nimiselle kukkulalle. Siellä hänet naulittiin ristille kahden ryövärin kanssa. Paikalla oli Jeesuksen ystäviä ja Jeesuksen äiti Maria, joka itki poikansa takia. Ihmisjoukossa olevat vihamiehet huusivat:” Jos olet Jumalan poika, niin voit kai astua alas ristiltä.” Jeesus katsoi heitä ja sanoi:” Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät.” Keskellä päivää koko maa pimeni, maa järähteli ja temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia ja Jeesus huusi kovalla äänellä:” Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni:” Jeesus haudattiin kallioon hakattuun hautaa, ja haudan suulle vieritettiin suuri kivi. Kolmannen päivän aamuna muutamat naiset menivät Jeesuksen haudalle, hankkimansa tuoksuöljyt mukanaan, miettien miten saisivat suuren kiven pois haudan suulta? Mutta mitä oli tapahtunut? Joku oli siirtänyt kiven, ja kun he katsoivat hautaan, se oli tyhjä. Haudan sisällä oli kaksi enkeliä hohtavissa vaatteissa, naiset pelästyivät. Mutta enkelit sanoivat:” Älkää pelätkö!” Jeesus ei ole enää täällä. Hän elää! Hän on ylösnoussut, ja elää ikuisesti.” Nyt naisille tuli kiire. He palasivat kertomaa opetuslapsille ja kaikilla muilla, mitä olivat nähneet ja kuulleet.

”Niin kuin taivaan enkeli mekin iloitsemme.

  Saamme rientää kertomaan: Nyt elää Jeesuksemme.

  Saamme rientää kertomaan: Nyt elää Jeesuksemme”

  (LV 32 säk.4)

  HYVÄÄ PÄÄSIÄISEN AIKAA!

Marjatta Hokkanen lastenohjaaja

 

26.3.2020

Pidetään huolta toisistamme

Elämme tällä hetkellä todella poikkeuksellista aikaa, tuntematon virus vaikuttaa meidän kaikkien elämäämme ja poikkeuslain myötä myös rajoittaa sitä. Monien suunnitelmat ovat menneet uusiksi, matkoja ja harrastuksia on peruttu, juhlia ja konsertteja on siirretty tulevaisuuteen jne. Mutta se on pieni hinta siitä, että jos tällä tämän hetkisellä poikkeuslailla ja rajoitetulla elämällä saadaan säästettyä monen ihmisen henki. Kunhan jaksetaan hetki elää rajoitteisemmin, niin kyllä sekin aika taas koittaa, että voimme elää vapaammin. Pääministerin sanoin: kyllä me tästä selviämme. Ehkä nyt on hyvä paikka ja aika pysähtyä ja rauhoittua muuten niin kiireisessä maailmassa. Moni onkin löytänyt turvaa ja ajanvietettä luonnosta ja etenkin metsästä. Sitähän meiltä täältä Suomesta ja etenkin maaseudulta löytyy. Keinoja kyllä löytyy, joista saa voimaa ja uskoa tähän hetkeen ja tulevaan. Ja onhan meillä Jumala, jonka kämmenellä on turvallista olla, Jumala kyllä huolehtii meistä. Jokainen reagoi omalla tavallaan tähän tilanteeseen. Joku saattaa menettää jopa yöunensa tämän takia, joku ei ehkä halua ajatella koko asiaa, koska kokee sen niin ahdistavaksi. Joku toinen taas haluaa koko ajan puhua vaan koronasta, hänen maailmaansa ei mitään muuta mahdu. Mutta kaikki reaktiot ovat hyväksyttyjä ja me kirkkona ja seurakuntana olemme ihmisten rinnalla ja välitämme uskon ja toivon sanomaa. Vaikka naamatusten juttelu ei ole suotavaa tällä hetkellä, niin me seurakunnan työntekijät olemme joka tapauksessa puhelimitse ja sähköpostitse tavoitettavissa. Emme unohda tämän tilanteen aikanakaan meille tärkeitä seurakuntalaisia, esim. kerhoissamme käyviä lapsia aiomme muistaa pienellä pääsiäistervehdyksellä. Vaikka monen kiireet ovat pysähtyneet, niin on myös niitäkin, jotka koulutuksensa ja ammattinsa vuoksi laittavat kaikkensa peliin ympäri maailman auttaakseen muita. Heille, näille tosi elämän sankareille voi vain toivoa jaksamista, voimia ja siunausta. Me arjen sankarit voimme tehdä oman osamme tässä poikkeavassa tilanteessa ja auttaa vaikka naapurissa asuvaa riskiryhmään kuuluvaa ihmistä kauppa asioissa.

Pidetäänhän huoli toisistamme ja suojellaan toisiamme Taivaan Isän kanssa.

Suvi Uotinen, lastenohjaaja

 

19.3.2020

Mistä saisin rohkeuden ja luottamuksen?

Tulevana sunnuntaina vietetään Marian ilmestyspäivää. Jouluihmisille tämä kertoo sen, että jouluun on yhdeksän kuukautta aikaa. Enkeli ilmestyy Marialle ja kertoo suuren uutisen: Maria saa lapsen, Jeesuksen. Maria on nuori, mutta silti hän otti tehtävän rohkeasti vastaan. Maria ei kysellyt keneltäkään mitä pitäisi tehdä, vaan hän luotti Jumalaan. Maria on rohkean uskon esimerkki.

Raamatusta löytyy paljon muitakin esimerkkejä, joissa ihminen luottaa rohkeasti ja kyselemättä Jumalaan. Luottamus Jumalaan on tuonut heille varmasti rohkeutta selvitä vaikeistakin tilanteista. Toki on niitäkin, jotka epäilevät ja kyselevät Jumalan toimintaa.

Jäin miettimään, milloin minä olen luottanut kyselemättä Jumalaan. Tuntuu, että kun asiat ei mene niin kuin itse toivon, alan epäilemään ja kyseenalaistan koko Jumalan olemassaolon. Kuitenkin Jumalalla saattaa olla kohdalleni paljon parempi suunnitelma. Monesti vasta jälkikäteen katsottuna tajuan, että ehkä Jumalalla sittenkin on ollut ajatus, ja se on ollut hyvä.

Uskon ja luotan, että Jumala kuulee rukoukset. Vastaus ei aina ole se, mitä toivoo. Muistan, kun sinkkuna laivalla rukoilin Jumalalta, että nyt voisi Hän lähettää luokseni nuoren miehen, selvän ja suomalaisen. Ei mennyt kuin hetki, ja minua kohti käveli mies, jolla oli enemmän elämää takana kuin edessäpäin. Miehen kulku oli sen verran mutkikasta, että oli useampi alkoholijuoma tullut otettua. Kun mies tuli luokseni ja puhui, oli puhe ruotsia. Siinä kohtaa mietin, että Jumala kyllä kuulee rukoukset, ja Jumalalla on huumorintajua! Ja kyllä, mies oli hauskaa seuraa, puhui myös suomea ja monta mielenkiintoista tarinaa kertoi minulle. Ihan ei ollut se, mitä toivoin, mutta hetken kohtaaminen oli mukava. Samalla sain hauskan tarinan kerrottavakseni. Ja vastasi Jumala minulle tuohon rukoukseen mukavasta miehestä. Vastaus tuli vain paljon myöhemmin, ja kohdassa, jossa en sitä osannut odottaa. Mutta ei Jumala ollut unohtanut minua, näin uskon.

Mistä saisin Marian kaltaisen rohkeuden ja luottamuksen Jumalaan? Ehkä minun pitää vain yrittää luottaa. Ja voin rukoilla Jumalalta apua. Ja toisaalta, olihan se Tuomaskin opetuslapsi, vaikka epäili.

Heli Riittinen, nuorisotyönohjaaja

 

12.3.2020

Uskontoa vaihtamassa?

Koululaisten hiihtolomaviikon vietin Lankaniemessä rippileirillä. Oli kiva päästä pitkästä aikaa leireilemään nuorten kanssa ja näin ohjaajan näkökulmasta leiri sujui melkoisen mukavasti. Nuoret olivat mahtavia persoonia. Joka päivä rippikoululaiset kirjoittivat oppimispäiväkirjaa. Siinä heiltä mm. kysyttiin mitä ovat oppineet päivän aikana tai onko joku asia jäänyt mietityttämään. Sen lisäksi myös minulle sai esittää kysymyksiä. Yksi nuori kysyi minulta omassa päiväkirjassaan jotain tämän tyylistä: ”Olisiko sinulle helppoa vaihtaa uskontoa?”. Tämä kysymys pysäytti. En ole koskaan joutunut oikeastaan miettimään tätä asiaa omalla kohdallani. Olen toki tietoinen, miten ihmisiä vainotaan vielä nykyäänkin uskonsa takia joissakin maissa. Olen myös miettinyt miltä tuntuu tulla pakolaisena Suomeen, jos ei ole kristitty vaan esim. muslimi, mutta miten omalla kohdallani, olisinko valmis luopumaan omasta uskonnostani ja kuinka helppoa se olisi?

Tulin siihen tulokseen, että uskonnon vaihtaminen olisi minulle erittäin vaikeaa. En keksinyt yhtäkään syytä miksi vaihtaisin uskontoa. Koen, että tämä on se uskonto, johon minut on jo pienenä kastettu ja josta olen saanut oppia koko elämäni ajan. Konfirmaatiossa olen tunnustanut haluni kuulua tähän uskontoon. Sen lisäksi olen vielä diakonian vihkimyksessä luvannut palvella kirkkoa Jumalan avulla parhaan taitoni mukaan. Joten näin ollen en pitäisi mitenkään yksinkertaisena asiana uskonnon vaihtamista toiseen. Olen myös ajatellut niitä ihmisiä ketkä ovat joutuneet jättämään oman kotimaansa ja paenneet uuteen täysin vieraaseen maahan. Uskon, että heille oma tuttu uskonto on tuonut turvaa. Ainakin omalla kohdallani ajattelisin, että virret ja hengelliset laulut, tärkeät Raamatun kohdat ja rukoukset toisivat jotain tuttua turvallista muuten niin vieraaseen elämään. Huomaan myös silloin kun minulla on ollut vaikeampia hetkiä elämässä niin nuo tutut asiat ovat tuoneet lohtua. Näillä perusteluilla siis uskonnon vaihtaminen olisi minulle erittäin vaikeaa. Mitä sinä vastaisit ja mitkä olisivat perustelusi tähän kysymykseen?

Olen kiitollinen siitä, että meillä Suomessa on uskonnonvapauslaki, joka takaa sen, että saan uskoa juuri niin kuin haluan. Eikä kukaan ole vainoamassa minua sen takia, että olen kristitty. Kiitollisella mielellä odotan kevätaurinkoa, näin harmaana pilvisenä päivänä, kun tätä kirjoitan ja toivotan teille kaikille hyvän Jumalan siunausta.

Taava Kousa, nuorisotyönohjaaja

 

5.3.2020

Mitä diakoniatyö on?

Monikaan ei tiedä mitä diakoniatyö pitää sisällään. Se johtuu ehkä siitä että työ on niin moninaista ja ympäristö jossa työtä tehdään määrittelee paljon työn luonnetta. Diakoniatyön mottona on heikommassa asemassa olevien auttaminen ja tukeminen. Se perustuu kristilliseen lähimmäisen rakkauteen. Isommissa kaupungeissa diakoniatyö painottuu yleensä enemmän taloudelliseen avustamiseen ja esim. diakoniaruokailujen järjestämiseen. Eli käytännössä diakoniatyöntekijä ottaa vastaan toimistolla asiakkaita, jotka ovat joutuneet taloudelliseen ahdinkoon. Taloudellinen avustaminen on pienimuotoista ja viimeinen oljenkorsi silloin, kun yhteiskunnan tuet on kokeiltu. Diakoniaruokailut ovat tarkoitettu vähävaraisille ja ne ovat yleensä maksuttomia, tai niistä voidaan periä muutaman euron nimellinen maksu. Täällä maaseudulla diakoniatyö painottuu kotikäyntityöhön. Mäntyharjun seurakunnan väestöstä suurin osa on vanhuksia, joten työ on vanhuspainotteista.

Diakoniatyöntekijä käy ihmisten kotona kartoittamassa kotona pärjäämistä ym. ja on tarvittaessa yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisiin avun järjestämiseksi.  Diakoniatyöntekijä kohtaa ihmisiä laidasta laitaan, eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia. Ihminen kohdataan kokonaisuutena; psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen ja hengellinen puoli huomioiden. Meiltä on mahdollista saada keskusteluapua esim. elämän kriisitilanteissa. Diakoniatyöntekijän kanssa voi keskustella myös uskoon liittyvistä asioista, mutta emme tule ns. ”lyömään ketään Raamatulla päähän”, vaan keskusteluaiheet nousevat aina ihmisen omasta tarpeesta. Luottamukselliset keskustelut liittyvät usein sairauksiin tai suruun esim. läheisen poismenon johdosta. Omia lahjojaan voi myös hyödyntää diakoniatyössä, esim. laulu- ja esiintymistaito on eduksi. On kyettävä itsenäiseen työskentelyyn ja järjestämään erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia. Monenlaisissa haastavissa tilanteissa, joita työntekijä kohtaa vaaditaan hyvää tilannetajua ja luovuutta.

Työn ja vapaa-ajan rajaaminen luo myös omat haasteensa, koska pienellä paikkakunnalla työn luoma rooli kulkee mukana jatkuvasti. Esimerkki diakoniatyöntekijän päivästä: klo 9-10 hartaustilaisuuden valmistelut, klo 10 asiakkaan kanssa lääkäriin ja apteekkiin, klo 12-12.30 ruokatauko, klo 13-16 hartaustilaisuudet laitoksissa, klo 16-17 toimistolle kirjaamaan koti-, laitoskäynnit, sekä puhelut tulevia tilaisuuksia varten.

Annukka Salmivaara, diakonissa

 

6.2.2020

Mäntyharjun kirkon urut

Urkuja käsittelevä kanttorin kirjoitussarja jatkuu

 

Tulin Mäntyharjulle kanttoriksi vuonna 2003. Kirkkovaltuuston puheenjohtajan viimeinen kysymys virkaa hakiessa kuului: ”Jos sinut valitaan virkaan, niin ostatatko meillä uudet urut?” Onneksi olin käynyt tutustumassa urkutilanteeseen ja osasin muotoilla perustellut vastauksen. Silloiset urut olivat käyttöikänsä päässä ja vaativat perusteellista remonttia tai uusimista. Koska alkuperäisten Åkerman-urkujen sointi oli ”hukattu” kahden suuren muutostyön yhteydessä ja urut eivät kokonaisuutena olleet oikein mitään tyyliä, kerroin olevani sillä kannalla, että on järkevämpää rakentaa uusi tyylipuhdas soitin.

Mäntyharjun kirkon urutPian perustettiin urkutyöryhmä valmistelemaan esitystä hankinnasta. Keskeisimmäksi työparikseni, työryhmän puheenjohtajaksi, tuli eläköitynyt yrittäjä ja seurakunnan talouskiemurat hyvin tunteva Kaarlo Salmenkivi. Äänikertamääräksi määriteltiin alustavasti 40. Kun valtuusto hyväksyi hankkeen periaatteellisella tasolla, piti määritellä tyyli ja tavoitteet tarkemmin, sekä etsiä ratkaisu kiperään pulmaan – kirkossa oli tulevien urkujen paikalla suojeltu alkuperäisten urkujen julkisivu.

Silloin tapahtui ahaa-elämys! Jospa tekisimme kulttuuriteon, palaisimme tarkasti alkuperäisten urkujen tyyliin, mutta tällä kertaa siinä kokoluokassa mikä Suomen toiseksi suurimpaan puukirkkoon kuuluu. Yleisestä tavasta poiketen urut suunniteltiin siksi tarkasti jo ennen kilpailutusta, piirustukset teki 1800-luvun kirkkojen ja urkujen asiantuntija, arkkitehti Ulf Åldaeus Ruotsista. Äänikertasuunnitelman, eli disposition, laati valvojaksi ja asiantuntijaksi palkattu Sixten Enlund, Helsingin Vanhan kirkon urkuri. Siellä oli saman tyylisten urkujen restaurointihanke silloin vielä kesken ja se tieto oli meille erittäin arvokasta.

Tällaiselle kulttuuriteolle lämpeni museovirastokin ja pienen kirjeenvaihdon jälkeen saatiin lupa purkaa vanhat urut pois julkisivuineen. Yhä tänä päivänä Suomessa on tietääkseni vain kahdet urut tarkasti 1800-luvun loppupuolen pohjoismais-romanttista tyyliä, Åkerman-rakennusperinteen mukaisesti – niin kuin tyyli kuvaus tarkasti kuuluu. Äänikertamäärä rajautui 38 äänikertaan, koska kirkossa käytettävissä olevan tilan ja tyylin vaatimuksien vuoksi suunnitellun kolmen sormion sijaan uruista tehtiin kaksisormioiset. Niihin kahteen sen sijaan rakennettiin ”kaikki karkit,” Seppo Murron, työryhmässä alusta loppuun vaikuttaneen kesä-asukkaamme ja kanttorikollegan sanoja lainatakseni. Eli kaikki mitä Åkerman 1800-luvulla olisi niihin voinut laittaa.  

Niinpä kirkkoon saatiin huikean hienot urut vuonna 2008. Rakennuskilpailun voitti perinteikäs urkurakentamo Veikko Virtanen Espoosta. Silloinen kirkon lämmitysjärjestelmä ja vaatimuksemme soittimen toimivuudelle vaihtelevassa ilmankosteudessa tiputtivat kilpailusta pois kaikki muut, paitsi pohjoismaiset rakentamot ja yhden Itävaltalaisen. Kaikki tarjoukset tulivat näiltä alueilta.

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, tuntuu olevan tapana että Mäntyharjun urkujen ympärille rakentuu draamaa. Niin kävi nytkin – mieli on aika haikea. Ystäväni ja kuorolaiseni Kaarlo, urkutyöryhmän pj. ja urkujen isähahmo, nukkui tammikuussa pois ja siunataan tulevalla viikolla. Kaikista Mäntyharjulaisista juuri hänen kohdallaan olin ajatellut,  että niissä hautajaisissa urut soivat kaikella sillä juhlallisuudella ja kauneudella mikä niistä löytyy. Mutta eivät soi - sillä juuri nyt kirkko on sisämaalausremontissa.

Tulevana loppukesänä järjestetään musiikki-ilta, johon Kaarlon läheisten lisäksi jo nyt kutsun kaikkia teitä joiden läheinen olisi haluttu siunata remontin aikana Mäntyharjun kirkossa.

Eero Kantola, kanttori


16.1.2020

Pyhän Henrikin muistoa muistaen

Suomalainen 1930-luvun kansanlaulu, Kippari-kvartetin 50-luvulla levyttämä Muurari kertoo, että kevät, kevät toi muurarin… ja maalarin… ja rakennuksille hanslankarin, ja rannoille hampparin. Köyliönjärvi oli tästä tammikuusta poiketen kuitenkin aikanaan ilmeisestikin suht’ tukevasti jäässä, ja rannalta Lallin kotitalossa vierailleen piispa Henrikin reen jäljet piirtyivät ehkäpä hyvinkin siihen suuntaan, mistä sittemmin roomalaiskatoliset ynnä seudulla lukuisammat luterilaiset ovat kuikuilla kurkistelleet kirkkosaarta, ja sieltä kirkontornin ristihuippua. No, Lalli sitten ilmeikkäänä selkeästi haki nuo omat muinaissuksensa , -sellaisen lylyn, sen lyhyemman potkusuksimallisen, ja kalhun, jalkaansa päläksen vaiheille, ja mäystimen omin käsin vaivalloisesti kyykkiessään ensin kiinni sitoen. Mahtoiko Lallin suksessa ollut, iltapuhteinaan siihen harrastuskoristeluna puukolla veistelemää käpälikköä, ja katseliko sitä vihapäissään talonpoika sivakoidessaan avoimelle järvenjäälle? Koristelu loppui kuitenkin tässä tarinassa hyvin pian ja joka tapauksessa tähän. Suomalainen talonpoika Lalli suuttui, hiihti piispan kiinni – ja kumautti hengiltä. Tämähän tiedetään, että kumautti, lujaa kumautti. Ehkä Armon vuonna 1156, mutta tapaus kuulemma on erinomaisen hankala ruotsalaisista keskiajan kroniikoista kovin tarkkaan ajoittaa; mutta tosi kumautus kumminkin. Siihen päättyi se ”ensimmäinen ristiretki Suomeen.” Sitaatit siksi, että reissu on lopputuleman ja myöhempien kirkkohistorian tulkitsijoiden avulla muuttunut isommaksi merkkitapaukseksi kuin ehkä aikanaan lienee ollut – mene, tiedä…

Lallin sekä piispa Henrikin kommunikaatio-ongelmista on jälkimaailma maalaillut useammanlaisia. Lallista tuli murhamies ja itse Paholainen, piispasta tulin pyhimys ja uskon puolustaja. Piispan käytöstä on sittemmin mietitty. Kerrottu joskus kopean herran tapaiseksi. Kielimuurikin lienee korkeana vallinnut, Lallin vaimon ja muun talonväen,  ja toisaalta tulleiden (sen ajan) ruotsinkielisten välillä. Viides käsky ”älä tapa” rikottiin, Lalli sen teki; ja kertomus versoo ja kasvaa siitä kysymyksestä, että miksi rikottiin. Eihän ihmisiä varmaankaan tapettu noin vaan esikristillisenäkään aikana, syyttä. Oliko piispa tunkeillen pahemman kerran rikkonut alkusuomalaista maan tapaa ja ihmisen yleistä kunnioitusta vastaan, saapastellut ottamaan toisen omaa kuormastoonsa, niin kuin sotaväki niin monesti myöhemmin? Emme tiedä. Vai oliko Lalli irwingoodmanilainen Häirikkö, ja pois ladultaan? Muisto on joka tapauksessa kohtaamisesta jäljellä yhä. Kristinusko joutui lukemaan marttyyrien lukuun viikinkiajan jo päätyttyä, kirkon korkean palvelijansa. Mitä se tästä itäisestä takamaasta lännempänä teki? Ruhjeet käydään tapauksesta kesäisin roomalais-katolilaisella kesävaellus-kulkueena perinteisesti kirkkosaaressa toteamassa. Köyliönjärven veden laatu on kuulemma hyvin parantunut takavuosilta, taitaa olla verrattomasti parempaa kuin esimerkiksi Littoisissa… nykyään.

Turun seudulla Heikin markkinoita pidetään tänä päivänäkin, Turun seudun Mobilistien neljännesvuosittaisia rompetoritapahtumia myöten; ”Talvi-Heikki” on taasen tulossa, ja mobiileja ynnä motoristeja tulee riittämään. Ja Nousiaisissa, Suomen maaperällä ensimmäisenä sijainneen piispanistuinpaikalla, on myös pitkä ja sitkeä Heikin-markkina-henki. Keskiajalla Suomessa vietettiin kirkoissamme 1770-luvulle asti piispa Henrikin marttyyrikuoleman muistoksi kahtakin muistopäivää. Piispan kuolinpäivää muistettiin 19.1. Heikinpäivänä, mutta myös kesällä oli juhlapyhä 18.6. , piispa Henrikin pyhäinjäännösten Turkuun siirtämisen eli translaation muistopäivänä, tämä oli niin sanottu ”kesä-Heikki”. Nykyinen, parinkymmenen vuoden ikään ehtinyt kirkkomme evankeliumikirja muistuttaa eräässä Pyhän Henrikin muistopäivän kautta aikojen muuttumisesta, toisaalta, mutta  samalla Jumalan armahtavan hyvän tahdon muuttumattomuudesta , Pojan , Jeesuksen teoissa - Heprealaiskirjeen sanoin: ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.” (Hepr.13:8) . Tätä hyvää , ylhäältä jo annettua, ottakaamme kiitoksella vastaan. Kevät tuonee kyllä aikanaan - mutta aika on jo, Jumalan aika, ja kristillisen kirkon hyvä aika, täälläkin ja tänään. 

Erik Liljeström, seurakuntapastori